Luin Karin Ehrnroothin kirjan Vinoon varttunut tyttö.
Kirja tuli uniinkin, ja päivällä se muistutti siitä, minkä kyllä tiesin, mutta en tahdo tietää enkä muistaa koska se on tabu: Äidinrakkaus ei ole itsestäänselvyys.
Kun luin Karin Ehrnroothin lapsuudesta, jossa äiti ei selvästikään pystynyt rakastamaan, tuskin edes hyväksymään tytärtään, ja jossa kenraali-isä ei osannut nähdä tyttärensä hätää, aloin laskea oikein sormia avukseni käyttäen, montako enemmän tai vähemmän vastaavanlaista tapausta tunnen omassa lähiympäristössäni.
Yhden käden sormet eivät riittäneet.
Jokainen äiti varmasti tahtoo rakastaa tytärtään. Tahtoohan?
Jostain syystä äitien kyvyttömyys rakastaa tuntuu koskevan enimmäkseen juuri tyttäriä.
Tämmöiseen olen törmännyt, tätä kuullut liian monta kertaa:
Äiti kadehtii tyttärensä nuoruutta ja kauneutta, menestystäkin, jos ei voi saada siitä kunniaa itselleen.
Äiti painaa tytärtään alas moittien ja vähätellen.
Äiti, voiko tätä sanoakaan, vihaa tytärtään. Tietoisesti tai tietämättään.
Tie vapauteen alkaa siitä kun myytti paljastuu myytiksi tai kun sitä uskaltaa edes kyseenalaistaa.
Jostakin lehdestä luin Carin E:n haastattelua ja kiinnostuin, ehkä tartun vielä kirjaankin.
VastaaPoistaKaikkia noita muistan omastakin nuoruudestani ajoittain epätasapainoisen äitini puolelta kokeneeni. Varsinkin kateutta ja vähättelyä. Mutta aina tunsin silti olevani rakastettu, ja tunnen vieläkin. Äiti on myös aina tukenut pyrkimyksiäni.
Uskon sen, että äiti-tytär -suhde voi olla niitä elämän vaikeimpia, kun on ollakseen.
Katriina
VastaaPoistaHyvä pointti tuo, että yksi juttu ei välttämättä sulje pois toista; että vähättelevä ja alaspainava äiti samanaikaisesti kuitenkin myös rakastaa. Uskallan uskoa, että tämä koski myös oman äitini suhdetta minuun.
Juurikin tätä Ehrnroothin kirjaa hypistelin ja tutkailin tänään kirjakaupassa! Jätin sen vielä hyllylle, mutta kirja jäi kiehtomaan ja pyöri mielen päällä vielä kävelymatkalla kotiinkin..
VastaaPoistaLiekö ongelmatonta äiti-tytärsuhdetta onkaan. Myös hyvä ja rakastava suhde voi olla haastava ja sisältää omat kasvukipuilunsa, näin ainakin omiin kokemuksiin nähden voin todeta.
Maaretta
VastaaPoistaOlen samaa mieltä tuosta mitä kirjoitit sukupolvien ongelmaketjujen jatkumisesta. Niiden katkaisemiseen tarvitaan aikaa, ja jos itse on äidiksi tullessaan kovin nuori, ketjua ei edes välttämättä tunnista.
Hannah
Varmaan kaikkiin vähänkään syvempiin ihmissuhteisiin sisältyy myös ongelmia, silti uskon, ettei äiti-tytärsuhteen tarvitse olla erityisemmin ongelmallinen vaan päinvastoin molemminpuolisesti antava ja kantava.
Tämä oli niin vaikea aihe, surullinen ja varmasti monen kohdalla katkera. En onneksi osaa kuvitella, millaista olisi elää ilman äidinrakkautta. Toivottavasti myös omat tyttäreni voivat joskus sanoa noin...mutta tunnistan kyllä etäisesti tuon kateuden tunteen ja sen että yrittää rakastaa, muttei kykene.
VastaaPoistaKirjailijatar
VastaaPoistaJuuri tänään tuli Hesarin välissä Helsingin Kaupunginteatterin asiakaslehti, jossa uutinen mm. ohjelmistoon tulevasta Iréne Némirovskyn näytelmästä Tanssiaiset. Aiheena äidin ja tyttären kipeä suhde.
