keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Merkityksiä



Tein uunipuuroa spelttihelmistä. Hyvää.
Ruokki ja lämmitti sieluakin.

Muistin: joku jossain käytti sanaa lohturuoka jostain, jota en nyt muista.
Aloin muistella muita lisämerkityksen saaneita sanoja.
Turvavaate.
Voimabiisi.
Minulla ei taida olla kumpaakaan, mutta liitän mielelläni lisämerkityksiä ruokaan.
Taisin harrastaa sitä varsinkin silloin kun lapset olivat vielä lapsia.

Meillä syötiin Sadepäivänlettuja, Juhannusmansikoita ja juotiin Joulunajanaloittamiskaakaota.
Enimmäkseen meillä kyllä taisi olla sitä, mistä Hufvudstadsbladet pari päivää sitten käytti nimitystä Tråkmat, tylsyysruoka. Tråkmat on artikkelin mukaan äitien tekemää arkiruokaa ja vastakohta isien viikonloppuisin kokkaamille keittiöbravuureille.

Mies kertoi että armeijassa tarjottiin lomalle lähteville sotapojille kaikenlaista liikaa innostusta hillitsevää jarrupuuroa.

6 kommenttia:

  1. Jarrupuuro on ihan mahtava nimi! Minä inhosin lapsena puuroa ja lintsasin tarhan aamupuurohetkistä. Äiti saattoi minut tarhan portille, josta viipotin metsään piiloon, kunnes arvelin, että puuro on syöty. Nykyisin kyllä taas syön puuroa ja spelttipuuro kuulosti erityisen hyvältä.

    Meillä on muuten niin päin, että mies tekee ruoan viikolla ja minä viikonloppuisin, jos silloinkaan.

    VastaaPoista
  2. Kirjailijatar, voi pientä puuropakolaista!
    Spelttipuurosta vielä: se pyytää voisilmää.

    VastaaPoista
  3. Ai jai rakastan noita paratiisi astioita. Niitä on jo iso kasa, mutta mukit puuttuvat, niitä olisi nyt hobbarissa tarjouksessa ja yritän pidätellä itseäni. Puurokin takuulla hyvää, nam.

    VastaaPoista
  4. Dahlia, epäilen, ettei kaneli oikein sovi spelttipuuron kaveriksi, monen muun kylläkin. Tämä tietysti on kirjaimelleisesti makuasia.
    Hyvää viikonlopun alkua herkkujen parissa!

    Sarppu, paratiisi on siitäkin kiva, että sitä voi yhdistellä yksivärisiin astioihin, ja jotenkin kummasti mitä ihmeellisimmät väriyhdistelmät näyttävät hyviltä sen kanssa. Paratiisin mukit näyttävät menneet minulta ihan ohi, en muista nähneeni koskaan.

    VastaaPoista
  5. Voimabiisilla olen kulkenut juuri finaaliin saapuvan viikon:D
    mäkin tykkään paratiisistä

    VastaaPoista
  6. Maria, melkein kadehdin kaikkia, joilla on voimabiisi. Itselläni soi päässä milloin mikäkin.

    VastaaPoista