sunnuntai 11. joulukuuta 2011

En syttynyt



Kävin taideteollisuusmyyjäisissä.
En syttynyt.

Niin vähän kaunista.
On surullista kun käsi osaa mutta silmä ei.
Ja kyllä, tämä on nyt sitten vain mielipide, mutta samaa suren Virossa, ja ei, ne virolaisten mummojen kutomat ja myymät villasukat eivät todellakaan ole virolaismummojen kutomia, ja se ei ikävä kyllä ole vain mielipide.
Ruotsissa sitten ihmettelen taideteollisen käsityön tasoa. Silmä osaa, käsi myös.

Lähden myyjäisistä meren rannalle tuulettamaan päätäni. Tänään ei tuule niin paljon kuin haluaisin.
Rannan kivet ovat kauniita ja sorsa ui yksin.

9 kommenttia:

  1. Minä en ole ehtinyt tänä jouluna yksiinkään myyjäisiin, muttei se varmaan haittaa. Ja jotenkin on tullut muutenkin sellainen tavaraähky, ettei tee mieli yhtään mitään tavaraa lisää. Taidan sen sijaan käydä taas kaapit läpi ja heittää turhakkeita pois.

    VastaaPoista
  2. Samaa ajattelin minäkin, kun kiersin joulumyyjäisiä.

    VastaaPoista
  3. Kirjailijatar
    Tuskin olet jäänyt mistään vaille vaikket ole myyjäisiin ehtinyt. Minulle nämä olivat ainoat, ja kävin lähinnä kiinnostuksesta taidekäsityöhön.
    Turhakekammo täälläkin.

    Arleena
    Jotenkin surullista, eikös?

    VastaaPoista
  4. Kävin pari viikkoa sitten myyjäisissä ja ostin lastenlapsille lapasia muutamalla eurolla per pari. Käsittämättömän edullisia ja aivan varmasti omatekoisia.

    Meillä helpottaa pian kaapeissa oleva tavaraähky, sillä saamme perjantaista alkaen kirpputoripaikan lähes kolmen kuukauden odottamisen jälkeen. Toivottavasti sitten säilyy järjestys, kun turha tavara saadaan kiertoon.

    VastaaPoista
  5. Marjatta
    Noitten lapasten kutojalle ei suurta tuntipalkka työstä tule. Tai tulee, jos palkaksi lasketaan työn ilo.

    VastaaPoista
  6. Valkoisessa Salissako kävit? Minusta siellä oli joitakin kauniita tekstiilejä, esim. taidokkaita huiveja ja yksittäisiä kivoja koruja. Vähän jäin minäkin kieltämättä kaipaamaan isompaa innoitusta. Ostin toisista myyjäisistä aivan ihanaa käsinvärjattyä kotimaista lampaanvillalankaa ja olen kutonut niistä jo lahjatkin.

    VastaaPoista
  7. Päivi
    No siellä. Uskon, että oli kaunistakin ja jotain näinkin, mutta yleisvaikutelma oli oudosti raskas.

    VastaaPoista
  8. Ei aina tarvitse syttyä, jos ei ole syttyäkseen. Sehän olisi teeskentelyä. Ja nyt, kun silmiltäni on repäisty viattomuuden verho, tahtoisin tietää, että kuka ja ketkä niitä virolaismummojen lapasia oikeasti neuloo?

    VastaaPoista
  9. Luvi
    Hui, minä siis revin verhoja viattomien silmiltä, mutta olkoon mennäkseen.
    Ensiksi lohtua: on niitä oikeitakin mummoja, ja oikeasti kutovat, mutta ovat harvinaisia. Tallinnan vanhassakaupungissa kivijalat vallanneet suveriinipuodit, muurinreunuksen myyntikojut, ja suurin osa raatihuoneen joulutorin kojuista myyvät samaa tuontikamaa, jonka takana on jokin itänaapurin iso tekijä. Toivoisin kovasti olevani väärässä, mutta ainakin se on silmin havaittavissa, että kyse on koneella tehdystä tusinakamasta.

    VastaaPoista