Kura ei selvästikään tartu kaikkiin.
Minuun tarttuu.
Tuorein havainto leikkipuistosta.
Sekä yksivuotiaasta, että minusta näkyi, että olimme suorittaneet kaivauksia hiekkalaatikossa ja vähän muuallakin.
Sitten keinuttiin.
Viereisessä keinussa nökötti vaaleanpunaisiin puettu taapero, jota keinutti vaaleanpunaiseen ja hillittyyn vaaleanharmaaseen puettu keinuttaja, jolla oli korkeakorkoiset, vaaleat mokkasaapikaat.
Ei ryppyjä, ei tahroja, molemmilla hiuksetkin ojennuksessa.
En kaipaa vaaleanpunaista täydellisyyttä, mutta en myöskään halua pukeutua kaikenkestävään tefloniin.
Kaivaukset kuitenkin jatkuvat, ja ajattelen, että jos kuraa katsoo oikealla asenteella, se voikin olla kaunista.
Minuunkin tarttuu kura ja (ent.)valkoiseen koiraani, jopa siinä määrin ettei kumppareitakaan saa millään enää puhtaiksi. Haluaisin niidenkin kanssa aloittaa alusta. Jospa niillä sitten paremmin syksyyn...
VastaaPoistaTäällä myös valkoisen koiran omistaja, johon tarttuu kura ja jonka valkoiseen koiraan tarttuu kura...☺☺
VastaaPoistaAsenne ratkaisee aina!!!
Tuo on varmasti aivan ihanaa. Hiekkalaatikkoleikit pienen ihmisen kanssa. Jos saan joskus lapsenlapsen, taidan hankkia itselleni kurahaalarit.
VastaaPoistaRva Kameleontti;
VastaaPoistavoisiko kura, joka ei pesemälläkään lähde olla rakas muisto?
Irmastiina;
varmaan pieni valkoinen on ihan onnellinen koira kun saa välillä vähän kuraantua.
Päivi;
on se ihanaa. Kunhan syksy tästä petraantuu niin sattaa minullakin olla kurahaalarin hankinta-aika.
Kura yhdistää sopivasti pienen ja suuren eikä rajoita leikkejä.
VastaaPoistaArleena;
VastaaPoistatodella yhdistävä ja vapauttava!