maanantai 23. toukokuuta 2011

Onnellisuus



Onnellisuuden edellytykset ja koettu onni eivät välttämättä ole yksi ja sama asia.
Jokainen tietää, vai tietääkö, ettei rahalla voi ostaa onnea, ja että raha ei tee rikkaaksi.
Onni ei ole myöskään suuri määrä ystäviä, juhlia, matkoja tai kiinnostavia tapahtumia.
Onni ei välttämättä ole edes tunne.

Onnellisimmat tuntemani ihmiset ovat jostain syystä kaikki vahvasti luovia.
Toisaalti on kesto-onnettomia, joilla on ulkonaisesti kaikki hyvin, mutta joilta puuttuu luova elämänasenne.
Uskon, että onnea on myös rakkaus ja se, että rakkaudella on kohde, enkä nyt tarkoita vain romanttista rakkautta.

Ehkä onnellisuus on jotain sellaista, että ihmisellä on sisäiset palikat jotakuinkin järjestyksessä, eivätkä ulkoiset kovasti töki.
Sitäpaitsi olen huomannut, että onnellisuus on tarttuvaa.

6 kommenttia:

  1. Edellytykset onnelle eivät useinkaan toteuta onnea. Joskus ihmetellään, miksi joku voi olla tyytymätön eikä nauti onnesta vaikka kaikki puitteet ovat kunnossa.
    Noh, onni lähtee ihmisen sisältä eikä ulkoisesta materiasta ja puitteista, onni on elämän tärkeimpiä sisältöjä.
    Näin ymmärrän onnen perustan. Onni tulee pyytämättä, ihmissuhteet, terveys, luonto, luovuus...... ovat onnen osasia

    VastaaPoista
  2. Arleena;
    minusta nappiinsa tuo:"onni tulee pyytämättä". Ainakaan sitä ei voi ansaita, ja jos onnea ryhtyy tavoittelemaan oikein vimmatusti, se pakenee.

    VastaaPoista
  3. Onni on mieliala, asenne. Onnen eväitä ovat mm. kyky innostua, se taas kulkee käsi kädessä mainitsemasi luovuuden kanssa. "Palikatkin" pysyvät oikeasti paremmin järjestyksessä, kun järjestelee niitä koko ajan uudelleen - luovasti.

    VastaaPoista
  4. Päivi;
    aika osuva määritelmä luovuudelle.

    VastaaPoista
  5. Toisaalta myös onnettomimmat tuntemani ihmiset ovat luovia ja niitä joita herkiksi sanotaan.

    KOska aina pitää väittää vastaan tai vähintään esittää vastarantainen näkemys niin sanon myös että minusta ilo on tarttuvaa, onnellisuus sen sijaan ei, koska minusta se lÄhtee vähän eri jutuista. On enemmän sisäinen juttu, näkymättömämpikin toisinaan.

    VastaaPoista
  6. Piilomaja;
    yritin kommentoida kommenttiasi kaukana kaikesta keskellä Turkkia, mutta kone väitti että error, ja luovutin. Tässä tätä nyt.
    Minusta vastarantaiset näkemykset ovat blogi- ja muittenkin keskustelujen suola. Ilman niitä koko homma menisi helpostii hymistelyksi, josta kukaan ei saa mitään.
    Olen jäänyt ajattelemaan tuota, mitä sanoit ja huomaan olevani samaa mieltä.- Hymistelyvaara? Se, mitä taisin ajaa takaa, on havaintoni määrätyntyyppisestä elämäntavasta, johon ei liity minkäänlaista luovuutta, mutta sen sijasta iso annos ainaista ruilutusta ja jonkinasteista kateuttakin.

    VastaaPoista