Kaksi naista takanani kahvilajonossa.
Ensimmäinen sanoo: "Ota tuota, se piristää".
Toinen siihen: " Minä en nyt ollenkaan tahdo piristyä".
Minusta Toinen oli viisas.
Ei aina tarvitse piristyä. Saa olla väsynyt, rempallaankin.
Aina ei ole saanut.
Kun olin lapsi ja nuori, pirteys ja herttaisuus olivat isoja imperatiiveja.
Kouluissa jaeltiin palkintoina, -voi itku-, jopa hymytyttö- ja hymypoikapatsaita.
Kesti kauan, ennen kuin opin: ei aina tarvitse hymyillä, olla vahva, jaksaa.
Meillä opetettiin myös lapsena olemaan aina reipas ja näyttämään hyvältä. Itkeä ei saanut, eikä kiukutella. Pahaa oloa ei ollut olemassa. Kova koulu ollut elämässä sen jälkeen.
VastaaPoistaOlet oikeassa:D Ei aina jaksa jaksaa.Ja on ihanaa olla ja luumuilla välillä-sopivasti.
VastaaPoistaLämmin lauantai -illan ajatus sinulle♥
Leena, kova koulu kaikille kilteiksi hymytytöiksi kasvatetuille, Kova, mutta samalla palkitseva ja vapauttava.
VastaaPoistaMaria, ihanaa luumuilua lauantai-iltaasi! Kiitos lämpimästä ajatuksesta. Vieläkään en vaan tiedä, miten tuommoinen sydän saadaan aikaiseksi, olisi käyttöä!
VastaaPoistaJa herranjestas sitä, jos ei ollutkaan kiltti lapsi! Että olikin tuhma, kun ei aina hymyillyt, piristynyt, totellut, ollut hiljaa. Jos suretti, itketti...
VastaaPoistaMinulla ei ollut kiltin lapsen luonnetta (kyllä, meillä kiltteys ja tuhmuus luokiteltiin luonteenpiirteiksi) ja selkään tuli useasti, moitetta vielä päälle. Nyttemmin aikuisena itku tuo hirveän ahdistuksen, odotan yhä rangaistusta siitä, että näytän pahan oloni.
Kiitos näistä sanoista. Jaksaa paremmin antaa muksujen kiukutella.
VastaaPoistaKansakoulun neljännellä sain hymytyttöpatsaan minäkin. Tosin luulin, että sain sen kouluosaamisesta. Sitten (mies)opettajani oikaisi, että sain sen kun "Leena aina hymyilee".
Sen jälkeen mua ei enää paljoa hymyilyttänyt. Joku meni pieleen...
Toinen oli todellakin viisas. Kenties elämän opettama.
VastaaPoistaSamaa mieltä, aina ei todellakaan tarvitse jaksaa. Itseään on kuultava ja annettava lupa olla myös väsynyt ja tiltissä. Huilata, kun siltä tuntuu. Meitähän ajetaan työelämässäkin yhä tehokkaampiin suorituksiin. Huonoin tuloksin. Uupuneita piisaa.
Leppoisaa viikonloppua, voi hyvin Pirkko♥
Ilona, ihan kamalaa,että pahan olon näyttämisestä rangaistiin. Sehän on henkistä pahoinpitelyä, terroria jopa. Ei ihme, jos siitä jää päälle ahdistus vastaavissa tilanteissa myöhemminkin. Toivottavasti olet löytänyt ihmisiä, jotka ovat niin ehjiä, että voit vaikka itkeä heidän lähellään. Minusta tuntuu, että olisit palkinnon arvoinen joka kerta kun uskallat näyttää pahan olosi!
VastaaPoistaWihtori,voi hymytyttöä! Taisi opettaja elää siinä harhassa, että tytön/naisen tärkein ominaisuus on joku ihan muu kuin osaaminen tai terävä pää.
Hannah, tietysti on sekin mahdollisuus, että se Toinen olikin vaan perusruikuttaja, joka nautti valittamisesta. Jotenkin vaan en usko sitä, tästä puuttui kaikki teatraalisuus.
Levollista viikonloppua itsellesikin!
Ihana, kiitos, sinä pelastit nyt päiväni tällä tekstillä! Nyt mulla on hyvä olla! :)
VastaaPoistaSatu, kiitos, melkein tuntuu kun sädekehä keikkuisi pään päällä. :)
VastaaPoistaTotta. Meillä arvostetaan reippautta ja pirteyttä. Ja jos yleensä reipas ja pirteä, jää helposti sen vangiksi. Tulee olo, että on aina oltava sellainen pirtsakka. Vaan eihän meidän tarvitse, hyvä kirjoitus.
VastaaPoistaKirjailijatar, pirteys on varmaan yksi raskaimmista rooleista minkä vangiksi voi jäädä.
VastaaPoistaVoi kyllä. Tosia sanoja. Aina ei tarvitse, ei jaksa. Minun kiroukseni oli/on olla topakka. Aina kehuttiin topakaksi tytöksi ja sehän minun piti kovasti olla, etteivät muut joutuisi pettymään. Ja se vasta väsyttää, topakkuus.
VastaaPoistaLiina, justiinsa! Kaikki leimat, jotka meihin liimataan ja joita on paha saada pois...
VastaaPoistaMietin olenko itsekin leimannut omia lapsiani tahtomattani ja huomaamattani. Yleensäkin adjektiivien liittäminen ihmisiin on vaarallista touhua.