maanantai 6. kesäkuuta 2011

Turkki. Rönsyilevä jatko.



Minusta matkoilla mielenkiintoisinta on ihmisten ja heidän elämänsä katselu.
Tirkistelen ikkunoita, narulla kuivuvia pyykkejä, arvailen koteja ja ohikulkevien arkea.

Kulkevat huivit päässään.
Työhönsä kumartuneet naiset pelloilla (minusta he ovat jollain selittämättömällä tavalla hurjan elegantteja) ja nuoret naiset farkuissaan Istanbulin kaduilla.

Turkki on virallisesti uskonnoton maa, jossa huiveja tai muita uskonnollisia tunnuksia ei katsota suopeasti. Hämmästelen siis huivien määrää.
Sitten kuulen huivinkääntötempusta: Huivista on, ainakin koulutetuille kaupunkilaisille, tullut vapaamielisyyden merkki!
Mielestäni se on nerokas protesti.

Ostin huivin.

5 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Minäkin hämmästelin vuosi sitten huivien määrä ja minustakin ne olivat kovin elegantteja. Yhdistelmä huivi ja ehostetut kasvot, todella kaunis. Niin tekisi mieli tuonne maaseudulle :) Me ostimme viimeksi maton, vaikkei pitänyt.

    VastaaPoista
  2. Kirjailijatar;
    mietimme hetken maton ostamista, mutta poistuimme, kun kauppias kävi ylikierroksilla, eikä antanut hetkenkään rauhaa ajatella, saati katsella mattoja omassa tahdissa.

    VastaaPoista
  3. Hassut talot. Seinät on kasattu alkeellisesti kivistä ja katolla heilimöi heinä, mutta tekniikka on tätä päivää: aurinkopaneelit ja joku iv-tötterö katolla! Herättää ajatuksia.

    VastaaPoista
  4. Noissa taloissa on jotain kodikkaan alkeellista ja somaakin. Matkoilla seuraan myös ihmisten arkipuuhia toreilla ja kylissä.
    Turkissa olen käynyt vain Marmariksessa päivän laivamatkalla, siitä on jo aikaa.
    Meillä taitaa jäädä väliin Turkki kokonaan.

    VastaaPoista
  5. Päivi;
    sitten oli aivan toisenlaisia taloja maaseudullakin, uusia, suuria, kalliilta näyttäviä, mutta kovin pompöösejä. Minusta kuvan talon kaltaiset olivat kauniimpia. Teki kovasti mieli päästä katsomaan sisältä kumpaakin sorttia!

    Arleena;
    arkipuuhien seuraaminen on kiinnostavaa minustakin. Ihmiset elävät keskellä elämäänsä, ja kun sitä katselee, en ainakaan minä voi välttyä yritykseltä samaistua, ja kun mitenkään ei voi samaistua, oppii joskus jotain uutta itsestään.

    VastaaPoista