torstai 21. lokakuuta 2010

Ballerina kääntyi kannoillaan



Tilastoista en tiedä, mutta luulen, että ne sanovat suunnilleen samaa kuin silmäni. Teattereissa, konserteissa, kirjastoissa, kirjakaupoissa ja taidegallerioissa käy naisia. Enimmäkseen. Ruotsiksi näitä kulttuuriaktiiveja kutsutaan nimellä kulturtant, kulttuuritäti, kulttuurisedistä en ole koskaan kuullut hiiskaustakaan. Tähän on sitten heti lisättävä, että täti on tässä yhteydessä positiivinen, täysin iästä riippumaton ilmiö.

En yritä määritellä kulttuuria, taidetta en senkään vertaa. Tiedän tarkkaan, että hyvä ateria tai taitavasti entistetty auto voi olla taidetta siinä missä ooppera-aariakin. Silti ihmettelen, missä kulttuurisedät piileskelevät. Viimeksi ihmettelin sitä vessajonossa.

Oli väliaika oopperassa. Naisten vessajono taisi olla liiottelematta parikymmenmetrinen. Edessäni jonossa seisoi baletin primaballerina, joka pitkälle edenneen raskautensa johdosta oli siirtynyt näyttämöltä katsomon puolelle. Seisoi aikansa, kääntyi sitten kannoillaan ja marssi suuren vatsansa kanssa miesten vessaan, jonka ulkopuolella jonosta ei ollut tietoakaan. Pelästytti ehkä muutaman pisuaarilla lirittelevän miespolon, todennäköisesti ei kovin montaa, kulttuurisedäthän ovat kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten.

6 kommenttia:

  1. Joskus aikoinaan harrastin tuota miesten vessassa käyntiä. Olin muistaakseni kansallisteatterin miesten vessan kopissa ja astuessani sieltä ulos, pisuaareille olikin ilmestynyt rivi miehiä. Hämmennys oli molemminpuolinen:D

    VastaaPoista
  2. Totta, naiset ovat enemmistönä monissa kulttuuririennoissa. Jos miehiä on, he ovat avecina.
    WC-jonot pysyvät lyhyinä myös sen takia, että miehet käyvät paljon harvemmin WC:ssä kuin naiset.

    VastaaPoista
  3. Leena, herää kysymys, lopetitko harrastamisen?

    Marjatta, joskus selvästi näkeekin, miten miesriepu kärsivänoloisena suorittaa mukanaolemista.

    VastaaPoista
  4. Lopetin:D Ikä tekee tehtävänsä...

    VastaaPoista
  5. Harrastan tuota balleriinameininkiä myös aika usein. Joka paikassa, joka ikisessä oli se sitten huoltoaseman huussi tai teatterin vessa, kaikkialla on naisten puolella jono tai vähintään ahdasta.

    VastaaPoista
  6. Hurraa kaikki urheat ballerinameininkiset!

    VastaaPoista