torstai 8. maaliskuuta 2012
Kiukku ja kiukun lähtö
Uusimmassa Annassa kysytään parilta lapselta mitä mieltä he ovat päiväkodistaan.
Kuusivuotias Moona kertoo että parasta olisi jos ei ulkoiltaisi ollenkaan, mutta ulos pitää mennä että kiukku lähtee ihmisestä.
Ihmisestä lähtevä kiukku on hyvä juttu.
Ihmiseen jäävä ei.
Kiukku on tuoretuote, "parasta ennen"- päiväyksellä varustettu.
Jos se ei pääse käsittelyyn tarpeeksi aikaisin se muuttuu kiukutteluksi, katkeruudeksikin.
Myös aikuiset osaavat kiukutella.
Moona puhui viisaita.
Ulos on mentävä, kiukku kohdattava jotta se voisi muuttua positiiviseksi voimavaraksi.
Kiukkuisimmat tuntemistani ihmisistä ovat pelottavan kilttejä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viisas pikku Moona...:)
VastaaPoistaIrmastiina
VastaaPoistaEikös vaan.
Lapset osaavat usein kiteyttää asian ytimen. Liikaa kiukkua jää monille sisälle. Pitäisi osata muuntaa se hyötyenergiaksi, ei onnistu ihan aina vaan joku kiukunjyvä jää jäytämään :(
VastaaPoistaPäivi
VastaaPoistaNiin totta.
Yksinkertaistettuna juuri niin kuin Moona sanoi, kiukku lähtee, kun vaihtaa tilanteen toiseksi.
VastaaPoistaArleena
VastaaPoistaArvelen että isot kiukut saattavat vaatia isompia toimenpiteitä, pieniin tepsii Moonan resepti.
Lapset ovat joskus oikeita filosofeja. Meillä kiukun nimi oli Vanha Aatami ja se ajettiin ulos avoimen ikkunan kautta ;)
VastaaPoistaViimeinen lauseesi sisältää pelottavan totuuden: juuri vilpillisen ystävälliset, rauhalliset ja leppoisat ihmiset voivat yllättäen olla hyvinkin vaarallisia.
Ina
VastaaPoistaOvat vaarallisia myös itselleen, tekohymy ja tekoystävällisyys jumittaa ihmisen enemmin tai myöhemmin. Joskus huomaa semmoisen läheisyydessä miten salakiukku tihkuu esiin pieninä piikkeinä ja myrkyllisyytenä.
Hyvä oivallus kiukun tuoreudesta!
VastaaPoistaPelottavan kiltit ovat taitavia "delegoimaan" kiukkunsa. Osaavat manipuloida kanssaihmisiään ja saavat heidät sanomaan tai tekemään asioita puolestaan. Itse sitten aivan viattomana syrjästä seuraavat. Heillä ei ole ollut lapsena mahdollisuutta terveelliseen kiukutteluun, vaan se on heti tukahdetuttu,uskon. Varmaan on täytynyt kehittää joku korvike/vääristynyt purkautumistapa.
Onni, jos voi/saa kiukutella tasapainoiselle ihmiselle, joka kestää eikä provosoidu tai käännä selkäänsä.
Parhaimmillaanhan kiukuttelija itsekin ymmärtää hyvin usein kiukuttelevansa turhista tai aiheetta ja ymmärtää pyytää anteeksi, onneksi.
Rita
VastaaPoistaTuo kiukun delegointi on kammottavan totta. Käsittääkseni sitä voi harrastaa jopa seuraavien sukupolvien hommaksi.