perjantai 30. syyskuuta 2011

Perjantai



Ostin kotiin tuoreita kukkia ja istuin hetken katukahvilassa. Oli niin lämmintä, että olisi pärjännyt hihattomassa.
Perjantai on helppo huomata. Joku meneminen, valmistautuminen johonkin, ihmiset erilaisina kuin muina päivinä.
Tai sitten vain kuvittelen.

Sanoin tänään ei tarjolla oleville perjantaimenemisille. Valitsin kotonaolon. Vartioin ahneesti omaa aikaani.
En aina jaksa pientä kevytpuhelua, pieniä kevythymyjä.
On blogikin usein kevyttä pikkupuhetta, täällä vaan ei tarvitse hymyillä.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Näin pukeutuneen



Minusta on ihanaa kun ihmiset pukeutuvat.
Pukeutumisella en tarkoita alastomuuden vastakohtaa.

Pukeutuminen on leikkiä, välittämistä, uskaltamista,viitsimistä, iloa omasta itsestä, rohkeutta olla erilainen jos on erilainen tai samanlainen jos on samanlainen. Taidetta.
Siihen ei tarvita suuria rahoja, suuri peili ei ole pahitteeksi.

Tänään näin pukeutuneen.
Bussipysäkillä nainen ilman ikää ja meikkiä. Musta kaapumainen, nilkkapituinen takki jotain ohutta materiaalia, vyö solmittu niin, että siluetti oli kaapumaisuudesta huolimatta kapea. Jalassa mustat, korkeakorkoiset nauhanilkkurit, niskassa huoleton nuttura.
Huolettomuudesta huolimatta kokonaisuus kaukana antaa mennä meiningistä.
Oli se senverran kaunista, että minulle tuli tunne kuin olisin pistäytynyt taidenäyttelyssä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Vielä



Parvekkeella kukkii vielä, ja auringonläikkä lattialla on lämmin.
Linnut viipyvät, eivät vielä lennä pois, välillä vain kävelevät kuvasta.
Vihreä viipyy mutta antaa päivä päivältä enemmän tilaa tulevalle.

Juomme kesän viimeiset ulkokahvit merenrantakahvilassa. Taas.
Viikon kuluttua ehkä taas uudet viimeiset.
Näitä viimeisiä tulee aika usein, vähän samalla tavalla kuin jouluja vanhoille ihmisille.

torstai 22. syyskuuta 2011

Tarjolla taikinaa



Miehelle oli tulossa vieraita. Miehiä. Joku yhtiökokous. Itse lähdin elokuviin.
Ennen lähtöäni tein kahvin kanssa tarjottavaksi kaksi omenapiirakkaa, joista toisen laitoin heti uuniin.
Mies sai ohjeeksi laittaa toinen piirakka uuniin ensimmäisen paistuttua valmiiksi.

Palasin leffasta vieraitten jo lähdettyä. Kysyin, oliko piirakka hyvää. Mies kertoi vieraiden vaikuttaneen tyytyväisiltä, joku oli kuulemma ottanut kaksikin palasta.

Keittiössä odotti yllätys. Ensimmäiseksi uuniin ehtinyt piirakka oli koskematon. Se toinen ei, jäljellä oli enää rippeet. Se vaan ei ollut koskaan käynyt uunissa.

Varmuuden vuoksi: kuvassa ei kumpikaan jutun  piirakoista.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Hetket



En ihan nikottelematta niele hurskaita kehoituksia tarttua hetkeen tai elää tässä ja nyt.
Ruotsisksi se sanotaan vielä ronskimmin: Fånga stunden. Siis: Pyydystä/ vangitse hetki.
En usko, että hyvät hetket tykkäävät semmoisesta.

Luulen, että ymmärrän hyvän tarkoituksen, mutta minusta tässä on silti jotain kouristuksenomaista.
Ihmisen mieli harhailee aina, kaikki vapaa harhailee.
Samalla kun olemme tässä ja nyt, olemme myös menneessä ja tulevassa. Jos ei muuten, niin seuraavan tunnin tehtävissä ja täytymisissä.
Nauttimiseen panostava mieli ei välttämättä ole kovinkaan vapaa.

Mutta jos ei rutista hetkiä kouraansa ja tavoittele pakonomaisesti hyvää, on pienten hyvien hetkien huomaaminen ja tietoisesti eläminen elämäntaitoa ja taidetta.
Liian suurista annoksista tulee ähky.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Asennekysymys



Kura ei selvästikään tartu kaikkiin.
Minuun tarttuu.

Tuorein havainto leikkipuistosta.
Sekä yksivuotiaasta, että minusta näkyi, että olimme suorittaneet kaivauksia hiekkalaatikossa ja vähän muuallakin.
Sitten keinuttiin.
Viereisessä keinussa nökötti vaaleanpunaisiin puettu taapero, jota keinutti vaaleanpunaiseen ja hillittyyn vaaleanharmaaseen puettu keinuttaja, jolla oli korkeakorkoiset, vaaleat mokkasaapikaat.
Ei ryppyjä, ei tahroja, molemmilla hiuksetkin ojennuksessa.

