Joittenkin ratkaisukeskeisten terapioitten ja yleisen keittiöpsykologian perusmantra tuntuu olevan se, että ihminen voi muuttaa vain itseään.
Ja höps, sanon minä.
Jokainen, joka uskaltaa nähdä, näkee, että olemme täynnä toinen toistemme sormenjälkiä, niiden muovaamia hyvässä ja pahassa.
Jo perusidentiteetti syntyy suhteessa muihin. Kasvaa, kutistuu, vääristyy, toipuu.
Ihminen ihmisen lähellä on huikea juttu!
Ihana ja vaarallinen.
Se antaa vastuun.
Ja samassa paketissa vastuun kanssa tulee ihmisen mittaamattoman suuri arvo.
Ei ole yhdentekevää keitä tapaamme. Eikä milloin, eikä miten.
---
Kuvissa Tuula Auermaan savireliefejä
Ihanat reliefit ja aiheeseen sopivat.
VastaaPoistaNo tietty ihmiset vaikuttaa toisiinsa, kun nyt miettii lapsiakin. Ja aikuisten kesken myös, ei tämä oppiminen ja kasvaminen milloinkaan lopu.
Itse ainakin saan suuria innostuksia ja voimaa juuri muilta ihmisiltä.
Mutta tavallaan se, miten itse käyttäytyy vaikuttaa muihin. Omat energiat on tärkeitä suhteessa ihmisiin. Eli sen myötä, jos pystyn kohottamaan, parantamaan omaa energiatasoani, se vaikuttaa muihinkin, eli jos muutan itseäni käytöstäni niin muutkin saattavat muuttua. Ei tosin käskemällä.
Haa, sekavan selkeää :)
Upea upea kirjoitus.
VastaaPoistaJa kun alan miettimään, miten monessa ihmisessä, etenkin lapsessa, on minun henkisiä sormenjälkiäni.
Pelottavaa!
Olen pohtinut koko vuoden tätä samaa asiaa työyhteisöäni koskien. Minulle sanotaan aina, että et voi muuttaa ihmisiä. Viisaat sanovat ja minun tulee vain uskoa. Mutta en usko -olen muuttanut jo heitä ja he ovat muuttaneet minua.
VastaaPoistaSen sijaan ehkä tietoisesti tuota muuttamista ei voi tehdä. Siinä he ovat oikeassa. Mutta eivät tajua, kuinka paljon tapahtuu tiedostamatta.
Samaa mieltä, ihminen ei voi muuttaa yksin itseään, vaan kaikki ympärillä vaikuttavat. Valinnat ovat jokaisella käsissään.
VastaaPoistaWihtori, niin, ei todellakaan käskemällä! Eikä neuvomalla saati moralisoimalla.
VastaaPoistaLiina, kiitos. Mutta hei, eihän niiden sormenjälkien tarvitse olla pelkästään huonoja. Uskon lujasti, että sormenjälkiä tarvitaan: inspiroivia, parantavia.
Leena, kun viisaat sanovat, he eivät välttämättä tiedä, huomaa, muista tai uskalla tietää. Esimerkiksi nyt tätä tiedostamattoman valtavaa voimaa.
Arleena, niin, ja valintojen mukana vastuu ja seuraukset.
Aivan - ajattelin heti, mitä kaikkea vahinkoa olen saanut aikaan. Uskon ja tiedän, että hyviäkin sormenpainalluksia olen onnistunut antamaan. Näin sitä meikäläinen alkaa heti miettiä asioita kielteiseltä kannalta, höh.
VastaaPoistaLiina, nimenomaan suhteessa lapsiin uskon, että suurin juttu on se, että rakastaa. Menee niin helposti banaaliksi, kun tästä puhuu, mutta sittenkin uskon, että jos aidosti rakastaa, huonotkin sormenjäljet kompensoituvat hyvillä. Ihan eri kapitteli on sitten se, ettei äidinrakkauskaan ole aina aitoa, tervettä tai puhdasta.
VastaaPoistaHieno ajatus.
VastaaPoistaTämä keittiöpsykologian perustantta kyllä vieroksuu ajatusta, että olisin täynnä muitten sormenjälkiä. Monet muutkin asiat muovaavat ihmistä.Ovatko nuo sormenjäljet jääneet hyvästä lempeästä vai pahasta kovasta, heijastuu loppuelämään, kuten myös omiin sormenjälkiin joita tahtomattakin jätän lähellä oleviin ihmisiin. Niillä saattaa olla pitkä ketju sukupolvelta toiselle. Se on ihan omasta itsestä kiinni mitä jälkiä haluaa kantaa mukanaan.Vaaliiko vai peseekö pois. Molemminpuolista vuorovaikutusta tämä elämä on. Jokaisen omaa tahtoa ja reviiriä pitää kunnioittaa. Joskus tuntuu, että vaikka kuinka joku haluaisi jättää sormenjälkensä ihmiseen, niin mitään ei jää, toisaalta toisen pieni "hipaisu" saattaa muuttaa jopa elämänsuuntaa.
Anonyymi, pitkälti samoilla linjoilla ollaan. Myös siinä, että monet muutkin asiat muovaavat ihmistä, ei varmaan vähiten perimä, elämänvaiheet, ympäristö.
VastaaPoistaTotta sekin, että on valintana vaaliiko vai peseekö pois. Mutta sitten tulee mutta: jotta voi valita, on ensin tiedostettava, että on jotain kenties todella sukupolvien takaa tulevaa, joka hiertää tässä ja tänään. Ja joissakin tapauksissa pesu ei ihan pehmeällä sienellä onnistu, vaan tarvitaan jynssäystä juuriharjalla ja perusfairya jämäkämmällä räjäyttäjällä.
Aina ei sittenkään onnistu. Toisaalta on lohdullista tuo, mitä sanoit hipaisusta. Voi kun osaisikin sekä antaa, että vastaanottaa kaikki hienot hipaisut!
Upea teksti...juuri noinhan se on, vaikka toki kehenkään muihin ei voikaan vaikuttaa. Mutta on onni, jos saa kohdata elämässään ihmisiä, jotka ovat suvaitsevaisia, rakastavia ja kunnioittavia peilejä.
VastaaPoistaKirjailijatar, niin on: suuri ja ihana onni!
VastaaPoista