Munkkipossun paikka

Aamulla tarjoilin itselleni kauppatorin kahviteltassa muhkean munkkipossun.
Olo oli mahdottoman hyvä pitkälle iltapäivään. Oletan, että sellainen olo on terveellistä.

Tässä nyt sitten tuli poikkeus. Ei se munkkipossu vaan sana terveellinen. Inhoan sitä.
Terveellisyyden nimissä on tehty ja tehdään paljon pahaa ja puhutaan paljon soopaa.

Kunnioitan tietoa, mutta se on rajallista. Sekä tieto, että kunnioitukseni.
Ihminen on niin ihanasti rakennettu, että ihminen tarvitsee ruokaa usein, ja uskon että syömistä ohjaa hieno systeemi, joka kertoo tarkasti, mitä, milloin ja miten paljon pitää syödä.
Sitä systeemiä ei kannata häiritä. Se menee helposti epäkuntoon.
Tänään se tiesi, että nyt tarvitaan munkkipossua.

Luottaa tai sitten ei

Ronski meininki kreikkalaisilla laivoilla. Ajeleminen kapeilla serpentiineillä pitkin rotkojen reunoja. Samoksen lentokentän töpö kiitorata. Sitä sitten vaan luottaa.

Kotiarjessa sama juttu. Päivät täynnä luottamista. Mistään ei tulisi mitään, jos ei luota. Kukkaruukkukin voi pudota päähän koska vain. Ihmissuhteissakin.

Rakkaus on ihanasti sokeaa ja päätöntä, mutta sekin on sidoksissa luottamukseen, ja lujasti onkin.
Jos luottamus menee, tulee rakkauteen reikä, jonka paikkaaminen vaatii paljon työtä ja aikaa. Aina ei sittenkään onnistu.
Sama koskee ystävyyttä.

Samos, Patmos, Lipsi, Kalymnos

Egeanmeri on läpinäkyvä ja suola kirvelee uimarin silmissä. (Entinen uimaopettaja ei osaa, ei tahdokaan, uida pää pystyssä.)
Istumme monissa pöydissä.
Pöytä rannan kivillä metrin päässä merestä. Pöytä terassilla, josta näkyy auringonlasku ja laiha, oranssi kuu. Kaikki hyvien kohtaamisten ja keskustelujen pöydät.
Syömme sopivasti liikaa, juomme suunnilleen sopivasti. (Pulleahko olo.)

Arvailen ihmisten arkea.Sinimekkoisen mummon, joka torkkuu pallilla kaupan ulkopuolella. Ketterän nunnan, jolla on vanhat kasvot ja nuoret silmät.
Illalla vuorilla syttyvät valot ja ihmiset istuvat yhdessä verkkaista iltaa. (Milloin nämä kollektiivisten kulttuurien iihmiset ehtivät lukea?)

Vaellamme saarilla, käymme kirkoissa, luostareissa. Kauneus hoitaa. Pyhä hipaisee.

Kaipaus

Rakkaistani pienin lensi kauas pois. Hetkeksi vain, mutta minun ikäväni on suuri.
Kohta lennän itse kauas. Hetkeksi, mutta jo nyt kaipaan kaikkia kotiinjääviä rakkaitani.

Tiedän, luulen ainakin, ettei kaipaus tapa.
On rikkautta, että voi kaivata rakkaitaan, että on jotain, jota ikävöi, ja jonka kaipaaminen muistuttaa olemassaolevasta hyvästä.

Taisin nähdä ihmeen

Kadulla kerjäläinen kädessään tyhjä pahvimuki. Sormien kynsissä vaalenpunaista helmiäistä.
Ajattelen: Eikö vaivoin kerättyjä lantteja olisi voinut käyttää tärkeämpään kuin kynsilakan ostoon.

Sitten häpeän. Aika kunnolla.
Mitä jos näinkin jotain paljon isompaa kuin ne kynnet.
Taisin nähdä ihmeen.
Sen että ihminen syvimmässä alennustilassaankin jaksaa pitää kiinni ihmisarvostaan ja naisellisuudestaan.

Ei kaikki mikä näyttää materialta välttämättä ole vain sitä.

Kaikki palikat eivät ole pyöreitä

Yksivuotias osaa pudottaa pyöreän palikan pyöreästä reiästä. Yrittää sitten survoa samasta reiästä myös neliskulmaista ja tähdenmuotoista. Oppii vähitellen mihin koloon mikin mahtuu.

Aikuinen ei aina opi. Survoo läpi lempi-ideoitaan oli keskustelunaihe mikä tahansa.
Ei kuule mitä sanotaan. Kuulee omat ennakkoluulonsa. Katselee avaimenreijästä.

Kuulemiseen ja näkemiseen tarvitaan rohkeutta tuntea ja ajatella uusilla tavoilla.

Kerran kesässä Turku

Isäni, jäyhä perusmies ei paljoja puhunut, tunteitaan ei näyttänyt senkään vertaa.
Paitsi Turussa.

Kun olin lapsi, ajelimme Helsingistä Turkuun suunnilleen kerran kesässä.
Kahden, isä ja minä, ja turkureissuistamme muodostui minulle sarja lapsuuteni avainkokemuksia.
Turku sulatti isäni lämpimäksi ja iloiseksi.
Turussa isä puhui, muisteli turkulaisnuoruuttaan.
Kuljimme kahvilasta kahvilaan ja söimme leivoksia koko päivän.

Tänään Turussa mies ja minä.
Kuuntelin torilla tuttua puheenpoljentoa, ja sanoja kaukaa lapsuudesta: Aninkaistenkatu, Puutori, Samppalinna.
Söimme hyvin, joimme kahvia joen rannassa.
Leivoksia emme syöneet, eikä Turku koskaan ole minulle vain Turku.