Hidas viikonloppu

Viikonloppu yksin kotona. Vapaaehtoisesti.
Nautin.

Aikatauluni meni matkalla kivasti sekaisin. Katselin kun aurinko käväisi Pohjanlahdessa, ja nousi aalloista heti sen jälkeen. Ei semmoisen ohi voi nukkua.
Nyt sitten nukun kun huvittaa. Eilen huvitti keskellä päivää, illalla ei sitten alkuunkaan.
Tänään heräsin myöhään ja tarjoilin itselleni hyvän lounaan parvekkeella. Luin matkan aikana kerääntyneet lehdet ja aika paljon muutakin. Kirjoittelin. Hipsin ympäriinsä yöpuku päällä pitkälle iltapaivään.

Sitä menee kovin helposti rutiineihin ja muiden aikatauluihin, ja niin varmaan usein pitääkin.
Kun yleensä on tehokas, tekee hyvää olla hidas, hiljaa ja tehoton.

Joka pihassa puuhamaa

Kiersimme Pohjanlahtea. Etsimme kaunista.
Löysimme paljon rumaakin, ja taas vähän marisen ja metelöin, vaikka tiedän, että olen kirjoittanut aiheesta ennenkin.
Kaikki nämä privaatit puuhamaat, enkä nyt puhu lasten leluista vaan aikuisten.

Pihat täynnä pientä sälää.
Leijonapatsaita, räikeitä aurinkovarjoja, valkoisa muovituoleja, sinne tänne ripoteltuja potankokoisia kukkapyttyjä ja amppeleita, puutarhatonttuja, maisemalle vieraita puita ja kasveja, erkkereitä ja verantoja enemmän kuin talojen koko kestää, terassikarsinoita, pienoistuulimyllyja, ja nyt lopetan luetteloinnin ennenkuin sanon jotain vielä tuhmempaa.

Ruotsin puolella, Hälsinglandissa, pesimme silmiämme kauniissa.
Hiljaisen arvokkaita taloja, puutarhojen levollisia perennaryhmiä. Kyliä, joissa mikään ei huutanut sopimattomuuttaan.
On näitä toki meilläkin, mutta tiukkaa tekee, ja osa vanhasta kauniista tekee kirjaimellisesti matkaa  Suomenlahden yli. Kuulimme taas yhdestä talonpoikaistalosta, jota ollaan siirtämässä  Pohjanmaalta Ruotsin puolelle.

Onko tämä pohjimmaltaan itsetuntokysymys?
Ja missä on uusi ja kaunis?

Kelpo tiimi

Miehet ovat muka Marsista. Omani on kyllä maalta ja se on hyödyllistä. Osaa lukea metsiä, ei eksy.
Minä osaan lukea kaupunkeja. Metsissä eksyn ja pelkään.
Olemme kelvollinen tiimi.

Tämä kesä tarjoaa meille monta mahdollisuutta eksyä, ja koska kaupungeissa eksyminen on paljon hauskempaa kuin eksyminen metsissä, annan miehen päättää mihin suuntaan mennään.

Vähän turisti

En tiedä olenko turisti Tallinnassa.
Turisti kai on sellainen, joka käyttää karttaa, kameraa ja kummallisia vaatteita. Karttaa en käytä.
En kyllä Tukholmassakaan.

Meillä on Tallinnassa pieni vapaa-ajan asunto mutta ei se tee minusta tallinnalaista.
Olen siis jonkinlainen väliinputoaja, kahden maan väliä seilaava, ja mitä enemmän seilaan, sitä syvemmälle putoan. Ymmärrän, että on yhä enemmän asioita, joita en ymmärrä.

Tukholmassa meillä ei ole asuntoa, enkä käy siellä yhtä usein kuin Tallinnassa.
Juuri siksikö luulen ymmärtäväni aika paljon, ja välillä melkein luulen olevani asukas.

Voiko ihminen olla melkein turisti? Tai vähän turisti? Turistipuoli?

Turhan totta

Ikkunassa pilvet, leppäkerttu ja lapsenlapsen sormenjäljet.
Säilytän sormenjäljet, en raaski pyyhkiä.

"Ohhoh", sanovat aikuiset lapsemme, jos lukevat tämän. "Kyllä se meidän sormenjäljet aina pyyhki."
Totta se. Turhan totta.
Ei tässä kuitenkaan ole kyse rakkauden määrästä, mutta paljon tekisin toisin jos saisin takaisin menneet vuodet.

Kesti kauan oivaltaa, että aika kuluu nopeasti ja ettei sotku ole ikuista.
Rakkaiden jättämät jäljet ovat tärkeämpiä kuin puhdas koti.

Hyveellisyyshirviö

Joskus on väärin tehdä aina oikein.
Syödä aina terveellisesti, lukea vain hyödyllisiä juttuja, kuntoilla kunnolla, olla säästäväinen, tietää mikä on parasta, valita vain sitä parasta, huolehtia, ettei yksikään nappi tai nauha ole epäjärjestyksessä, ehtiä, jaksaa. Jaksaa, jaksaa. Ja hymyillä.

Siinä voi elämä äkkiä jähmettyä ja hurahtaa ohi omaa täydellisyyttä viilatessa, ja lähellä olevilla on ahdas olo.

Ruminta ehkä hyvät teot, jotka on tehty väärin motiivein.

Kun tahtoo olla esimerkillisen hyveellinen muuttuu helposti hyveellisyyshirviöksi.
Viisas ruotsalainen tuttavani sanoo sen näin: När man vill vara ett dygdemönster blir man lätt ett dygdemonster.
Niin se vaan menee.

Kasper, Jesper, Jonatan ja Pirkko

Laulan lapsenlapselle laulua kolmesta iloisesta rosvosta.
..."Jos pakko on niin siepataan, ei tarpeetonta milloinkaan"...
Kuulun joukkoon. Sieppasin. Tarpeeseen.

Ryöväsin puistosta syreeninoksia. Näkymättömissä, melkein maassa makaavia.
Omatunto vaikeni kohteliaasti. Ymmärsi, että joskus voi olla akuutti syreenintarve.