maanantai 23. toukokuuta 2011
Onnellisuus
Onnellisuuden edellytykset ja koettu onni eivät välttämättä ole yksi ja sama asia.
Jokainen tietää, vai tietääkö, ettei rahalla voi ostaa onnea, ja että raha ei tee rikkaaksi.
Onni ei ole myöskään suuri määrä ystäviä, juhlia, matkoja tai kiinnostavia tapahtumia.
Onni ei välttämättä ole edes tunne.
Onnellisimmat tuntemani ihmiset ovat jostain syystä kaikki vahvasti luovia.
Toisaalti on kesto-onnettomia, joilla on ulkonaisesti kaikki hyvin, mutta joilta puuttuu luova elämänasenne.
Uskon, että onnea on myös rakkaus ja se, että rakkaudella on kohde, enkä nyt tarkoita vain romanttista rakkautta.
Ehkä onnellisuus on jotain sellaista, että ihmisellä on sisäiset palikat jotakuinkin järjestyksessä, eivätkä ulkoiset kovasti töki.
Sitäpaitsi olen huomannut, että onnellisuus on tarttuvaa.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Kyberkipeä
Kävin kaukana arjesta.
Kuuntelin kuusia ja lintuja ja ihmisiä, jotka uskaltavat olla hyviä pelkäämättä että se on naivia.
Taisin potea kyberkipeyttä.
Siitä kuulemma on kysymys kun ihminen joutuu pätkivän tai olemattoman netin armoille.
Tauti ei välttämättä ole tappava, mutta huomattavan epämukava.
Kun tämä kesä on loppu, toivon oppineeni sopeutumaan ajoittaiseen kyberköyhyyteen saamatta siitä oireita.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Poikkeuksen paikka
Aina kun on mahdollisuus valita, huomaan valitsevani kauniin ennen käytännöllistä, helppoa tai mukavaa. Niin vaan käy sen enempää suunnittelematta, ja siksi meillä on joukko kauniita, epämukavia tuoleja, ja laseja, joita ei voi tiskata koneessa.
Nyt tuli poikkeuksen paikka.
Ostin sandaalit. Mukavat, pehmeät, käytännölliset, järkevät. Eleganssipisteitä nolla.
Semmoiset, joilla voi kävellä. Vaikka kauas.
Oikeastaan olisin halunnut kauniit sipsuttelusandaalit, mutta koska saan hiertymiä ja rakkoja kun vaan katsonkin semmoisia, luovuin.
Vähän on haikea olo.
En nyt sitten sipsuttele.
maanantai 16. toukokuuta 2011
Silmät!
Eilen, iltakymmeneltä, ajoimme läpi autiokaupungin. Koko Helsinki tyhjä, hiljainen. Ei autoja, ei ihmisiä.
Televisioiden siniset heijastukset kotien ikkunoissa. Sitten, myös meillä.
Vieläkin olen liikuttunut.
Ei se kulta mutta ne silmät!
Kun ihminen itkee ilosta se on kaunista.
Kun sininen leijonalauma jakaa yhdessä suuren ilon kasvot hiestä ja kyyneleistä märkinä, silmät onnesta loistaen, niin se vasta kaunista onkin!
Tänään Helsinki ei enää ole hiljainen.
Olemme leijonahuppelissa.
Toivottavasti emme pian leijonakrapulassa.
Tässä olisi ainesta johonkin suurempaan, ei vähiten avoimempaan tunteiden näyttämiseen.
Se tekisi meille niin hyvää.
torstai 12. toukokuuta 2011
Siivet
Kun pojista vanhin lähti yksin liikenteeseen juuri ajokortin saatuaan, evästin:" Muista sitten ajaa varovasti". Vastauksena vino hymy ja:" Hyvä kun muistutit, itse en olisi tullut ajatelleeksikaan".
Osasin siis varoittelufraasit. Oikeasti en muista paljoakaan pelänneeni.
Päästin lapseni lentoon, nuorimmaisen ihan konkreettisestikin, luottaen siihen, että siivet kantavat.
Luotin.
Luotan.
Olen huomannut, että ei olisi ollut edes syytä olla luottamatta.
Tänään rakkaistani pienin, yksivuotias taapero, lensi pitkälle matkalle.
Kuuntelen tunteitani.
Pienen siivet ovat vielä niin pienet.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Mutakylpy
Silminnäkijä kertoi:
Potilas, ammatiltaan kosmetologi, vaipui pitkän työpäivänsä päätteeksi hammaslääkärintuoliin.
Tuskin viihtyi.
Kesti kuitenkin urheasti käsittelyn kunnes voihkaisi:" Minulta unohtui asiakas mutakylpyyn!"
Välttämättä en haluaisi unohtua mutakylpyyn, mutta tähän aikaan vuodesta kovin mielelläni jonnekin rantakahvilaan.
Katsoisin kun koivun lehdet kasvavat.
---
Kuvan sekatekniikkakollaasi: Yllättävän varhainen kevät
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Ihaninta ihmisessä
Luin jostain, että ihaninta ihmisessä on hänen koiransa.
Vähän epäilen. Ajatus jäi kuitenkin itämään.
Tänään istuin auringossa äitienpäiväpiknikillä. Ympärillä kaikki rakkaani.
Arvelin: ihaninta ihmisessä ovat hänen lapsensa ja lapsenlapsensa.
Entä jos ei ole lapsia eikä koiraa?
Voisiko se olla näin: ihaninta onkin kyky ja tahto rakastaa.
perjantai 6. toukokuuta 2011
Söötti. Löyhä jatko edelliseen.
Juuri kun olen kirjoittanut söötin kauheudesta, teen löydön, kenkähyllyn perukoille unohtuneet käyttämättömät balleriinat.
(Kyllä Freud, torjunta pettää ennemmin tai myöhemmin.)
Ihastelen löytöäni.
Eikös vaan olekin söötit!
Tätä jos jatkuu, kuljen kohta kukkamekossa tupperwarekutsuille tai botoxbileisiin.
Ei edes huolestuta.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Keväisin tapahtuu
En tykkää sievästä. Pikkusievästä vielä vähemmän.
Edes söötistä en tykkää paitsi jos on kyse vauvoista tai kissanpennuista.
Nyt minulla on purnukat täynnä sööttiä ja sievää.
Keväisin tapahtuu tämmöistä.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Kaiteet ja kahvat
Kasvoin Kalliossa.
Tytär tahtoi nähdä missä siellä. Tänään näytin.
Kävelimme lapsuuteni kadut. Koulut, kirjasto, kotitalo ja jäljelläolevat kivijalkakaupat.
Käsi muisti kaiteet ja kahvat. Silmät näkivät uudella tavalla, tyttären silmien läpi.
Leipomosta, joka on ollut aina, ostin kolme lämmintä ruisleipää.
Avasin paketin heti ulkopuolella ja mursin leivästä suuren, rapeakuorisen palan.
Kävelin kadulla leipää syöden eikä se tuntunut nololta.
Ihmettelin noloudenpuutetta ja itseäni.
Sitten ymmärsin mikä on kallisarvoisin saamani perintö.
Vaikka kuri ja tapakasvatus oli tiukkaa, en koskaan joutunut kuulemaan: "Mitä nyt ihmisetkin sanoisivat".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)