Tapasin entisen koulukaverin. Muistelimme.
Kaveri muisteli opettajaa jota kertoi pelänneensä, ja jota tiesi monen muunkin pelänneen.
Jostain syystä omat muistoni olivat erilaisia, tykkäsin tuosta opettajasta ja hänen tunneistaan.
Mietin olenko koskaan kunnolla pelännyt ketään. Todennäköisesti en.
En ole hippuakaan huimapää. Pelkään asioita ja ilmiöitä, ja jos ihmiselle normaalisti kuuluu jokunen seikkailugeeni, olen mutaatio.
Mutta ihmisiä en pelkää, eikä sellainen pelkäämättömyys välttämättä ole viisasta.
Tiedän tavanneeni moniakin, joita olisi kannattanut pelätä.
Tässä, kun mietin asiaa, en kyllä muista minäkään tavanneeni ihmistä, jota olisin pelännyt.... kaikkea muuta sitten pelkäänkin...korkeita paikkoja...pimeää...jne...☺
VastaaPoistaIrmastiina
VastaaPoistaPelot eivät todellakaan aina tunnu täsmäävän yhteen todella pelkäämisenarvoisten asioiden kanssa.
Onko se sinisilmäisyyttä, mutta minäkään en ole ihmisiä pelännyt. Pimeä, sairaudet, ennalta tietämätön uhka, odottamaton tilanne jne.. näitä olen pelännyt enemmän tai vähemmän.
VastaaPoistaAloin muistelemaan ja muistankin, kun nuorena tyttönä päivänä kesäisenä kävelin metsätietä ja yks kaks oli mies ilkosillaan kyykyssä tienposkessa!
PoistaSilloin minulle tuli kiire juosta ja jälkeenpäin muistelin olinkohan juossut ilmassa, sellaiselta se ainakin tuntui!
On ollut tilanteita joissa olen pelännyt. Silkkaa väkivaltaa ja sen uhkaa, kadulla tuntemattomalta taholta, esimerkiksi.
VastaaPoistaMutta sitten sellaista en ole kokenut että pelkäisin jotakuta sittenkin aivan normaalisti käyttäytyvää ihan vaan vaikka siksi että on paskamaisen miehen maineessa...vaikka joku pomo:)
Arleena
VastaaPoistaKuvittelen, että sinisilmäisyys voi olla, oikein annosteltuna, hyväkin. Sama varmaan koskee pelkoja, jos suuntautuvat oikeasti vaarallisiin asioihin.
Sirkka
Kunnon pelko, samoin kuin kunnon suuttuminen antavat kyllä ajoittain supervoimia, ja silloin ei olisi kummaa, vaikka vähän ilmassa juoksisikin.
Violet
Jotenkin toivon, kuvittelen ainakin, että samalla kun auktoriteettien pelko käy harvinaiseksi (käyköhän?), samalla ihan oikeasti pelättävien asioiden määrä lisääntyy.
Pelko lienee tarpeen evoluutiossa, luulisin?
VastaaPoistaItsekään en pelkää enkä ole pelännyt ihmisiä. Koulumuistoihini liittyy kyllä epämieluisia opettajia, jotka ovat ottaneet minut silmätikukseen. Vieläpä aineissa, joissa olen ollut hyvä. Olen tuntenut näyttämisen uhmaa, mutta minusta se ei varsinaisesti ole juuri sen viisaampaa kuin pelon tunnekaan.
Päivi
VastaaPoistaNäyttämisen tarve ja jopa uhma alkoivat mietityttää. Olisiko niin, että ilman niitä menettää helposti uskon omaan osaamiseensa. Ovat siis tiettyyn pisteeseen asti viisasta tavaraa, mutta missä se piste sijaitsee, onkin jo toinen kysymys.
Minä en muista aikuisena enää pelänneeni ketään. Tai ei...oli kerran yksi ns. pomo, joka oli usein aika jäätävän yllättävän inhottava. Mutta lapsena pelkäsin käsityöopettajaa, vatsa oli ihan kipeänä edellisenä iltana. Ei ihme, ettei minusta ole tullut käsityöihmistä.
VastaaPoistaKirjailijatar
VastaaPoistaMinulla oli matematiikanopettaja, joka onnekseni ei ollut oikeudenmukainen. Jos olisi ollut, minulla olisi ollut syytä pelätä.
Kirjotan ja pyydin pois......... joten toivotankin vain hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaAlma/anette
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinullekin!