Istua sievästi

Selasin läpi pinkan vanhoja aikakausilehtiä, vanhimmat vuodelta 1933, uusimmat 60-luvulta.
Opin, että neitosten tulee istua sievästi, ja että kelpo äiti huolehtii siitä, että lapsilla on koulumatkalla mukanaan muutama terveellinen sisupastilli, koska ne suojelevat lapsia vaarallisilta taudeilta.

Lehdet opettivat myös, että naisen tulee suhtautua viisaasti vahvempaan sukupuoleen, ja että nainen silloin saattaa saada parhaassa tapauksessa sangen siedettävän elämän.
Senkin opin, että ihminen vapautuu synkkämielisyydestä jos vain pääsee maaseudun terveyttä edistävien töiden pariin, pois kaupunkielämän turmiollisuudesta.

Naivia asenteellisuutta, mustavalkoista, patriarkaalisuutta ja taustalla sääty-yhteiskunta.
Mutta samana päivänä törmäsin toisenlaiseen asenteellisuuteen ja naiviuteen tuoreessa päivälehdessä.
Suomalainen talousguru laukoi estottomasti, että ihmisen oman edun tavoittelu on kaiken kehityksen edellytys, ja että syrjäytynyt saa syyttää syrjäytymisestä itseään.

Vaikka vanhojen lehtien ajatusmaailma hymyilytti ja ärsyttikin, häikäilemätön oman edun tavoittelu siitä puuttui.
Myös talousgurujen sopisi istua sievästi.

Avainsanat

Sanoilla voi luoda maailmoja ja tuhota niitä.
Voi parantaa, nostaa, voi painaa alas ja repiä rikki.

Jos muistelee, löytää avainsanoja, elämään voimakkaasti, ehkä ratkaisevastikin vaikuttaneita.
Hyvät sanat olivat kuin peili, josta näki itsessään sellaista hyvää, jonka olemassaolosta ei muuten olisi tiennyt.
Pahat sanat jättivät arpia, jotka aristavat vuosienkin jälkeen, ja joiden suojaksi on pahimmassa tapauksessa rakentanut raskaan, vinoon vetävän panssarin.

Omalle kohdalle osuneita avainsanoja ei välttämättä tunnista heti, mutta uskon, että niitä kannattaa kuulostella.

Sanojalla, meillä jokaisella, on hirmuinen vastuu siitä, mitä suustaan tulee päästäneeksi.

Tärkeä ja tärkein

Pieni sylissäni kuumeen uuvuttamana. Ei jaksanut leikkiä, ei syödä.
Silittelin untuvaista tukkaa, kuuntelimme hiljaista musiikkia, viimein nukahti kuuma poski omaani vasten.
Tiesin, mitään tärkeämpää en voisi tehdä juuri nyt.
Voiko ihminen muutenkaan tehdä mitään tärkeämpää?

Ajattelin aikoja, jolloin omat lapsemme olivat pieniä. Liian usein luulin tärkeiksi asioita, jotka olisivat voineet odottaa tai jäädä kokonaan.
Jos nyt saisin takaisin ne vuodet, istuisin lapset sylissä ja varmaan silittelisin pienet päät kaljuiksi.

Mikä siis on tärkeää, tärkeintä?
Entä jo ei lapsia tai lapsenlapsia ole?
Entä jos erehtyy elämään vain lapsien kautta?

Tärkeällä on taatusti monta mallia, ja tärkeää ei ole aina helppo erottaa tärkeimmästä.
Voiko olla niin, että tärkein löytyy kun on täysillä läsnä siinä, mikä on lähinnä juuri nyt?

Huonosti pelätty

Tapasin entisen koulukaverin. Muistelimme.
Kaveri muisteli opettajaa jota kertoi pelänneensä, ja jota tiesi monen muunkin pelänneen.
Jostain syystä omat muistoni olivat erilaisia, tykkäsin tuosta opettajasta ja hänen tunneistaan.

Mietin olenko koskaan kunnolla pelännyt ketään. Todennäköisesti en.
En ole hippuakaan huimapää. Pelkään asioita ja ilmiöitä, ja jos ihmiselle normaalisti kuuluu jokunen seikkailugeeni, olen mutaatio.

Mutta ihmisiä en pelkää, eikä sellainen pelkäämättömyys välttämättä ole viisasta.
Tiedän tavanneeni moniakin, joita olisi kannattanut pelätä.

Heikkona helmihyasintteihin

Etsin kevättä. Silmät ja korvat keräävät pieniäkin kevään merkkejä. Pidän kiinni löytämästäni, lämmittelen siinä.
Jo pelkkä sana kevät tekee iloiseksi.
Ja helmihyasintit.
Ja tulppaanit, valkoiset varsinkin.

Talven yli kituutelleet ruipelot mårbackareppanat ovat heränneet, tekevät uusia pieniä lehtiä.
Mutta sekin on kevättä, että huomaa miten pölyinen limoviikuna on.
Jotenkin vaan ei haittaa.

Ihanaa

Aamuyöllä kiipesin pöydälle.
En tanssinut vaan kiskoin irti palovaroittimen, joka kiljui desibelit täysillä patterin loppumista.
Ei olisi kannattanut virnuilla viikko sitten.
Saimme silloin kutsun juhliin, ja kutsun alle oli präntätty ps: Onko palovaroittimet testattu?

Aikaisesta aamujumpasta huolimatta päivästä tuli hyvä.
Kun pääsee pöydältä takaisin vielä lämpimään sänkyyn, ja nukkuu uudet unet, tai kun tulee kotiin pakkasesta ja viimasta, ehtii huokailla muutaman ylimääräisen kerran: Ihanaa.

Sekin oli ihanaa, että baristan capuccinokuppiini loihtima maitovaahtosydän ei hävinnyt minnekään, vaikka kuppi muuten oli jo tyhjä.

ps. Onko palovaroittimet testattu?

Varjot

Helmikuinen aurinko.
Unessa aurinko paistoi silmiini, häikäisi, ja edessä istuva tuttava oli muuttunut varjoksi.

Ruotsalainen naistenlehti julistaa kannessaan kertovansa kaiken, mitä meidän tulee tietää prinsessa Victorian synnytyksestä. En häikäisty vaan tunnen tasavaltalaisen ylpeyttä kunnes näen suomalaislehden etusivun, jossa presidenttikandidaatin äiti paljastaa: "Pekka söi vain perunaa".

Mitä meidän oikeasti tarvitsee tietää, mitä lukea, mitä kuunnella?
Miten päin on asetuttava valoon, että varjot menisivät oikein.
Minulle tulee vieläkin tahmea olo kun muistan tilanteita joissa, kohteliaisuudesta muka, jäin kuuntelemaan katkeria, pahaasuovia juoruja. Tarttuivat kuin liisteri.
Ihan eri asia on, jos kuuntelee, kun joku rehellisesti purkaa mieltään painavia asioita.