sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Saatsen praasniekka



Tallinnan aurinko ja me nousimme suunnilleen yhtäaikaa. Meri jäi Tallinnaan, me lähdimme kauas kaakkoon. Aamuöinen kaste nousi pelloilta matalana utuna ja haikarat torkkuivat pylväiden päälle rakentamissaan pesissä.

Tämä oli niitä matkoja, joilla ollaan perillä koko ajan, mutta oli meillä päämääräkin: praasniekka Setumaan Saatsessa, Venäjän rajan vieressä.

Praasniekka on ortodoksinen temppeli- ja kyläjuhla, eri paikkakunnilla hiukan erinäköinen, pääpiirteissään kuitenkin sama. Jumalanpalvelus, ristisaatto, vedenpyhitys, juhla-ateria, tanssia, laulua, yhdessäoloa.

Saatsen praasniekka taitaa kuitenkin olla keskimääräistä perusteellisempi tapaus. Ihmisiä satamäärin, huikeita kansallispukuja, kirkkomaan valtava piknik.

Minulle päällimmäiseksi jäi kohtaaminen pienen, harmaan mummon kanssa. Hän istui yksin jonkun omaisensa haudalla, juhlahumusta hiukan syrjässä, katsoi kauniisti ja kutsui meidät luokseen. Niin mielelläni olisin puhunut hänen kanssaan, mummo kuitenkin puhui vain venäjää. Me katsoimme toisiamme,  luulen: näimme toisemme.

5 kommenttia:

  1. Kauniita kansallispukuja, taidokkaasti kirjailtu.
    Karjalainen kulttuuri on jäänyt minulle täysin vieraaksi, sukuun ei ole saatu yhtään karjalaista.

    VastaaPoista
  2. Niin tunnelmallisia, kauniita kuvia!
    Nuo kansallispuvut kirjailuineen ja koruineen ovat kuin taideteoksia.

    VastaaPoista
  3. Arleena;
    huomaan, että olen kirjoittanut epäselvästi. Saatse ja Setumaa ovat Viron koilliskolkassa. Uskon, että setujen kulttuuri kuitenkin on hyvin lähellä karjalaista. Varma en kuitenkaan ole, koska minullakaan ei ole karjalaisia sukulaisia. Sen opin nyt, että osa setujen kulttuuria on juuri tuo kirjailuperinne.

    Hannah;
    minustakin ne ovat taideteoksia, sääli vaan, että nuorilla niitä näkyi vain vähän. Se taas on varmaan, ainakin osittain myös kustannuskysymys, koska muuten nuoria näkyi praasniekkajuhlassa paljonkin.

    VastaaPoista
  4. Kaunis teksti. Tämäkin on sellainen elämys, jonka mielelläni joskus kokisin, praasniekka siis. Siellä oli varmaan ihan omanlaisensa tunnelma ja tuo kohtaaminen...ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ilman sanoja, kyllä.

    VastaaPoista
  5. Kirjailijatar;
    en tiedä varmasti, mutta uskon kuulemaani: nimenomaan Setumaan praasniekat ovat ihan omaa luokkaansa.
    Ja niin totta tuo sanaton ymmärtäminen! Joskus sanat vain sotkevat asioita, aika usein jopa.

    VastaaPoista