Söötti. Löyhä jatko edelliseen.

Juuri kun olen kirjoittanut söötin kauheudesta, teen löydön, kenkähyllyn perukoille unohtuneet käyttämättömät balleriinat.
(Kyllä Freud, torjunta pettää ennemmin tai myöhemmin.)

Ihastelen löytöäni.
Eikös vaan olekin söötit!

Tätä jos jatkuu, kuljen kohta kukkamekossa tupperwarekutsuille tai botoxbileisiin.
Ei edes huolestuta.

Keväisin tapahtuu

En tykkää sievästä. Pikkusievästä vielä vähemmän.
Edes söötistä en tykkää paitsi jos on kyse vauvoista tai kissanpennuista.

Nyt minulla on purnukat täynnä sööttiä ja sievää.
Keväisin tapahtuu tämmöistä.

Kaiteet ja kahvat

Kasvoin Kalliossa.
Tytär tahtoi nähdä missä siellä. Tänään näytin.
Kävelimme lapsuuteni kadut. Koulut, kirjasto, kotitalo ja jäljelläolevat kivijalkakaupat.
Käsi muisti kaiteet ja kahvat. Silmät näkivät uudella tavalla, tyttären silmien läpi.

Leipomosta, joka on ollut aina, ostin kolme lämmintä ruisleipää.
Avasin paketin heti ulkopuolella ja mursin leivästä suuren, rapeakuorisen palan.
Kävelin kadulla leipää syöden eikä se tuntunut nololta.
Ihmettelin noloudenpuutetta ja itseäni.

Sitten ymmärsin mikä on kallisarvoisin saamani perintö.
Vaikka kuri ja tapakasvatus oli tiukkaa, en koskaan joutunut kuulemaan: "Mitä nyt ihmisetkin sanoisivat".

Hetket

Venytän aikaa. Kevät tapahtuu nyt.

Millään en päästäisi ohi hetkeäkään.

Taapero nukkuu rattaissa, joita työnnän rantatiellä.

Mereltä lämmin tuuli.

Nämä hetket.

Juurihan vasta työnsin vaunuissa taaperon isää.

Kolme kuvaa

Sain Mamman uunin Marialta tunnustuksen, jonka mukana toivomus näyttää kolme julkaisematonta kuvaa ja kertoa niistä.

Ensimmäinen kuva kertoo lapsuuskesistäni maalla, kaupunkilaislapselle jännittävissä, pelottavissakin miljöissä, joista elokuun lopulla palattiin Helsinkiin. Jossain Meilahden kohdalla kolisi vastaan ensimmäinen raitsikka ja kaupunki tuoksui tutulta ja turvalliselta.

Toinen kuva on lapsuuteni kirjasto, jossa opin, ettei elämä voi olla koskaan ikävää eikä yksitoikkoista, koska maailma on täynnä lukemattomia kirja-aarteita. Vähän kyllä pelkäsin, että joskus sittenkin olisin lukenut ne kaikki.

Kolmas kuva: portaat, joita pitkin kuljin kouluun, jonka ajatteleminen aina vaan tekee minut kiitolliseksi. Osittain siksi, että siellä oli matematiikanopettaja, joka armahti toivotonta, mutta myös siksi, että muutama muu opettaja toimi peilinä, josta näin oikeat osaamiseni.

Marian tunnustukseen liittyy kehoitus antaa tunnustus ja haaste eteenpäin kolmelle. Tässä siis:
Kirjailijatar/ Tuulen naapurina
Lumikko/ Meijerielämää
Tanja/ Pretty.ginham

Halkeama pimeässä

Tänään, kun ilta on vaihtumassa yöksi, ja kun tuhannet seisovat pimeissä kirkoissa käsissään sytyttämättömät tuohukset, syttyy alttareissa tuli, joka lähetetään eteenpäin.

Annamme tulen toisillemme, kukin lähimpänä seisovalle.
Tuohuksesta tuohukseen.
Epäilyksestä epäilykseen.
Uskosta uskoon.

Pääsiäinen on halkeama pimeässä, mahdollisuus kääntyä siihen suuntaan, josta valo tulee.

Hiljaa ja pienesti

Suomessa tuulee ja monelta on ääni hukassa.

Takatalvi?

Kävelen rannalle.

En etsi ääntäni nyt.

Olen hiljaa ja pienesti.

Sittenkin.

Rannassa tuulee kevät, eikä takatalvi ole koskaan sanonut viimeistä sanaa.