Raitsikkapysäkillä melko hurjan näköinen punkkaripoika. Tuli kohti, katsoi kauniisti silmiin, ja kysyi, miten parhaiten pääsisi Pakilaan. Neuvoin, ja poika kiitti kohteliaasti, istuutui sitten penkille jonkinlaiseen lootusasentoon ja pisti tupakaksi.
Hetken kuluttua paikalle horjui vanhahko laitapuolen kulkija kilisevät kassissaan, käveli pojan luo ja kysyi: "Onks sulla röökii?". Mitään kysymättä poika antoi omistaan, tarjosi tultakin. Kiliseväkassinen sanoi haluavansa maksaa, kaivoi taskustaan setelin ja antoi pojalle, joka vuorostaan ojensi vaihtorahat.
Jokin minussa liikahti. Arvelen nähneeni välittämistä ja keskinäistä kunnioitusta puhtaimmillaan.
Ja nyt luulen tietäväni, että enkelit liikkuvat kaikenlaisissa valepuvuissa.
ei ne hurjan näköiset punkkaripojat ole vaarallisii
VastaaPoistaTykkään tästä! Olen huomannut joskus samanlaista, ihmiset eivät välttämättä vastaakaan yleisiä ennakkoluuloja. Nuoren ulkonäkö on kannanotto eikä kerro sen enempää.
VastaaPoistaHannele, no ei!
VastaaPoistaKatriina, saattaa päteä myös vanhempien ulkonäköön.
Ihana hetki, tuota olisin halunnut olla myös katsomassa.
VastaaPoistaMeillä nuorukaiset kertovat hurjia kokemuksia ratikkamatkoiltaan. Nuoret saavat osakseen paljon huonoa käytöstä. Kaikki kiukutukset ja huonot päivät kaadetaan ämpärillä niskaan.
Usein puhumme ja pohdimme ratikkakäyttäytymistä.
Nyt taisin löytää blogin (edellisen kommentoijan blogin kautta:), jota mielelläni lukisin nimenomaan sen tekstiansioiden vuoksi! Hyvä kirjoitustyyli! Mutta missä on lukijat-widgetisi? Haluaisin liittyä, jolloin blogiasi olisi helpompi seurata:)
VastaaPoistaEräs kaverimme on "ammattinsa vuoksi" päästä varpaisiin asti tatuoitu. On ihan tosi kurjaa, millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on häntä kohtaan ulkonäkönsä vuoksi. Kaihtavat hyvää tyyppiä:(
VastaaPoistaKiitos tästä. Koskettava tuo välittämisen vilpittömyys. Ja sinäkin sait lämmön läikähdyksen, välitit. Ehkäpä olivat enkeleitä...ainakin hurjan kuorensa alla sydämeltään enkeleitä.
VastaaPoistaMinäkin löysin sivuillesi Marien kautta ja täytyy todeta edellisen kirjoittajan tapaan, että itsekin jään lukijaksesi juuri tekstiesi vuoksi: tosi kiva tyyli ja aiheet. Ratikassa tuntuu välillä muutenkin että päivän patoutumat pääsevät siellä purkautumaan turhan esteettä - tuo tupakanvaihtotilanne olisi ollut mukava todistaa.
VastaaPoistaRauhallista viikonloppua,
Hanna
Marie Elisabeth, hetki oli hieno, ja jotain siitä jäi evääksi, josta taitaa riittää jyrsittävää pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaLeena, tervetuloa! Kiitos muistutuksesta, widget on lisätty samoin kuin lukijaraatilista.
Tinttarus, enkelit taitavat laajemminkin liikkua naamioituina. Huomaamme jos uskallamme katsoa.
Hanna,tervetuloa! Ratikka on todella mielenkiintoinen havainnointipaikka, nyt tuli yllätyksenä se, että pysäkitkin.
Kiitos nopeasta ja hyvästä "asiakaspalvelusta". Nyt olen lukijasi:)
VastaaPoistaHerkkää pohdintaa. Ihmisten ulkonäkö ja pukeutuminen saattavat pettää. Punkkaripojillakin on sydän, lienevät sisimmiltään herkkiä.
VastaaPoistaEläköön toisesta välittäminen ja keskinäinen kunnioitus!
Kaunis arjen ihmen kertomus!Kiitos !
VastaaPoistaPs mun kirjalista löytyy 2.10 postauksesta (kurkkaa Pirkko sinne jos haluat)kiitos haasteestasi!
Maria
Leena, hämmästelen itsekin nopeaa toimintaani.
VastaaPoistaMarjatta, alan epäillä, että punkkaripojilla se sydän vasta onkin. Ja ihan paikallaan.
Maria, listasi osui matkallelähtöpäivääni ja jäi huomaamatta, kun matkalta palattuani kelasin taaksepäin lempiblogieni postauksia. Nyt kävin lukemassa ja hymyilen myös kuvan kahvikupille, minullakin on ollut tuo, mutta se muutti sitten tyttären kaappiin.
Ihana tarina, pelasti päiväni. Paras kohta oli se, jossa laitapuolen kulkija kaivoi setelin taskustaan maksaakseen röökin. Kuten sanoit, keskinäistä kunnioitusta.
VastaaPoistaTuli mieleen se juttu muutaman vuoden takaa, kun nuori tyttö oli saanut diabeteskohtauksen ja maannut kadulla, eikä kukaan ollut pysähtynyt auttamaan. Sitten paikalle oli tullut kaksi pultsaria, jotka olivat hakeneet läheisestä mäkkäristä tytölle jotain verensokeria nostattavaa, tilanneet ambulanssin ja odottaneet tytön kanssa sen saapumista. Muistan ikuisesti tämän enkelitarinan.
Lumikko, pelasti omanikin, ja siinä pysäkillä tuli mieleeni juuri tuo kertomasi diabeetikkotytön tarina.
VastaaPoistaVoi, olipa ihana pieni episodi elävästä elämästä. Mukava tarina aamun aluksi! Kiitos!
VastaaPoistaLaura, tätä sorttia saisi olla paljon enemmänkin.
VastaaPoistaKaunis hetki, tuota minäkin olisin halunnut olla todistamassa. Ja totta, enkeleillä on monta valeasua.
VastaaPoistaMikä kuvaus arjen aidosta, kunnioittavasta kohtaamisesta!
VastaaPoistaKosketettuna, uusi lukijasi Hannah
Kirjailijatar, valeasut tekevät asiasta kiinnostavan, ei tiedä, koska kohtaa seuraavan.
VastaaPoistaHannah, kiitos ja tervetuloa!