Nautinnollinen siivouskohtaus

Katselin kotiamme, joka ei yleensäkään näytä ylenmäärin siivottomalta. (Osaan lakaista maton alle, kirjaimellisestikin.)
Alkoi tehdä mieli siivota.
Siivosin. Jynssäsin, puleerasin, järjestelin. Ja nautin!
Jonkinlainen siivouskohtaus siis.

Mutta ei kai kaunista kesäpäivää kuulu viettää siivoten?
Miten niin kuulu? Ei kai kuuluminen tähän kuulu. Eiväthän kesänvietto tai lepo tai edes nauttiminen ole suorituksia, jotka kuuluu hoidella jollain määrätyllä systeemillä.

Ihan varmasti jokaisella on tarpeeksi niitäkin juttuja, jotka ovat oikeita, aikataulutettuja pakkoja. Juuri siksi uskon, että muut pakot, lepäämisetkin hoituvat parhaiten jos voi kuunnella omia tuntojaan ja tehdä sitä, mikä milloinkin tuntuu nautinnolliselta.

Rapsuttelun paikka

Aamutuore Hbl tarjosi kaksi minulle uutta käsitettä. Molemmat niin käyttökelpoisia, että ihmettelen, miten olen tullut toimeen ilman niitä.

Ensimmäinen: Fin i kanten. Suomennan sen reunasta koristelluksi tai kultareunaisuudeksi.
Toinen: Humblebrag, nöyryydeksi maskeerattu itsekehu.
Molemmat ilmiöt liippaavat läheltä nimenpudottelua ja mielipidevarkautta mutta ovat kavalasti tilavampia.

Rapsuttelen reunojani. Kaikenlainen kultahippu tarttuu kovin helposti, enkä ole ollenkaan varma siitä, mitä kynsien alle kerääntyy kun kunnolla rapsuttaa.

Hattujuttu

Hattu, jos mikä, voi olla kamala. Tai kiva.

Helsingissä oli eilen hattuparaati. Viimeisenpäälle tälläytyneet hattupäädaamit marssivat Bulevardia pitkin Espalle. Hufvudstadsbladet kertoi, että daamien tempauksen tarkoituksena oli edistää hattukulttuuria, kohteliaisuutta ja eleganssia.

Katselen lehtikuvia hattudaameista. En vakuutu eleganssista enkä estetiikasta, daamien asenteesta kylläkin. Taitavat olla rohkeita. Ovat ehkä myös oivaltaneet, että pukeutuminen on viesti, leikki, taidetta, kulttuuriakin. Pukeutuminen on niin paljon enemmän kuin ihmisen päällä olevat vaatteet.

Itse kuljen kesät, talvet, enimmäkseen paljain päin. On minulla pipoja. On pari hattuakin; reppana punoshattu ja kiva panamahattu, mutta niiden kanssa on oltava tarkkana. Jos niitä ei paina päähän tarpeeksi syvälle, niin, että kulmakarvatkin peittyvät, on vaikutelma armottomasti täti.

Kuvittelen tunnistavani eleganssin, mutta en osaa määritellä sitä. Kertokaa te, jotka osaatte!

Vähän väliä liikutun vähän

Poliitikko seisoo edessäni kahvilan jonossa ja itkee. Toinen poliitikko seisoo vieressä ja taputtelee, silittelee, lohduttelee. On kesäaamu ja minussa liikahtaa, vaikka hyvin ymmärrän, että poliitikoilla riittää parkumisen aiheita varsinkin juuri nyt.

Päivällä liikutun uudelleen. Kesähelsinki on täynnä kevyesti pukeutuneita, talven jäljiltä kalpeita ihmisiä, koloistaa esiinryömineitä, tummista palttoista kuoriutuneita. Terassit, puistot täynnä elämää. Jokin siinä jotenkin hellyyttävää.

Illalla rakkaistani pienin, pellavapäätaapero, painaa päänsä olalleni, antaa märän suukon ja taputtelee.
Nyt se olen minä, jota itkettää.

Unelmat

Unelmilla on kuulemma taipumus toteutua.
Mietin onko niin. Ehkä on.
Sitä aikaa jotenkin tietämättään kulkea unelmaansa kohti.
Matkan varrella saattaa huomata, ettei unelma sittenkään ole matkan arvoinen.
Saattaa myös huomata olevansa jo perillä.

Jotkut kulkevat selkä edellä, jupisten:" Ei tästä kuitenkaan mitään tule. Ei onnistu. Ei ei."
Silloin on vaarana eksyä suunnasta ja  ennustus toteutuu.

Joskus käy niinkin, että toteutunut unelma tuntuu yllättäen liian suurelta ja ihanalta vastaanotettavaksi.
Se jos mikä on kasvun paikka.

Turkki. Rönsyilevä jatko.

Minusta matkoilla mielenkiintoisinta on ihmisten ja heidän elämänsä katselu.
Tirkistelen ikkunoita, narulla kuivuvia pyykkejä, arvailen koteja ja ohikulkevien arkea.

Kulkevat huivit päässään.
Työhönsä kumartuneet naiset pelloilla (minusta he ovat jollain selittämättömällä tavalla hurjan elegantteja) ja nuoret naiset farkuissaan Istanbulin kaduilla.

Turkki on virallisesti uskonnoton maa, jossa huiveja tai muita uskonnollisia tunnuksia ei katsota suopeasti. Hämmästelen siis huivien määrää.
Sitten kuulen huivinkääntötempusta: Huivista on, ainakin koulutetuille kaupunkilaisille, tullut vapaamielisyyden merkki!
Mielestäni se on nerokas protesti.

Ostin huivin.

Turkki

Olen ollut epäluuloinen.
Lähdin matkaan epäröiden. Itseltäni puolisalaa toivoin hetken, että tuhkapilvi estäisi matkan. Ei estänyt.

Tuuletin luulojani, mutta samasta luukusta puski uusia.
En saa tästä tolkkua.
Kaikki kaunis ja kamala mihin ihminen pystyy!

Turkin 52 000 mielipidevankia! Siis tällä hetkellä. Heistä 28 000 viime vuonna vangittua.
Salakuuntelulaitteiden paljous.
Armenian kansanmurha, josta vieläkään ei saa puhua, jos ei osaa kuiskata hiljaa.
Kirkot, jotka on muutettu moskeijoiksi, raunioiksi tai museoiksi, joissa muutama jäljellejäänyt ikoni tai fresko katselee puhkotuin tai umpeenmaalatuin silmin.

Ja sittenkin!
Keskiturkin rauhallinen kauneus, unikkopellot, lammaslaumat, Istanbul sinisessä illassa, Bosborin salmi, ystävälliset ihmiset.
Aika monta lokeroa hyville superlatiiveille.

Olen vielä vähän sekaisin.