Tuntuu, että on paljon rajatonta sallimista ja samanaikaista anteeksiantamattomuutta.
Mutta jos ei anna anteeksi, jää jotenkin kiinni, pahimmassa tapauksessa muuttuu katkeraksi.
Miten voi antaa anteeksi jos ei uskalla kohdata sitä pahaa, joka on olemassa vaikka ei saisi, ja jos sanoo vaan, että ei se mitään.
Luulen, että anteeksiantaminen on väärinymmärretty mahdollisuus. Ei se tarkoita pahan hyväksymistä vaan päinvastoin sitä, että voi sanoa pahaa pahaksi, eihän muuten olisi mitään anteeksiannettavaakaan.
Anteeksi voi antaa vaikka vastapuoli ei anteeksi pyytäisikään. Se ei ole helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla.
Anteeksi antamalla vapauttaa itsensä vihan ja katkeruuden taakasta. Anteeksiantaminen ei tarkoita pahan teon hyväksymistä, mutta ehkä se jollain tasolla tarkoitta pahantekijän hyväksymistä, siis ihmisenä ei pahan tekijänä. Anteeksi antaminen ei aina edellytä anteeksi pyytämistä. Tällaisen anteeksi antamisen takana on syvä rakkaus - enkä tällä tarkoita eroottista rakkautta vaan sitä toista, agape-rakkautta.
VastaaPoistaIna
VastaaPoistaJotenkin kyse tekijän ja teon erottamisesta toisistaan.
Mietin tuota agape-rakkautta. Se ei ensisijaisesti ole tunne vaan asenne tai tapa nähdä koko elämä kaikkine ilmiöineen. Niinhän?
Pirkko, Juuri niin!
PoistaOsuipa lähelle tekstisi.
VastaaPoistaItse juuri yritän antaa anteeksi pahoja sanoja. Sanoja ei ole anteeksi pyytänyt, vaikka olemme nähneet.
Haluan antaa anteeksi itseni takia...en halua kantaa sisälläni vihaan.
Agape-rakkaudesta en ole kuullutkaan,mielenkiintoista. Todellinen rakkaus on tosiaan paljon syvällisempää ja kokonaisvaltaisempaa kuin pelkkä miehen ja naisen välinen tyypillisen muotoinen. Sellaisessa rakkaudessa on voimaa ja anteeksiantamisenkykyä. On ollut ihanaa helpottua ja keventyä, kun on mielessään antanut anteeksi. Kaikki on kuin pois pyyhitty ja voi astella kevein mielin. Joskus vasta monen vuoden päästä asianosainen voi tulla selittämään tai pyytämään anteeksi, se koskettaa ja vahvistaa myös luottamaan omaan intuitioon. Tuntuu hyvältä toisen ihmisen kannalta, kun hän pyrkii korjaamaan tekemänsä vääryyden.
VastaaPoistaIrmastiina
VastaaPoistaKun antaa anteeksi vaikka toinen ei pyydä, eikä välttämättä edes tajua tehneensä pahaa, se varmaan tuo eniten iloa ja vapautta juuri anteeksiantajalle itselleen. Vihan kantaminen olisi nujertavan raskas taakka.
Rita
Joskus vastapuoli ei koskaan korjaa tekemäänsä väärää mutta anteeksiantaminen vapauttaa odottamasta sitä.
Uskon myös, ettei anteeksiantaminen välttämättä ole hetken päätös, vaan joskus pitkäkin prosessi.
Hieno posti, kiitos tästä. Olen tämän kanssa joutunut painimaan muutamaankin otteeseen eikä ole helppoa eikä todella aina hetken päätös. Tekoa ei tarvitse hyväksyä, vaikka anteeksi antaisikin, mutta juuri siinä kohtaa se onkin niin vaikeaa, vaikka helpottavaakin oman itsen kannalta. Mä olen yhdessä tilanteessa ajautunut oikeastaan täydelliseen välinpitämättömyyteen ihmistä kohtaan, kun anteeksianto on tuntunut ihan mahdottomalta ja lopulta olen ajatellut, että ehkä tämä oli minun tapani antaa anteeksi, mutten millään pysty sen ihmisen kanssa enää olemaan tekemisissä muuten kuin pakolliset tapaamiset.
VastaaPoistaSatu
VastaaPoistaEihän sitä oikeastaan voi määritellä milloin on antanut anteeksi tai miten. Ehkä tarpeeksi pitkän välimatkan löytäminen on joissain tapauksissa tapa antaa anteeksi.
Itse olen testannut itseäni kyselemällä pystynkö toivomaan minua satuttaneille ihmisille vilpittömästi hyvää. Jos en voi, anteeksianto on vielä kesken, toivottavasti kuitenkin meneillään.