Floridalainen miniä työntää lastenvaunuja läpi Helsingin kinosten.
Ei muuttanut Suomeen sään takia.
Katselen häntä ja muistan.
Kaikki ne vuodet omieni kanssa. Kinoksissakin.
Kun pojat, ykkönen ja kakkonen olivat pieniä, seisoin joskus eteisessä takki päällä odottaen miestä töistä. Oli pakko päästä ulos. Heti. Yksin.
Pojat olivat vähintäänkin vilkasta sorttia, ja olin vakuuttunut siitä, että jos tästä hengissä selviän, enempää lapsia en tahdo.
Nyt jälkeenpäinkin olen sitä mieltä, että kaksi lasta on joskus enemmän kuin viisi.
Mieli muuttui. Perusteellisesti. Muutaman vuoden kuluttua en tahtonut mitään muuta niin kovasti kuin vielä uuden vauvan.
Opin: lapsia ei tehdä vaan saadaan.
Kolmas lapsemme, pieni tyttö, syntyi täysaikaisena mutta kuolleena.
Kului muutama vuosi ja paljon kyyneleitä.
Syntyi toinen tyttö, pieni, kiltti ruusunnuppu, joka ei tehnyt pahoja, vaan oli helpoista helpoin lapsi.
Vähän ylpistyin.
Paljon ylpistyin, kun seuraava lapsi, poika, oli, jos mahdollista, vieläkin helpompi lapsi.
Paukuttelin henkseleitäni: "Hyvä äiti, rauhallinen lapsi".
Neljäs poika palautti minut maan pinnalle. Palautti itsensäkin. Kiipesi, putosi, kiipesi, putosi. Lakkaamatta. Aikuisena ei sitten enää tyydykään maanpinnalla oleskeluun, ryhtyi lentäjäksi.
Minun viisi ihanaani, odotettuja ja toivottuja jokainen!
Ja se kuudes, jota en saanut koskaan oppia tuntemaan, mutta joka opetti minulle paljon.
Bonuksena urheasti kinoksissa lastenvaunuja puskeva floridalaisminiä, ja pieni aarre niissä vaunuissa.
Olipa lämmin juttu. Minä menetin lapsenlapsen, pienen Samulin kätkytkuolemalle 3 kk:n ikäisenä 1996. Ei unohdu koskaan. Vanhin lapsenlapseni on jo 18, toinen 13 ja nuorin 8 v. Ihanaa olla mummeli.
VastaaPoistat. Outi
Mikä rakennus on kuvassa?
VastaaPoistaLämmin, koskettava ja hauskakin. Näen sieluni silmin tuon floridalaisminiäsi puskemassa vaunujen kanssa kinoksissa ja sinun lempeän katseesi, kun katsot häntä ja näet samalla oman elämänhistoriasi äitinä.
VastaaPoistaTämä kosketti. Läikytteli sydänalaa monin tuntein.
VastaaPoistaJokainen lapsi on suuri lahja ja niin paras juuri omanlaisenaan, sellaiseksi tarkoitettuna.
Outi Autio, kätkytkuolemasta lukeminen tai kuuleminen tekee hiljaiseksi. Sanattomaksi.
VastaaPoistaLeena, talo on Pauligin entinen huvila Sibeliuspuistossa. Nykyisestä käytöstä en oikein tiedä muuta kuin että on jonkinlainen luontotalo.
Lumikko, oikein näet: katson lämpimästi sekä häntä, että sitä nuorta äitiä, joka itse olin. Toivon, että joku olisi silloin kun taapersin syvimmissä kinoksissa kertonut minulle, että asiat muuttuvat, järjestyvät, kinokset sulavat.
Tinttarus, juuri lahjoja ovat, eivät itsestäänselvyyksiä tai tilaustavaraa.
VastaaPoistaOlen ymmärtänyt että jaamme kokemuksen jota ei koskaan unohtaa.Se kulkee elämän lankana kaikessa ilossakin mukana.Se on osa elämäämme.Kiitos tästä mitä kerroit.
VastaaPoistaLämpöisin ajatukseni sinulle.
Joulun hyvää tekeviä ajatuksia.Ja ihanaa että meillä on nämä vaunuja työntävät Ihanaisemme.Ja olen iloinen että tutustuimme.
Maria, minäkin olen iloinen siitä, että tutustuimme. Lämpöisin ajatuksin täältäkin.
VastaaPoistaLämmittää sielua tuollainen puhe! Lapset ovat parasta, mitä meille voi tapahtua.
VastaaPoistaKaksi lasta kovan yrittämisen jälkeen tuntui riittävältä lukumäärältä minulle, mutta muuten olen koko työurani ollut tekemisissä näitten asioitten kanssa.
Dahlia, tässä kinosten keskellä tulee mieleen, että Siperia kuulemma opettaa. Ehkä, mutta ilmeisesti se on pikkupipanoita siihen verrattuna, mitä lapset opettavat: kaikkea mahdollista ihanaa mutta myös nöyryyttä.
VastaaPoistaKatriina, minustakin lapset ovat parasta, mitä ainakin minulle on tapahtunut, mutta samaan hengenvetoon ajattelen heitä, jotka tahtomattaan ovat ilman lapsia, ja heitä, jotka asiaa harkittuaan ovat päättäneet etteivät halua lapsia. Sitten tulen taas pieneksi.
Dahlia, ps. Itsekritiikki heräsi kun mietin, mitä sanoin Siperian kyvystä opettaa. Opetti kyllä monia niin ankarasti, että otan takaisin vähättelyni.
VastaaPoistaPaljon olet oppinut, raskaimman kautta.
VastaaPoistaMutta paljon olet saanutkin.
Liina, niin totta: paljon olen saanut, mutta oppimisessa olisi hyödyksi, jos pää ei olisi näin kova.
VastaaPoistaVilunväreet kulkivat, kun tuota kaunista tekstiäsi luin. Koskettavasti muistelet ja kerrot. Paljon on minulla samoja aatoksia, elämän antamista opetuksista, kuin myös menetyksestä ja surusta. Sellainen syvä jälki jäi meille pienimmästä isoveljestä, joka menehtyi kohtuun.
VastaaPoistaMinusta taisi tulla äiti hieman liian myöhään etsiessäni sitä sopivaa isää lapsilleni. Itselläni on nyt vain nuo "työläät" kaksi, mainioita ja hyviä kehittymäisillään olevia molemmat. Haikeaa oli, kun tiesin, että pieni sisar oli viimeisin vauvani.
Kiitos tekstistäsi!
Pioni, vaikka itse olen kokenut saman, tulen aina sanattomaksi kun kuulen tai luen, jonkun muun kenetyksestä. Niin nytkin. Ja sittenkin samalla tiedän, että me molemmat tiedämme.
VastaaPoista