tiistai 31. heinäkuuta 2012

Uuden alku



Luulen, että korkeintaan toukokuu pystyy kilpailemaan ihanuudesta elokuun kanssa.

Elokuu, minun elokuuni siis, on aina ollut jonkin uuden alku, mahdollisuus, josta en ole ennen tiennyt, välttämättä ei konkreettinen, enemmänkin jotain joka tapahtuu minussa jos annan sen tapahtua.

Elokuu on hyvä aika tarkastaa rutiineita, luoda uusia, luopua niistä, jotka ovat valmiita luovutettaviksi.
Vielä en tiedä kovin tarkasti mitä tapahtuu. Suunnittelen kaikenlaista.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kööpenhamina



Pari päivää Köpenhaminassa.
Pari ennakkoluuloa vähemmän.

Ostin tummansinisen neuleen vaikka olen aina luullut, ettei tummansininen sovi minulle.
Huomasin tykkääväni ostereista vaikka en olisi uskonut että niin voi käydä.
Join inkiväärillä maustettua porkkanamehua ja se maistui ihanalta vaikka en yleensä pidä mehuista.

Jos olisin voinut, olisin tuonut mukanani Suomeen leveät pyörätiet jokaisen kadun reunaan.
Olisin tuonut myös kukkakaupat, joissa myydään kukkia reiluina puntteina.
Myös yleisen rentouden olisin tuonut.

Toin mukanani monta hyvää muistoa.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

En kysy



Pilvillä on nimet mutta en osaa niitä. Perheessä on ekspertti mutta en kysy.
Jos tietäisin liikaa pilvistä, menettäisin ehkä tärkeimmän.
Tärkeintä ei useinkaan ole fakta. Kauneus ehkä on.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Mikä tekee ateriasta luksusta?



Viikon aikana ehtii syödä monta kertaa. Matkalla varsinkin.
Ajattelen gotlanninmatkalla nauttimiamme aterioita. Söimme laidasta laitaa.

Oli fiini illallinen kauniissa puutarharavintolassa. Vieressä suihkulähde, elävät tulet illan hämärtyessä, lautasella alkajaisiksi keko voissapaistettuja pieniä kanttarelleja, lasissa kuplia. Jatko pitkän kaavan mukaan.

Oli kalasataman vastasavustettua kalaa suoraan paperista.

Oli lämpimiä gotlanninlimppuja, joita joku paikallinen mummo toi pärekorissa rantakioskiin myytäväksi. Ostimme yhden, taitoimme siitä suuria palasia ja opin, että makeakin ruokaleipä voi olla hyvää ainakin merenrannalla syötynä.

Kotimatka alkoi niin aikaisin, ettemme ehtineet syödä aamiaista, vaan päätimme tyytyä siihen mitä lentokoneessa myydään.
Myytiin muoviin tukehtuneita hikisiä leipäparkoja. Mies söi omansa, minä en.

Mikä tekee ateriasta luksusta?
Ei ainakaan hinta.
Ei aina edes seura.
Fiiniyskään ei välttämättä.
En vaan tiedä mikä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Onnellisesti tavis



Tavis on luuseri, huutaa iltapäivälehti etusivullaan ja kertoo siteeraavansa Vaikuttajaa joka on Tahtonainen.
Olen ymmärtänyt, että Vaikuttaja tahtoi puhua lähinnä talouselämän laeista, mutta ennen kuin ymmärsin yhtään mitään löi päässäni tiukasti tyhjää.

Kuka on tavis?
Mistä kohtaa tavis on menettänyt ja mitä?
Vaikka tavis määriteltäisiin miten tahansa, epäilen, ettei kukaan mahtuisi siihen määritelmään, koska jokaikinen on omalla tavallaan epätavallinen.
Jos tavis nyt kuitenkin sattuisi olemaan olemassa, niin tärkeintä kai se, ettei ole hukannut itseään.

Olen kamalan mielelläni tavis, enkä usko sen takia menettäneeni mitään arvokasta.
Olen onnellinen omasta pienestä arjestani ja elämästäni silläkin uhalla, että saatan olla riski Suomen talouselämälle.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Gotlanti



Viikko Gotlannissa. Ensin Visby.
Kamera pullollaan ruusuja, raunioita ja sööttiä. Vähän kuin söisi kermakakkua, aluksi se maistuu ihanalta, sitten tulee ähky.

Lähdemme ajamaan saarta ristiin rastiin. Etsimme kaunista, mies myös historiaa.
Löydämme molempia.

Kaunis tulee vastaan riisuttuna, koristelemattomana, hiljaisena.
Kaunein kaikesta siellä, missä rantaniitty jatkuu mereen asti ja meri horisonttiin.
Niityllä polku, tuulenpiiskaama puu, pieni kalkkikivitalo, talossa yksi pieni ikkuna.
En yritä valokuvata, hengitän varovasti, ajattelen, että tänne tahtoisin takaisin.
Ehkä marraskuussa, sumuisena päivänä.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Anteeksi



Tuntuu, että on paljon rajatonta sallimista ja samanaikaista anteeksiantamattomuutta.
Mutta jos ei anna anteeksi, jää jotenkin kiinni, pahimmassa tapauksessa muuttuu katkeraksi.

Miten voi antaa anteeksi jos ei uskalla kohdata sitä pahaa, joka on olemassa vaikka ei saisi, ja jos sanoo vaan, että ei se mitään.

Luulen, että anteeksiantaminen on väärinymmärretty mahdollisuus. Ei se tarkoita pahan hyväksymistä vaan päinvastoin sitä, että voi sanoa pahaa pahaksi, eihän muuten olisi mitään anteeksiannettavaakaan.

Anteeksi voi antaa vaikka vastapuoli ei anteeksi pyytäisikään. Se ei ole helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla.


tiistai 3. heinäkuuta 2012

Salaa rypistyneet polvet



Polveni ovat rypistyneet. Ovat tehneet sen salaa, ja huomasin asian vasta kun kokeilin viimevuotisia shortsejani.
Alkaako vanheneminen polvista?

Olen sanonut, etten aijo värjätä hiuksiani tai oikoa naamaani vaikka tarvetta ilmaantuisikin.
Miten niin tarvetta? Kuka sanelee?
Miltä ikä saa näyttää, miltä tuntua?

Ainakaan ei tunnu. Eilen istuin täydessä raitsikassa ja huomasin ajattelevani että nyt pitäisi varmaan antaa istumapaikka aikuisille.