Kirjakaupan myyjällä mustat vaatteet ja suuri, kukallinen huivi löysästi hartioille solmittuna.
Minulla ei muistaakseni ole koskaan ollut mitään kukallista, enkä ole kukallisesta tykännyt, mutta äkkiä vaan huomasin haluavani kukallisen huivin, mieluiten juuri samanlaisen kuin kirjakaupan myyjällä.
En tarvitse huivia. Minulla on jo. Monta. Uusimpana joukossa jouluna saamani kaunis musta pashmina.
Nyt kuitenkin himoitsen kukallista.
Keskustelen itseni kanssa, kuulustelen, kovistelen.
Mistä tulee tämmöinen huivihimo?
Voiko pukeutuminen olla muutakin kuin välttämättömän ja konkreettisen tarpeen täyttämistä?
Mikä sitä välttämätöntä lopultakaan on?
Voisinko ajatella huivia taideteoksena, jolla ilahdutan itseni lisäksi muita samoin kuin kirjakaupan myyjä ilahdutti olemuksellaan minua?
Aavistan, että kohta minulla on kukallinen huivi ja hiukan huono omatunto.
Kysyt: Voiko pukeutuminen olla muutakin kuin välttämättömän ja konkreettisen tarpeen täyttämistä?
VastaaPoistaTietysti voi! Samoin kuin vaikkapa sisustaminen. Pukeutuminen voi myös olla tapaa ilmentää omaa luovuuttaan ja samalla ilahduttaa ympäristöään. Historia osoittaa, että ihminen on pyrkinyt verhoamaan sekä itsensä että ympäristönsä kauniisti niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa.
Mars kukkahuiviostoksille - ja ilman huonoa omatuntoa ;)
Ina
VastaaPoistaKiitos kun marssitat! Potku peffaan ei olisi ollut pahitteksi sekään.
Ja ihan totta se, että konkreettiset tarpeet edustavat sittenkin pääasiassa materiapuolta, tekisi mieli sanoa jopa materialistista, kun taas esteettiset tarpeet jotain paljon laajempaa.
Inan sanoihin yhdyn...mars ostoksille...☺
VastaaPoistairmastiina
VastaaPoistaTaidan totella, varsinkin jos löydän oikein kauniin.
Minulla on kaulassani tummanpunainen ruusukirppisvillahuivi. Sinulle olisi blogikivaa tarjolla Kaikenkirjavassa. Ole hyvä.
VastaaPoistaRouva Kameleontti
VastaaPoistaKiitos sinulle blogikivasta! Annan eteenpäin kunhan ehdin vähän fundeerata.
Minulla kaulassa toistaiseksi vain raitahuivi, kukkahuivin etsiminen menossa.