sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Kunnioittamisesta



Läheinen täytti vuosia. Monia. Tämä läheinen, joka niin monella tavalla on kaukainen.
Emme ole sielunsisaria, emme edes sielunserkuksia.
Puhumme samaa kieltä, mutta sanoilla on meille eri sisältö.
Näemme samat asiat usein täysin vastakkaisina.
Ihastuttavat, vihastuttavat, nolostuttavat ovat meille usein täysin eri asioita.
Välillämme ei ole koskan ollut konfliktia, mutta pelkään, että olemme aiheuttaneet toisillemme pettymyksiä.

Tämän läheisen lähellä olen opetellut sitä, mitä kunnioittaminen pohjimmaltaan on, ja mitä se ei ole.
Opettelen siis, en väitä oppineeni.

Kunnioittaminen ei ole ihailua, ei sitä, että katsoo toista ylöspäin kaula kenossa.
Kunnioittaminen ei ole myötäkarvaan silittämistä.
Kunnioittaminen ei ole kroonista nyökyttelyä eikä kylläkyllän hokemista.

Kunnioittaminen on toisen kohtaamista juuri sellaisena kuin hän on.
Kunnioittaminen on sitä, että luottaa siihen, että toinen on vastuullinen valinnoistaan.
Kunnioittaminen on toisen näkemistä silmästä silmään, samalta tasolta, silloinkin kun ei ymmärrä toista.
Varsinkin silloin.

6 kommenttia:

  1. Pirkko, olit kirjoittanut hienovaraisesti kunnioittamisesta. Tulee väistämättä mieleen ajatus, että toista ei voi muuttaa, täytyy vain hyväksyä.

    Tulee myös mieleen, miten monella onkaan lähipiirissä joku, jonka kanssa on pakko tulla toimeen, halusipa sitä tai ei.

    Aavistelen, ketä läheistä tarkoitat. Joka tapauksessa Sinä itse olet oivaltanut upeasti, miten vältetään selkkauksia.

    VastaaPoista
  2. Marjatta, olen miettinyt mikä olisi synonyymi kunnioittamiselle, useinhan se sekoitetaan virheellisesti ihailuun. Ehkä synonyymi voisi olla juuri tuo mainitsemasi hyväksyminen.

    VastaaPoista
  3. mielenkiintoista nähdä asiat vastakkain

    VastaaPoista
  4. Hannele, on se. Ja sekin, että monessa jutussa on monta puolta.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus! Vaikeasta aiheesta. Minulla on läheinen, jota rakastan valtavasti, mutta jonka valintoja en vaan voi kunnioittaa. Ne sotivat liikaa omia arvojani vastaan. Tunteiden ristiriita tuon ihmisen kohdalla tuntuu pahalta, mutta en voi itseänikään petkuttaa.

    Hyväksyminen ja kunnioittaminen ovat aika lailla läheisiä asioita.

    VastaaPoista
  6. Liina, voisiko läheisten (ja vähän kaukaisempienkin) valintojen kunnioittaminen olla myös sitä, että hyväksyy sen, ettei itse aina tiedä niiden valintojen taustoja ja syitä?

    VastaaPoista