tiistai 3. heinäkuuta 2012

Salaa rypistyneet polvet



Polveni ovat rypistyneet. Ovat tehneet sen salaa, ja huomasin asian vasta kun kokeilin viimevuotisia shortsejani.
Alkaako vanheneminen polvista?

Olen sanonut, etten aijo värjätä hiuksiani tai oikoa naamaani vaikka tarvetta ilmaantuisikin.
Miten niin tarvetta? Kuka sanelee?
Miltä ikä saa näyttää, miltä tuntua?

Ainakaan ei tunnu. Eilen istuin täydessä raitsikassa ja huomasin ajattelevani että nyt pitäisi varmaan antaa istumapaikka aikuisille.

7 kommenttia:

  1. Nii-in, mieli ja ruumis eivät vanhene samaa tahtia. Usein tuntuu siltä, että mieli on nuoren tytön, mutta kroppa ja naama ei ihan niin nuoren, ainakaan peilin mukaan.

    VastaaPoista
  2. Tänään kroppa on flunssaisena tuntunut noin yhdeksänkymppiseltä eikä pääkään ole paljon jälkeen jäänyt. Onneksi äitini kehui reippaaksi:)

    VastaaPoista
  3. Jaana
    Tunnen muutamia, jotka ryhtyivät vanhuksiksi jo kaksikymppisenä, ja naapurissamme asuu reipas, nuori yhdeksänkymppinen.

    Katriina
    Äideillä on taipumus olla oikeassa.
    Silti: paranemista!

    VastaaPoista
  4. Ihminen on niin vanha, miksi itsensä tuntee. Rypistyköön polvet ja naama. Harmaantukoon hiukset.

    Minulla harmaantuminen alkoi kolmekymppisenä. Värjäsin vuosia. Nyt hiukseni ovat melkein valkoiset, vähän harmaalta vivahtavat. Luonnolliset. Ja minusta kauniit. Kauniit monesta muustakin.

    Terv. Ikuisesti kakskytviis...:)

    VastaaPoista
  5. Irmastiina
    Rauhassa harmaantuneet, tai valkoisiksi muuttuneet hiukset ovat minustakin todella kauniit, sopivat jopa ikuisesti kakskytvitosille.

    VastaaPoista
  6. Niin, olen viime aikona pohtinut että ovatko lapseni jo "iällisesti" kirinneet kiinni ;) Töissä tunnen olevani kotonani kaksikymppisten kanssa ja useasti oman ikäiseni tuntuvat kangistuneilta... Ulkoinen ikä onkin sitten toinen juttu.
    Toisaalta toivon että sisäinen tyttönen ei koskaan sammuttaisikaan liekkiään. On viehättävää olla iäkkäiden tyttösten seurassa :)

    VastaaPoista
  7. Marie Elisabeth
    Omat lapseni ovat ihan oikeasti "iällisesti kiinni", ja myös monella muulla tavalla kirineet ohi. Se on ihanasti vapauttavaa, ei tarvitse kuvitella, että on tultava jotenkin yläviistosta, ei varsinkaan neuvoskella tai kontrolloida. Voi luottaa, voi opetella ottamaan vastaan, tai siis yleensäkin nauttia vastavuoroisuudesta.

    Noista iäkkäistä tytöistä se, että toivon todella löytäväni heitä. Muutamia tunnen, ja heidän seuransa on riemastuttavaa.

    VastaaPoista