sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Viikonlopun verran Tukholmaa
Tukholma, tytär ja minä.
Puhumme illat ja aamut, päivät kuljemme omia reittejämme.
Tukholma on lepo. Ainakin viikonlopun kokoisina annoksina. Niin tuttu, ettei mikään velvoita.
Sittenkään ei liian tuttu.
En riehaannu shoppailemaan, kukkatorilla se on kyllä hilkulla.
Istun kahviloissa, en ohjaa ajatuksiani paitsi sen verran, että suunnittelen ohikulkijoille kodit ja elämät. Se on leikki, johon en väsy.
Katselen kameralla. Kuvaan joutsenia, vaikka tahtoisin kuvata joutsenia kuvaavia japanilaisia mutta en kehtaa.
Jos minulle sanottaisiin, etten koskaan enää saa matkustaa minnekään, surisin Tukholmaa.
Oikeastaan vain Tukholmaa.
torstai 26. tammikuuta 2012
Valinnat
Jaana oli tehnyt listan aiheesta Jos minä saisin valita, ja antoi haasteen eteenpäin.
Helppoa, ajattelin, mutta ei ollutkaan.
Ensin valitsisin maailman ojennukseen: rauhaa, rakkautta, ruokaa ja terveyttä. Kaikille.
Sitten järjestelisin asioita lähempänä: rakkailleni ja tärkeilleni elämän hyvyyttä ja ihanuutta. Kaikissa muodoissa, kaikkina päivinä.
Lopuksi katsoisin ihan lähelle ja kysyisin, mitä itselleni valitsisin, ja tämä on se kohta, jossa helppo muuttuu vaikeaksi.
Taidan olla tyypillinen nainen (onko se tyypillistä?) ja äiti (onko sekään?), joka on vuosikausien tottumuksesta oppinut, että omille valinnoille on tilaa vasta kun kaikilla muilla on kaikki hyvin.
Se on väärin ja pitkälle itseaiheutettua, eikä kukaan ole sitä minulta pyytänyt, jotkut elämäntilanteet kyllä.
Valintojen mukana tulee aina vastuu. Liika vastuunkantaminen toisaalti vaikeuttaa valitsemista.
--
Koska kyseessä on haaste, annan sen eteenpäin, mutta luistelen taas valitsemisen vastuullisuudesta ja jätän haasteen vastattavaksi kaikille, joita aihe kiinnostaa.
tiistai 24. tammikuuta 2012
Lista
En kulje inhokkilista kainalossa, mutta näistä en ainakaan tykkää:
Elävöittää
Vinkki
Laihduttava
Muodikas
Muodokas
Kas!
Ikäihminen
Tuunata
Monitoiminainen
Kotoilu
Sukuloida
Suvaitsevainen
Tunnelmoida
Oi!
Lista ei lopu tähän, eivätka kaikki sanat ole minulle vaikeita vain sanana vaan osa myös sisällöltään.
Tarkemmin ajatellen listaan kuuluu myös
Inhokki
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Oma kaunis
En ole keksinyt syytä siihen, miksi kaikki kaunis ei tunnu omalta kauniilta.
On paljonkin, mikä minusta on kaunista, mutta mitä en itselleni haluaisi, eikä se johdu vaatimattomuudesta, säästäväisyydestä ei edes mukavuudenhalusta.
Tämä koskee maisemia, sisustusta, vaatteita. Kai kaikkea.
Se, millä ihminen itsensä ympäröi jos hänellä on mahdollisuus valita, kertoo ehkä paljonkin siitä, millaisena hän itsensä näkee, tai haluaisi nähdä.
Yleensä osaamme myös lukea toisiamme näihin valintoihin sisältyvien viestien perusteella.
Tätä kirjoittaessani muistin äkkiä, että olen kerran tavannut naisen, joka pamautti: "Minua ei kiinnosta tippaakaan, mitä päälleni puen!" Todennäköisesti kyseessä ei ollut edes masennus, vaan todellinen välinpitämättömyys.
Surullista. Minusta ainakin.
Vielä surullisempaa on, että on monia, jotka eivät uskalla nähdä itse, vaan ympäröivät itsensä sellaisella, mistä ajattelevat: näin kuuluu pukeutua, näin asua, näin sisustaa, näin syödä, näin olla.
Ps. Kuvat ovat tukholmalaisesta sisustusliikkeestä.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Ei
Lapsenlapsi, vähän päälle puolitoistavuotias, istuu rattaissa ja laulaa niin, että katu kaikuu:" Vääkii nuukkuu!"
Mutta koska joulu ei ole ainainen, on hyvä, että taaperolla on toinenkin repertuaari.
Treenaa tahtomista lastenistuimessa, auton takapenkillä. Toistelee itsekseen eri volyymein ja painotuksin:" Ei!, ei, EI!, eii, eei".
Hyvä harjoitus.
Itse taisin kuulua väkeen joka nukkui ohi parhaimman harjoitteluiän. Sitä sitten harjoittelee aikuisena vähän työläästi.
maanantai 16. tammikuuta 2012
Luulemisen houkutteleva helppous
Leikin vaalikoneella. Tulos hämmästytti, huolestutti, huvittikin.
Äänestin, ja minulla on tunne, että se meni väärin, eikä se johdu siitä, että viis veisasin vaalikoneen tuloksista.
Se meni väärin siksi, ettei sillä ollut pienintäkään mahdollisuutta mennä oikein.
Se olisi mennyt väärin ketä tahansa sitten olisin äänestänytkin.
Väärin siksi, etten tiedä tarpeeksi, luulen vaan kaikenlaista, eikä luuleminen mielestäni riitä, niin houkuttelevaa kuin se helppoudessaan onkin.
