Ikkunassa pilvet, leppäkerttu ja lapsenlapsen sormenjäljet.
Säilytän sormenjäljet, en raaski pyyhkiä.
"Ohhoh", sanovat aikuiset lapsemme, jos lukevat tämän. "Kyllä se meidän sormenjäljet aina pyyhki."
Totta se. Turhan totta.
Ei tässä kuitenkaan ole kyse rakkauden määrästä, mutta paljon tekisin toisin jos saisin takaisin menneet vuodet.
Kesti kauan oivaltaa, että aika kuluu nopeasti ja ettei sotku ole ikuista.
Rakkaiden jättämät jäljet ovat tärkeämpiä kuin puhdas koti.
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän tulee mieleen asioita, joita toivoisin tehneeni toisin. Siinä missä murrosikä oli lapselle ja vanhemmalle toinen mahdollisuus uudenlaiseen kohtaamiseen, on lapsenlapsi toivottavasti joskus minullekin uusi mahdollisuus tehdä jotakin toisin, isovanhempana.
VastaaPoistaAllekirjoitan kaikki mitä sanoit.
VastaaPoistaAika kuluu aivan liian nopeasti. Sotkukaan ei kestä kuin hetken.
Kiitos sanoistasi:) koetan pitää mielessä etsiessäni yhteistä säveltä makuuasennossa elävän murrosikäiseni kanssa.
VastaaPoistaParhaat jäljet ovat elämän jäljet-niinhän se on!Pikkuiset sormien kuvat ovat meilläkin muistoina tässä koneen näytölläkin:D
VastaaPoistahalit♥
Katriina;
VastaaPoistaonneksi toisenlaisen kohtaamisen mahdollisuus ei pääty edes murrosikään!
Arleena;
olen usein ajatellut, että voi kun joku olisi sanonut silloin kun elämä oli sormenjälkiä täynnä reunoja myöten, että moni huoli on huomenna entinen.
Rva Pioni;
ehkä se toinen etsii samaa siinä makuuasennossa.
Maria;
niin se on ja se on ihanaa. Halit sinnekin!