Vietin yön kylpyhuoneen lattialla.
Vatsatauti.
Huomasin ajattelevani:" Hyvä, ettei minun tarvitse mennä navettaan aamulypsylle".
Sitten huomasin, ettei minulla ole navettaa, ei edes lehmiä, ja että elämäni aikana olen nähnyt navettoja lähinnä ulkopuolelta.
Aamulla, voimien jo palatessa, luen arvostelun Jouko Halmeskosken vastailmestyneestä kirjasta Orjamarkkinat.
Halmeskoski on haastatellut entisiä huutolaislapsia, heitä, joista viimeisiin voimme vielä törmätä kaduilla tietämättämme.
Mummoja, pappoja, joilta vietiin kaikki jo varhain.
Nämä pienet, jotka tekivät raskasta työtä jo leikki-ikäisinä. Näkivät nälkää. Kokivat julmia rangaistuksia.
Joillekin heistä oli suurin lohdutus ja turva, kun he saivat ruoakseen sikojen ruokaa ja nukkumapaikakseen navetan lattian.
Ymmärrän etten ymmärrä.
Muistan, että silloin kun on maannut kylpyhuoneen lattialla vatsataudin kourissa, elämän pienet vastoinkäymiset tuntuvat todella pieniltä. Olisi kiitollinen kovin pienestä. Mutta noita traagisia kohtaloita, niitä ei varmasti pysty tästä päivästä ja hyvästä olosta lainkaan ymmärtämään.
VastaaPoistaKirjailijatar, ei pysty, tulee pieni olo.
VastaaPoistaSama tauti täällä ja samanaikaisesti. Herää jo epäilys, että netti levittää virusta :)
VastaaPoistaMukava, no onko se nyt oikea ilmaisu, tuo navettanäky.
Huutolaislapsista olen kuullut kertomuksia ja hämärästi muistan nähneeni aikuisina näitä lapsena huutolaisiksi huudettuja.
Paranemisia parempaa oloa sinulle-
VastaaPoistaja viikkoa
joskus riittää se että ihmettelee .onneksi.
Arleena, jos olen ymmärtänyt oikein, huutolaislapsia oli niin paljon ja niin pitkältä aikaväliltä, että todennäköisesti useimmat meistä olemme ehtineet tavata heitä. Harva heistä varmaan huuteli taustastaan.
VastaaPoistaMaria, kiitos, voimat tulivat takaisin loppujenlopuksi aika nopeasti. Hyvää uutta viikkoa sinullekin!
Muistan lapsuudestani, mummoni vanhimman veljen maatalon tuvan nurkasta, Antin. Hän oli ollut huutolainen, suorastaan ostettu rengiksi johonkin taloon ja vietti vanhuutensa tuolla isoenoni talossa täysihoidossa. Oma sänky ja oma vaatekaappi. Jotain siitä maksoi. Hampaaton setä, joka tarjoili Pectuksia ja hymyili meille lapsille. Oli käsittääkseni liki mykkä. Askareena taisi olla postin haku. En tiedä tarkemmin hänen elämästään, mutta kovaa se on varmasti ollut.
VastaaPoistaLiina, Antille taisi siis kuitenkin käydä hyvin.
VastaaPoistaHalmeskosken, joka itsekin on ollut huutolaislapsi, kirja panee ihmettelemään, miksi kuitenkin oli niin paljon suoranaista julmuutta. Yksi johtopäätös on se, että ostaessaan lapsen ostaja ostaa samalla itselleen vallan tähän, ja harva meistä kestää valtaa ryhtymättä väärinkäyttämään sitä.