maanantai 18. huhtikuuta 2011

Hiljaa ja pienesti


Suomessa tuulee ja monelta on ääni hukassa.
Takatalvi?

Kävelen rannalle.
En etsi ääntäni nyt.
Olen hiljaa ja pienesti.

Sittenkin.
Rannassa tuulee kevät, eikä takatalvi ole koskaan sanonut viimeistä sanaa.

10 kommenttia:

  1. Vähän samanlainen olo. En ole koskaan ollut näin hämmentynyt (huolestunutkin) vaalien jäljiltä.

    Hyviä merenrantakävelyjä toivotan.

    VastaaPoista
  2. Tää tuntuu todella pahalta. Ja pelottavaltakin. Iso askel taaksepäin.

    VastaaPoista
  3. Lumikko;
    kiitos. Kun kävelee, päässä järjestyy ainakin vähän. On käveltävä paljon nyt että ymmärtäisi mitä ja miksi.

    Anna;
    voi kun olisi vain tilapäistä foxtrottia: askel taakse, sivulle, eteen, sivulle.

    VastaaPoista
  4. Hämmentyneen hiljaisia aatoksia täälläkin..

    VastaaPoista
  5. Pimeintä on aina juuri ennen kuin kirkastuu. Minusta on hienoa, että asiat muuttuvat. Nyt on juuri oikea hetki alkaa rakentaa hyvää maailmaa. Keksiä ja osallistua. Välittää. Vaatia jotain parempaa. Todella moniin hyviin ja edistettäviin asioihin voi vaikuttaa ilman valtiota, esimerkiksi yritysten, kansalaistoiminnan ja kulutusvalintojen kautta.

    VastaaPoista
  6. Hannah;
    hämmennys ansaitsee aikansa, sitten toimitaan. Juukos?

    Sara K;
    nikottelen. Sitten uskon, että juuri noin! Nyt on oikea hetki ja aina on vain tämä nyt. Sitäpaitsi ihanaa, että on muutakin kuin tämä valtio!

    VastaaPoista
  7. Ääneni on nyt kuiskaus - miksi. Sopeudun, takatalvi väistyy aikanaan.

    VastaaPoista
  8. Arleena;
    luulen että kuiskaus on usein tehokkaampaa kuin karjuminen.

    VastaaPoista
  9. Eikös surullakin ole joku kaava, jonka mukaan se etenee. Eikä elämä koskaan onneksi ole tasapaksua.

    Mukavaa pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
  10. Kirjailijatar;
    Surun kaavasta en ole niin varma, mutta projektilla on (vanhan kliseen mukaan) : Valtaisa innostus, yleinen hämmennys, järkyttyminen, syyllisen etsintä, syyttömien rankaiseminen,asiaankuulumattomien palkitseminen.

    Kaikesta huolimatta: hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista