Tasa-arvokasvatus ja sen seuraukset

Lapsenlapsi, pikkuinen poika, hetken vielä vauva, työntää punaista muovilaatikkoa pitkin lattiaa ja lennättää sinistä duplolegoa korkealla päänsä päällä ja pörisee. Brum brum!

Kuulustelen lähipiiriä, kukaan ei tunnusta opettaneensa vauvalle tämmöistä.

Vauva on keksinyt auton ja lentokoneen ihan itse.

Kun omat poikani olivat pieniä ostin heille nukkeja. 

Harrastin tasa-arvokasvatusta.

Pojat leikkasivat nukkien vatsat auki.

Harrastivat kirurgiaa.

Tiedän, että omenat tulevat omenapuusta, mutta miten vauvoista tulee niin poikia?

Sopiva koko

Puutarhamme vaihtui joitakin vuosia sitten parvekkeeksi, mutta elämä ei pienentynyt.
Kasvoi.

Iltapäivälehden lööppi kertoo että pieni elämä voi olla hyvää.
Onko se uutinen?

Mikä on pientä, mikä hyvää?

Luulen, että elämä on sopivankokoista ja hyvää kun ihminen uskaltaa olla itsensä kokoinen.

Itku

Tytär suositteli Siilin eleganssia. Varoitti samalla:- Itket kyllä sitten.
Olen nyt sivulla 97. Vielä ei itketä. Melkein petyn jos pääsen läpi kaikki 370 sivua itkemättä.

Periaatteessa olen hyvä itkijä. Luonnonlahjakkuus.
Tämä minulta sujuu eikä ole tarvinnut harjoitella.

Kyynel ei ole hukkaanvalunutta vettä.
Itkiessä tapahtuu hyviä asioita paitsi jos itku on tarkoitushakuista tai katkeraa itsesääli-itkua.

Ei kai kukaan enää valehtele pienille pojille, että miehet eivät itke, ja itkevää voi lohduttaa fiksummin, kuin sanomalla että älä itke.

Hyvä tänään ja huomenna

Minulla on kaktuksia kurkussa, painava pää ja keventyneitä suunnitelmia.
Jaksan vain pieniä asioita ja kevät jää ikkunan taakse.
Kuulostelen mikä tuntuu hyvältä tänään.
Sitä on paljon.
En luettele hyvää. En määrittele. Ei kannata olla kovin nopea kun antaa nimiä asioille..

Huomisen hyvä ei välttämättä ole sama kuin tämänpäiväinen.
Huomenna tapaan kaikki rakkaani.

Elämäni tumpelona

Opin jo varhain etten opi käsitöitä.
Ala-asteella, joskus historian alkuhämärässä, piti kutoa tumput kirkkaanvihreästä langasta.
Ei oikein ollut minun juttuni.

Viereisessä pulpetissa istui luokan käsityövirtuoosi, jonka tumpun täydellisyyttä opettaja ihastuneena huokaili.
Minunkin kohdallani opettaja huokaili. Ei ihastuksesta.

Käsityövirtuoosista kuoriutui isona käsityönopettaja.
Minusta kuoriutui käsityötumpelo.

Elämäni tumpelona on opettanut.
Ehtii lukea enemmän ja tumppuja saa kaupasta.
Silti kadehdin heitä, jotka osaavat.

Täyspöllöksi en suostu. Selittelen: Olisin minäkin osannut, jos se lanka ei olisi ollut sitä kamalaa vihreää.

Perusvalhe

Ihmisessä ei kuulu olla kipeää paikkaa, kiljui lääkäriaseman mainos raitsikan kyljessä.
Niinköhän?
WHO pistää vielä tiukemmaksi kun se määrittelee terveyden niin, ettei se ole vaan sairauden puutetta, vaan täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila.
Hopsan!
Ei taida maailmasta montaa tervettä löytyä.

Saahan sitä määritellä ja väittää, mutta täydellinen on mielestäni paitsi utopistista, myös vaarallista.
Täydellinen terveys, kauneus, onni tai ihminen on mielestäni elämän suurinta perusvalhetta.
Sairain kaikista saattaa olla se, joka suorittaa terveyttään tai täydellisyyttään.

Tihenevä naamiaistunnelma

Naamiaiset, päätteli mies, kun näytin kuvia ulkomailla asuvista, silinteriin ja pitkiin helmoihin sonnustautuneista ystävistämme.
Päätteli väärin. Ystävät olivat menossa Tärkeään Tilaisuuteen.

Torilla tänään karnevaalitunnelma. Jaossa erivärisiä lupauksia ja ilmapalloja.
Tärkeä Tilaisuus lähestyy täälläkin. Edessä kaksi viikkoa tihenevää naamiaistunnelmaa.

En tartu lupauksiin enkä palloihin. En usko poliittisiin paratiiseihin.
Tulen torilta mukanani laatikollinen mininarsisseja.

Perustan paratiisini parvekkeelle.
Epäilen kyllä, että teen asian itselleni liian helpoksi.