Monikohan oikeasti tietää riittävästi politiikasta voidakseen sanoa tietävänsä mikä on oikein, ja kuka paras?
Se, joka luulee tietävänsä kenties sittenkin vain luulee.
Uskon, että oman äänensä kuulee parhaiten jos on ensin kuunnellut myös muita, eikä tämä koske vain politiikkaa.
Nyt minusta tuntuu, että olen kuunnellut muita liikaa.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Kodit
Joku kiinteistönvälittäjä mainosti myyvänsä koteja ihmisille.
En usko, että se on mahdollista. Ei koteja voi myydä, asuntoja kyllä.
Kodit syntyvät.
Uskon, että jokainen haalii ympärilleen huomaamattaan, tahtomattaankin, sitä miltä itsekunkin sisimmässä näyttää.
Se, mistä itsensä tunnistaa, vetää puoleensa.
Muutakin voi yrittää.
Joku rakentaa kotia niistä aineksista, joita luulee, että siellä kuuluu olla.
Joku haluaisi olla muuta kuin on ja ympäröi itsensä sillä, mikä ei ole totta.
Voi hankkia oikeaksi luulemansa esineet, voi kopioida näkemäänsä, mutta epäaito yrittäminen näkyy aina.
Kuvassa oleva göteborgilaisen ystäväni keittiö on riemullisin tuntemani osoitus siitä, miten koti ja sen asukas ovat totta toisilleen.
Varmaan arvaatte: tässä keittiössä ei kokkaa virallinen jakkupukuleidi.
maanantai 9. tammikuuta 2012
Äitimyytti
Luin Karin Ehrnroothin kirjan Vinoon varttunut tyttö.
Kirja tuli uniinkin, ja päivällä se muistutti siitä, minkä kyllä tiesin, mutta en tahdo tietää enkä muistaa koska se on tabu: Äidinrakkaus ei ole itsestäänselvyys.
Kun luin Karin Ehrnroothin lapsuudesta, jossa äiti ei selvästikään pystynyt rakastamaan, tuskin edes hyväksymään tytärtään, ja jossa kenraali-isä ei osannut nähdä tyttärensä hätää, aloin laskea oikein sormia avukseni käyttäen, montako enemmän tai vähemmän vastaavanlaista tapausta tunnen omassa lähiympäristössäni.
Yhden käden sormet eivät riittäneet.
Jokainen äiti varmasti tahtoo rakastaa tytärtään. Tahtoohan?
Jostain syystä äitien kyvyttömyys rakastaa tuntuu koskevan enimmäkseen juuri tyttäriä.
Tämmöiseen olen törmännyt, tätä kuullut liian monta kertaa:
Äiti kadehtii tyttärensä nuoruutta ja kauneutta, menestystäkin, jos ei voi saada siitä kunniaa itselleen.
Äiti painaa tytärtään alas moittien ja vähätellen.
Äiti, voiko tätä sanoakaan, vihaa tytärtään. Tietoisesti tai tietämättään.
Tie vapauteen alkaa siitä kun myytti paljastuu myytiksi tai kun sitä uskaltaa edes kyseenalaistaa.
perjantai 6. tammikuuta 2012
Laiskan päivän ilta
Jos joku kysyisi, mitä olen saanut aikaiseksi tänään, en osaisi vastata.
Tai ehkä en kehtaisi kun jotenkin tuntuu, että aikaansaannosten mitätön määrä on noloa.
En ole poistunut mukavuusalueiltani, vaikka olen sitä mieltä, että se olisi ihmiselle hyväksi, enkä nyt tarkoita konkreettisia alueita.
Nukuimme kauan. Sitten mies ryhtyi hyödylliseksi, minä en.
Istuin kauan kahvikuppini kanssa ja luin aamun lehdet. Kävelin vähän. Söin paljon. Join lisää kahvia. Luin lisää.
Ulkona on sinistä, ja kohta syön päärynän.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Sisäiset päähineet
Sisäisestä tonttulakista ei niin vain pääse eroon.
"Tip tap vaan ja keskity positiiviseen."
Minusta se on julma tapa tuomita itsensä puolinaiseen.
En minä sitä, etteikö hyvää saisi huomata ja siitä iloita.
Tottakai saa, melkein täytyykin.
Sitä vaan, että jos päänsisäinen todellisuus ei vastaa ulkoista todellisuutta, ollaan vaarallisen lähellä tilannetta, jossa ihminen hylkää itsensä ja sen, minkä tuntee ja tietää todeksi.
Sisäiset tonttulakit puristavat pahemmin kuin moni tiukka pipo.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Uudet, tyhjät kalenterinsivut
31.12 klo 22
Venäläiset skoolaavat naapuripöydässä, ja ensimmäiset ilotulitusraketit poksahtelevat Tallinnan taivaalla.
31.12 klo 24
Me skoolaamme, ja taivas täyttyy sinisistä, punaisista, keltaisista ja valkoisista tähdistä. Sitten savusta, jota ensin luulen tiheäksi sumuksi.
1.1 klo 0
Aika pysähtyy hetkeksi, vetää henkeä, lupaa uudet suunnat ja mahdollisuudet.
Minä en lupaa mitään, en ihmeemmin suunnittelekaan. Toivon kyllä.
Tulen iloiseksi kun ajattelen kalenteriani, jossa on uudet, tyhjät sivut.
1.1 klo 14
Tallinnan vastasatanut lumi narisee jalkojen alla kun kannamme kassimme autoon.
Meri on tyyni ja aurinko paistaa.
1.1 klo 16
Tuntuu hyvältä tulla Helsinkiin. Melkein aina se tuntuu hyvältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)