En ole keksinyt syytä siihen, miksi kaikki kaunis ei tunnu omalta kauniilta.
On paljonkin, mikä minusta on kaunista, mutta mitä en itselleni haluaisi, eikä se johdu vaatimattomuudesta, säästäväisyydestä ei edes mukavuudenhalusta.
Tämä koskee maisemia, sisustusta, vaatteita. Kai kaikkea.
Se, millä ihminen itsensä ympäröi jos hänellä on mahdollisuus valita, kertoo ehkä paljonkin siitä, millaisena hän itsensä näkee, tai haluaisi nähdä.
Yleensä osaamme myös lukea toisiamme näihin valintoihin sisältyvien viestien perusteella.
Tätä kirjoittaessani muistin äkkiä, että olen kerran tavannut naisen, joka pamautti: "Minua ei kiinnosta tippaakaan, mitä päälleni puen!" Todennäköisesti kyseessä ei ollut edes masennus, vaan todellinen välinpitämättömyys.
Surullista. Minusta ainakin.
Vielä surullisempaa on, että on monia, jotka eivät uskalla nähdä itse, vaan ympäröivät itsensä sellaisella, mistä ajattelevat: näin kuuluu pukeutua, näin asua, näin sisustaa, näin syödä, näin olla.
Ps. Kuvat ovat tukholmalaisesta sisustusliikkeestä.
Minulle on jotenkin kai hengen pidin se,
VastaaPoistaettä on omaa kaunista. Edes masennusta potiessani en menettänyt sen merkitystä. Ehkä en ollutkaan masentunut. Mukavaa minusta, että toisen kaunis on niin sopivaa juuri hänelle. Se on rikas ja ihastuttava asia.
Taas naulan kantaan tämä postauksesi! Pidetään jatkossakin iloiten omat kauniimme!
Niistä todella kannattaa pitää kiinni ja niitä etsiä. Ovat valtavia voimanlähteitä.
VastaaPoistaAjattelin jo ilahtuneena, että joku rohkea on uskaltanut hankkia keltaisen sohvan kotiinsa:D
VastaaPoistaEi voi hankkia, kun sitä ei voisi katsella kovin pitkään. Harmi kun oman ilon lisäksi pitää aina muistaa ailahtelevaisuutensa ja ajatella, mitä sietää silmissään pitemmän päälle.
Katriina
VastaaPoistaOikeastaan hyvinkin voisin hankkia keltaisen sohvan, kyse ei niinkään ole väristä kuin sen sävystä. Meillä on ollut kaksi punaista sohvaa, fuksianpunaiseen en väsynyt koskaan, mutta se ei mahtunut nykyiseen kotiimme, kirkkaanpunaiseen väsyin melkein heti.
Koti on niin kullan kallis jo rahallisestikin, että ei ole aivan yksi lysti miten sen sisustaa. Itse arvostan kotiani sen verran paljon, että haluan sisustaa sen harkitusti ja kodin parasta ajatellen.
VastaaPoistaTäytyy myöntää, että pukeutumisessa lipsun enemmän. Pitäisi kai vilkuilla enemmän peiliin :)
Arleena
VastaaPoistaJotenkin niin luulen sen menevän, että ihminen viihtyy ja lepää siinä, mikä hänelle on totta, ja mihin hän mahtuu omana itsenään.
Minäkin olen joskus miettinyt, että sisustammeko itseämme varten vai muita varten, jotta rakentaisimme itsestämme tietynlaista kuvaa. Että kun minulla on tällainen koti, olen tällainen ihminen...mutta minulle on kyllä tärkeää millaisessa kodissa esimerkiksi asun. Sen pitää miellyttää omaa esteettistä silmääni, muuten "kärsin". Mutta minulla on ystäviä, jotka eivät omien sanojensa mukaan välitä ollenkaan sisustamisesta. Hmm, eihän se mitään haittaa. Minusta vain tuntuu, että he jäävät ilman jotain kivaa.
VastaaPoistaKirjailijatar
VastaaPoistaVoi kai se olla niinkin, että kyse on käsitteistä. Sana sisustaminen saattaa joillekin merkitä jotain tyyristä ja hienostelevaa, ja kun semmoisesta haluaa pysyä erossa, ei ihme ettei välitä "sisustaa". Toisaalti olen nähnyt muutaman ihanan "kirpputorikodin", joten surku, jos luopuu kodintekemisen ilosta vain siksi, että pitää sitä eliittiharrastuksena.
Tätä on tullut mietittyä paljon viime kuukausina. Olenko mitä olen, vai mitä haluan muille näyttää. Sama pätee kotiinkin.
VastaaPoistaOlen todennut, että oma minun kauniini ei ole sitä muille. Mutta en minä sitä heidän kotiinsa ole viemässäkään.
Liina
VastaaPoistaSitten kääntäen: toisen kaunista voi ihan tosissaan pitää kauniina ja hänelle kaikin tavoin sopivana, vaikka itse ei missään tapauksessa haluaisi samaa. Minulle käy aika usein juuri niin.