Harrastamme lapsenlapsen kanssa sorsien katselemista.
Eivät sukella tyylikkäästi, peppu jää pinnalle. Lasta se naurattaa.
Minä nauran sitä, että lapsi nauraa hassun suloisesti.
Meillä on helpot huvit.
Hetken kuluttua ohitamme kaksi sauvakävelijää.
Huiskivat sauvoillaan kaikkiin ilmansuuntiin, sauvakävelytekniikasta ei ilmeisesti tietoakaan.
Taas naurattaa. Sitten ihailen.
Siinä on asennetta, että köpöttelevät ja antavat huutia sille mitä muut heistä mahdollisesti ajattelevat.
Ehkä heitä naurattaa kaikki oikeaoppinen suorittaminen.
Tuollaiseen huudin antamiseen kun pystyisi.
VastaaPoistaMinä en vielä pysty,
vaikka tällä hetkellä kävelenkin
ihan kummallisessa asennossa?!,
kun sattuu.
Rouva Kameleontti
VastaaPoistaminäkään en ole kovin hyvä näissä huutiasioissa, mutta toisaalti: jokainen kunnon moka on hyvää harjoitusta.
Kyllä sitä joskus pienestäkin ilon löytää ja yksi ilonaihe on kyllä lapsen vilpitön ilo!
VastaaPoistaMummeli
VastaaPoistaEpäilen, että jos ei löydä iloa pienestä, ei helposti huomaa sitä suuristakaan ilonaiheista.
Iloisen väriset potkurit saivat täällä hymyn nousemaan.
VastaaPoistaKauniisti sulassa sovussa nekin kuin mekin kanssakävelijöiden kanssa - sauvoilla tai ilman.
Arleena
VastaaPoistaPotkurit toimivat rantakahvilan asiakasistuimina ja hoitavat sen homman oikein hyvin.
Iloinen päivityksesi sai suun hymyyn :) Meillä oli taannoin vaihto-oppilas Saksasta ja nähdessään sauvakävelijän täällä hän purskahti nauruun ja sai hädin tuskin naurultaan sanotuksi, koomista :)
VastaaPoistaMarie Elisabeth
VastaaPoistaJotenkin se on koomista, jopa silloin kun tekniikka on hallussa.