Minusta on hyvä, että tätä ongelmaa nostetaan eritavoin esille, niin kipeä se on monelle.
Samoin kuin sinä, toivon koko sydämestäni, että itse olisin osannut antaa äidinrakkautta niin, ettei oma tyttäreni tunnistaisi kipeissä äiti- tytärkuvauksissa.
Minä tavallaan jotenkin pelkäsin että meille syntyisi tyttö. Minä pelkäsin ettei minusta olisi tytön äidiksi. En tiedä olisiko ollut kun tyttöä ei tullut, en tiedä miten "hyvä" olen ollut poikienkaan äiti. Sen vaan tiedän että monasti, tosi monasti olen ajatellut tätä mistä nyt kirjoitit vaikka minulla ei (oikeastaan) edes ole omaa kokemusta asiasta. Silti tavallaan on. Jännä juttu sekin.
VastaaPoistaPiilomaja
VastaaPoistaMinusta hyvä kuuluu näissä yhteyksissä aina lainausmerkkeihin, siksi tuntui hyvältä nähdä se juuri niin tekstissäsi.
Luulen, että äitihommassa on helposti mukana peilausta. Äiti tarkkailee itseään lapsessaan jos ei ole pohjia myöten tiedostanut, että homman pitäisi mennä toisinpäin. Lapsen kai kuuluu saada peilata itseään vanhemmissaan, näiden katseissa sun muussa. Ja jos äiti ryhtyy peilailemaan on kai useammissa tapauksissa juuri tytär vaaravyöhykkeessä, poikia suojaa erilaisuus.
Hei! Tauon jälkeen palasin. Olen tässä välillä lukenut blogiasi. Osaat niin hienosti tavoittaa oleellisia asioita elämästä ja sen kipukohdista, jos toki iloistakin. Montaa lausettasi olen jäänyt miettimään pitemmäksi aikaa, monesta olen saanut lohtua. Kiitos Pirkko!
VastaaPoistaMinulla on tytär, pian 9-vuotias. Raskausaikana "pelkäsin" saavani pojan. Itseasiassa olin koko ajan varma nimenomaan tyttären syntymästä, mutta mahdollisuuskin pojasta jotenkin kummastutti! Oma äitisuhteeni taas... siitä voisi tehdä vielä joskus kokonaisen postauksen.
Liina
VastaaPoistaVastaukseni kommenttiisi näyttää lentäneen taivaan tuuliin, joten yritän uudeleen.
Kiitos sanoistasi! Ilahduttivat ja lämmittivät.
Mitä jos vielä joskus tekisitkin sen postauksen? Luulen, että näistä jutuista kannattaa puhua ja kirjoittaa. Ei kauheuksilla herkutellen, mutta rehellisesti omia tuntoja ja kokemuksia avaten sen varran kun kunnioittava suhtautuminen edellisiin sukupolviin antaa mahdollisuuksia. Luulen, että liian moni hyssyttelee ja kantaa haavoja, joiden olemassaoloa ei pysty edes itselleen myöntämään.
... mutta ollaanhan me äidit (ja isätkin) ihan hirvittävän ison ja vastuullisen tehtävän edessä, eivätkä lukuisat erilaiset peilit ympärillämme tee tehtäväämme yhtään helpommaksi, päinvastoin. Minusta on upeaa, että tartut täällä oikeisiin asioihin ja kosketat meitä ajatuksillasi. Hyvää on myös se, että elämme nykypäivän yhteiskunnassa, jossa asioista voi ja saa puhua. Olemme toistemme vertaisia, me äidit, aina jossakin suhteessa, erilaisine taustoinemme ja kokemuksinemme.
VastaaPoistaKiitos tästä keskustelusta sinulle ja muille täällä!
Rouva Kameleontti
VastaaPoistaEi varmaan monikaan pysty pörhistelemään sillä, että on ollut täydellisesti vastuunsa mittainen, minä en ainakaan. Onneksi vastuullisuuteen kuuluu myös anteeksipyytämisen mahdollisuus. Loppujenlopuksi voi olla niinkin, että täydelliset vanhemmat olisivat katastrofi.