maanantai 18. kesäkuuta 2012

Piiloviesti



Varovasti, sanoo kaksivuotias kun kiipeilee milloin minnekin.
Ei hän itseään varoittele, viesti on minulle.
Tulkitsen: Juu juu, olen varovainen, ei tarvitse muistuttaa.
Fiksu tapa ehtiä ensin. Lapsi tietää että jos ei ehdi, minä varoitan ja hyssyttelen.

Hyssyttelen muitakin. Aina kun joku on lähdössä läheltäni muistutan: Ajakaa varovasti.
On se hölmöä.
Turhaa ja tolkutonta, varsinkin kun kyseessä on ilmiselvä piiloviesti, jonka todellinen sisältö on: Rakastan teitä.
Miksi en siis sano sitä?

15 kommenttia:

  1. Sanotaan, että naisen rakkaus on aina pedagoginen. Lapsia mutta usein huomaan, että myös miestä ;) kohtaan. Oikeasti ajattelen, että maailmassa ei kukaan ole oikeasti kärsinyt siitä, että heistä huolehditaan vaan huolehtimattomuudesta.

    Milloin antaa kasvattaa siipiään, kommähtää ja nousta uudelleen jaloilleen ja milloin suojata kolhuilta, ikiaikainen dilemma meillä äideillä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo virkkauksella somistettu pyörä! Aitoa menneen ajan hidasta ja lempeää lumoa.

    Olen opettelemalla opetellut sanomaan tavoitteen suuntaisesti: turvallista matkaa, ajakaa taitavasti, pitäkää hyvää huolta itsestänne, mukavaa viikkoa jne.

    Rakastan teitä ei istu minun suuhuni mitenkään. Se on vaan välitettävä piiloviesteinä, vaikka tiedän heidän kyllä tietävän ja minäkin tiedän.

    VastaaPoista
  3. Terveisin m
    Omille lapsilleni uskalsin sallia enemmän kolhuja ja kupsahteluja kuin tälle kaksivuotiaalle lapsenlapselleni. Mietin syytä mutta en keksi.

    VastaaPoista
  4. Katriina
    Pienelle lapselle on helppoa sanoa Rakasta sinua. Luulen, että se johtuu siitä, ettei silloin aseta vastapuolta tilanteeseen, jossa hänen tarvitsisi osata vastata jotain tyyliin Niin minäkin.

    Ehkä suora viesti aikuiselle on vaikeampi juuri siksi, että silloin jotenkin asettaa vastapuolen tilanteeseen, jossa tämän tulisi osata vastata. Minäkin rakastan sinua, tuntuu hyvin helposti kornilta, tai ainakin kuluneelta, vaikka sitten rakastaisi kuinka kovasti.

    Ps. Kumpikaan pyöristä ei ole omani, Jopo kyllä sopisi systeemeihini.

    VastaaPoista
  5. Vau, mikä virkattu suojus. Tuosta tykkäisin. Jopo minulla onkin, se on aito 70-lukulainen.

    Mutta totta. Sitähän se tarkoittaa, tuo hokema, jonka usein sanoo.

    VastaaPoista
  6. Kirjailijatar
    Suojus on vähintäänkin fiini, sittenkin oma tykkäykseni menee Jopolle.

    VastaaPoista
  7. Totta, piiloviesti.

    Yli 30 vuotta sitten poikamme tapasi toivottaa meiiie vanhemmille, töihin lähtiessämme: - äläkää sitten ajako rotkohon! Edelleen samoin sanoin saatellaan perheen kesken toisiamme.

    VastaaPoista
  8. Rita
    Ihanasti omintakeinen piilo viestille!

    VastaaPoista
  9. Niin tutulta kuulostaa. Ihan hiljan olen toivotellut sitä ja tätä molemmille lapsille. Nytkin olen koko ajan huolissani tyttären seikkailusta: käykö kommodovaraani kimppuun, joutuuko hain kitaan, pistääkö malariakärpänen? No, tytär tuntee äitinsä ja rakkaudestakin on puhuttu myös ihan selvin sanoin.

    VastaaPoista
  10. Ihastelin keskimmäisen kuvan pyörän virkattuja satulasuojaa ja ratassuojaa.
    Tuntuu romanttiselta polkaista pyörä käyntiin noissa varustuksissa.

    VastaaPoista
  11. Minunkin silmäni ihastuivat tuohon virkattuun pyöränsuojukseen. Taidankin yrittää tehdä sellaisen.

    Niin totta, piiloviestihän se.

    VastaaPoista
  12. Päivi
    Jossain vaiheessa, lasten aikuistuessa, tulee se paikka, jossa ehkä tärkein lahja lapselle on se, että vanhemmat luottavat heidän pärjäämiseensä. Mutta vaikka kuinka luottaisi, rakkauteen kuuluu aina myös huoli rakastetun hyvinvoinnista, ja ainakin minulla on turhan hyvinkehittynyt mielikuvitus kaikkien elämän kauheuksien suhteen.

    Arleena
    Pyörä nökötti Tallinnassa erään taidekäsityöliikkeen edessä ja arvelen, ettei sitä oikeasti ole käytetty kovinkaan romanttisiin pyörämatkoihin.

    Saga
    Minun käsityötaidoillani ei tuota syntyisi. Onneksi tunnenkin enemmän vetoa Jopoon.

    VastaaPoista
  13. Arleena ja Saga
    PS: huomasitteko, että myös pyörän runko on saanut virkatun suojuksen, ja jos en ihan pahasti muista väärin, niin myös pinnat.

    VastaaPoista
  14. Hyvin sanottu, pitääpä muistaakin tästä lähtien "matkailijoiden" lähtiessä liikkeelle sanoa juuri tuo mikä varoittelu-sanojen takana on :)

    VastaaPoista
  15. Katja P.M
    Joskus vaan voi olla niin, että piiloviesti menee varmemmin parille.

    VastaaPoista