Otetaan mikä tahansa seurue missä tahansa. Kahvilassa, ravintolassa, yleisessä kulkuneuvossa, perheessä.
Melkein aina yksi on se, joka puhuu. Korkeintaan kaksi.
Joku joskus yrittää sanoa muutaman sanan väliin, joskus jopa onnistuu, usein ei.
Toteutuuko tässä jokin salattu, kaikkia tyydyttävä ryhmädynamiikka?
Onko viisain se, joka vaikenee?
Mikä on äänessä olevan motiivi?
Mitkä faktat ovat niin tärkeitä, että kannattaa yrittää saada muu seurue vakuuttuneeksi niistä?
Voiko paljo puhe yleensäkään vakuuttaa vai synnyttääkö se vain vastareaktion?
Jokainen ihminen on mahdollisuus uuteen maisemaan.
Äänitilan yksinkäyttäjäkin saattaisi tarvita uusia maisemia.
Mielenkiintoisia pohdit.
VastaaPoistaTulin juuri koppani kanssa kesäni vallitsevimmasta äänitilasta. Kävin kerimässä langat kasvihuoneessa, osittain hieman mietiskelemässä tuota samaa, ihmissuhdeverkostoa ja sitä onko sitä ja millaista se on. On ihmeellistä miten paljon hiljaista äänitilaa olen tarvinnut tänä kesänä.
Rva Pioni;
VastaaPoistaidylli hiljaisessa kasvihuoneessa! Hiljaisuuteen jotenkin rakastuu, ja kun sitä on saanut sopivan annoksen menee ehkä hitusen viisaampana ihmissuhdeverkostoonsa.
Olen miettinyt joskus tuota samaa, että ehkä puhelias ajattelee olevansa yksin vastuussa kaikesta pöytäkeskustelusta eikä huomaa samalla vievänsä muilta tilaisuutta. Moni puhelias ei varmaan huomaa koko asiaa, vaan luulee olevansa ylivertainen seuraihminen.
VastaaPoistaTyöpaikan kahvipöydässä kuuntelin kaksi päivää opettavaista esitelmänpitoa. Siellä ainoa keino on lähteä pois tai lukea lehteä.
Katriina;
VastaaPoistavastuu taitaa olla avainsana! Jos ei jaksa luottaa, että hommat hoituvat, tai muut saavat oikeaa tietoa, ottaa helposti opettavaisen esitelmöijän roolin, tai ryhtyy laittamaan joka juttuun Eskon puumerkin.
Usein on niin, että vähiten äänessä oleva sanoo eniten.
VastaaPoistaPaljon puhuva ei ehdi pohtia, hän puhuu ja kuuntelee mitä sanoo.
Mielenkiintoista tosiaan. Ja ryhmän dynamiikka muuttuu heti, kun se kovaääninen lähtee pois. Silloin hiljaisemmillakin on paljon sanottavaa. Minäkin luulen, että puheliaat eivät edes huomaa vievänsä kaikkea tilaa muilta.
VastaaPoistaArleena;
VastaaPoistaehkä vähiten äänessä olevalla olisi myös eniten sanottavaa, mutta ei sano mitään kun ei saa suunvuoroa tai tietää tulevansa keskeytetyksi.
Kirjailijatar;
olen usein ajatellut, että olisi kiva nauhoittaa keskustelu ja antaa nauha sen puheliaimman kuultavaksi. Viimeksi tämä tuli mieleen laivalla kun miesääni naapuripöydässä jauhoi katkeamatonta esitelmää muiden istuessa lähes täysin hiljaa.
Ja totta, systeemit ryhmässä muuttuvat heti kun "pääpuhuja" poistuu.
Tulee mieleen eri tilanteita elämäni varrelta.
VastaaPoistaSellaisiakin, joissa minulle on tullut tunne: miksi kukaan ei sano mitään, hyvä on, ollaan sitten hiljaa kaikki. Ja sitten ollan oltu. Joskus se on tuntunut hyvältä muttei läheskään aina.
Olen huomannut itsessäni piirteen: huomaan herkästi ne jotka ovat arkoja, hiljaa sen takia ehkä, joilla on sanottavaa mutta kun...
ja huomana että minulle tulee se tunne että pitää rohkaista, auttaa alkuun, tarjota keppiä ja vetää toinen toiselle puolelle.
Mutta myönnän: ehkä olen tehnyt myös virhearviointeja ja ne toiset eivät ole koskaan halunneetkaan pukahtaa sanaakaan vana ovat pikemminkin kiusaantuneet heille puoliväkisin tarjotusta tilaisuudesta.
Piilomaja;
VastaaPoistaolen harrastanut samaa. Vanha partiojohtaja minussa tuppaa yrittämään vieläkin.
Kepintarjonta on vaan niin vaikea laji, että siinä tosiaan helposti tökkii hereille niitäkin, jotka tahtovat torkkua. Yhä useammin huomaan helpottuneena, ettei tilanne ole minun vastuullani, ja myös, että olen turhan usein luullut, että vastuu on ollut minulla.
Toisaalti, ihanaa jos osaa oikealla hetkellä auttaa arkaa saamaan puheenvuoron.
Kaikilla ei ole aina kaikissa tilanteissa sosiaalista silmää ja malttia esim. hiljaisemman kuunteluun. Mullakin on joissakin tilanteissa tapumusta innostua liiaksi... Todellisten ystävien kesken voidaan aivan luontevasti olla yhdessä ja kokea yhteenkuuluvaisuuttakin sanaomatta yhtään sanaa.
VastaaPoistaKuuntelemisen taito on sivistyksen merkki. Nykymaailmassa toisia ei kuunnella vaan huudetaan suuna ja päänä omaa juttua.
VastaaPoistaPäivi;
VastaaPoistatotta. vain todellinen ystävyys tekee sen, ettei yhteinen hiljaisuus tunnu piinalliselta.
Ilona H;
ja kun ei kuuntele, jää paljosta vaille. Toisaalti on taito antaa osan kuullusta mennä toisestaa korvasta samantien ulos.