Syömme kaunista ruokaa Tallinnan kattojen yläpuolella.
Vuosi vaihtuu, kroonit vaihtuvat euroiksi, ja ilotulitusraketit värittävät kaupungin alapuolellamme. Hetkeksi kaikki peittyy savuun.
Tämä kaupunki on nähnyt paljon. Ei hätkähdä vähästä.
Kun vuosi on muutaman tunnin ikäinen istumme taksissa.
Taksikuskilla on sininen hiippalakki ja sininen täyspitkä kaapu, molemmissa valkoinen karvareunus.
Joulupukin ja Smurffin risteytys.
"Voi ei!", sanon minä.
"Normaalia", sanoo Smurffi.
Lumessa, jäisessä yössä makaa mies, mutta ylinopeutta ajava Smurffi painaa lisää kaasua, eikä minusta löydy yhtään sanaa.
Uutena aamuna sytytämme tuohuksia maanpakolaisuudesta 20 vuotta sitten raunioilleen palanneessa kirkossa, ja minä yritän kertoa itselleni, että hangessa makaava sai apua joltain, joka löysi sanansa.
Päivällä mies tarjoaa samppanjaa ja käsintehtyjä suklaakonfekteja.
Minulla on kirja, jossa on kuva narsissista. Tunnen sen tuoksun.
Kaunis matka ja kuvat. Tunnelma välittyy kuvista niin hyvin.
VastaaPoistaKyllä maassa makaava mies apua sai. Siihen aikaan on paljon vielä ulkona liikkuvia.
Arleena, kiitos kun uskot, että mies sai apua, se auttaa minuakin uskomaan niin. Totta sekin, että ulkona liikkui muitakin kuin Smurffi ja me.
VastaaPoistaKiitos tästä, tuli hymy :)
VastaaPoistaJa usko nyt... mies sai apua!
Hyvää uutta vuotta!
Marika, kiitos! Uskon ja se helpottaa.
VastaaPoistaSinullekin hyvää uutta vuotta!