En kaipaa vaaleanpunaista täydellisyyttä, mutta en myöskään halua pukeutua kaikenkestävään tefloniin.
Kaivaukset kuitenkin jatkuvat, ja ajattelen, että jos kuraa katsoo oikealla asenteella, se voikin olla kaunista.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Yllätys



Kahvila Helsingin keskustassa täynnä ihmisiä. Naapuripöydässä siististi pukeutunut keski-ikäinen pariskunta.
Nainen kutistui hetki hetkeltä näkymättömämmäksi, selvästi tahtoi niin.
Mies näkyi.
Mies myös kuului. Antoi äänekkäästi kiukkuista palautetta tarjoilijoille. Useamman kerran ja turhaakin turhemmista jutuista.

Kuuntelin aikani, nousin sitten ja kehoitin miestä rauhoittumaan vaikka hyvin tiedän, ettei kiukkuinen pyynnöstä hiljene.
Sainkin kuulla kunniani ja myös selostuksen sananvapaudesta ja suomalaisesta politiikasta.

Jatkoin kahvinjuontiani.
Äkkiä mies vuorostaan nousi ja tuli kohti. Ehdin jo ajatella: "Nyt se humauttaa".
Ei humauttanut. Katsoi kauniisti silmiin ja sanoi: "Haluaisin vain pyytää anteeksi käytöstäni".

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Varasto



Minulla on tytär, joka viljelee kauneutta ja viisautta, ja tartuttaa eteenpäin viljelemäänsä vaikkei aina  edes huomaa tartuttavansa.
Nyt varmaan huomasi, koska sähköpostia ei oikein voi lähettää huomaamattaan.
Tämmöistä sain; sitaatti on Tove Janssonin oletti tytär, ja suomennan sen vapaasti.

"Syksy on aikaa, jolloin kannattaa kerätä mahdollisimman suuret varastot.
Kannattaa kaivaa itselleen pesä syvälle omaan sisimpään ja kerätä sinne turvaan ja lämpöön kaikki se, mikä on omaa ja kallisarvoista.
Kun kylmät ja myrskyt sitten tulevat, ne hapuilevat pitkin seiniä ja etsivät sisäänpääsyä, mutta eivät löydä."

Tähän on kovin vaikeaa lisätä mitään.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Munkkipossun paikka



Aamulla tarjoilin itselleni kauppatorin kahviteltassa muhkean munkkipossun.
Olo oli mahdottoman hyvä pitkälle iltapäivään. Oletan, että sellainen olo on terveellistä.

Tässä nyt sitten tuli poikkeus. Ei se munkkipossu vaan sana terveellinen. Inhoan sitä.
Terveellisyyden nimissä on tehty ja tehdään paljon pahaa ja puhutaan paljon soopaa.

Kunnioitan tietoa, mutta se on rajallista. Sekä tieto, että kunnioitukseni.
Ihminen on niin ihanasti rakennettu, että ihminen tarvitsee ruokaa usein, ja uskon että syömistä ohjaa hieno systeemi, joka kertoo tarkasti, mitä, milloin ja miten paljon pitää syödä.
Sitä systeemiä ei kannata häiritä. Se menee helposti epäkuntoon.
Tänään se tiesi, että nyt tarvitaan munkkipossua.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Luottaa tai sitten ei



Ronski meininki kreikkalaisilla laivoilla. Ajeleminen kapeilla serpentiineillä pitkin rotkojen reunoja. Samoksen lentokentän töpö kiitorata. Sitä sitten vaan luottaa.

Kotiarjessa sama juttu. Päivät täynnä luottamista. Mistään ei tulisi mitään, jos ei luota. Kukkaruukkukin voi pudota päähän koska vain. Ihmissuhteissakin.

Rakkaus on ihanasti sokeaa ja päätöntä, mutta sekin on sidoksissa luottamukseen, ja lujasti onkin.
Jos luottamus menee, tulee rakkauteen reikä, jonka paikkaaminen vaatii paljon työtä ja aikaa. Aina ei sittenkään onnistu.
Sama koskee ystävyyttä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Samos, Patmos, Lipsi, Kalymnos



Egeanmeri on läpinäkyvä ja suola kirvelee uimarin silmissä. (Entinen uimaopettaja ei osaa, ei tahdokaan, uida pää pystyssä.)
Istumme monissa pöydissä.
Pöytä rannan kivillä metrin päässä merestä. Pöytä terassilla, josta näkyy auringonlasku ja laiha, oranssi kuu. Kaikki hyvien kohtaamisten ja keskustelujen pöydät.
Syömme sopivasti liikaa, juomme suunnilleen sopivasti. (Pulleahko olo.)

Arvailen ihmisten arkea.Sinimekkoisen mummon, joka torkkuu pallilla kaupan ulkopuolella. Ketterän nunnan, jolla on vanhat kasvot ja nuoret silmät.
Illalla vuorilla syttyvät valot ja ihmiset istuvat yhdessä verkkaista iltaa. (Milloin nämä kollektiivisten kulttuurien iihmiset ehtivät lukea?)

Vaellamme saarilla, käymme kirkoissa, luostareissa. Kauneus hoitaa. Pyhä hipaisee.