Piirrän pölynimureita. Olen piirtänyt niitä viikkokaupalla mutta taapero pyytää piirtämään aina vaan uusia.
Kun imuri on valmiiksi piirretty, hän piirtää sen päälle tarmokkaan kerroksen väriä.
Sanoo: Piiloon.
Jutun juoni on nerokas.
Taapero on pelännyt imureita vauva-ajoistaan asti, lähestynyt niitä sitten varovasti, uskaltanut lopulta koskettaa pelkonsa kohdetta.
Puhuu edelleenkin paljon imureista, arvelen: puhuu auki pelkoaan.
Juoni toimii muillakin kuin taaperoilla eikä kyse välttämättä ole pelon piilottamisesta vaan siitä, että niille voi tehdä jotain konkreettista.
Mennä kohti.
Kirjoittaa ne auki.
Puhua jos löytyy viisas kuuntelija.
Ihastuttavaa rohkeistumista taaperolta:)
VastaaPoistaRva Pioni
VastaaPoistaTaaperokin on ihastuttava.
Ihmisessä on taimena luontaista viisaustta. Tieto, mitä pitää tehdä. Sittemmin tieto tahtoo joskus mennä kadoksiin. Harmi.
VastaaPoistaPäivi
VastaaPoistaOlen ajatellut samaa, ja minusta se koskee myös luovuutta.
Mainio metodi pelon hallintaa! Tuostapa sietää meidän aikuisten ottaa mallia ja soveltaa johonkin vastaavanlaiseen pelkoon tai ongelmaan.
VastaaPoistaHerranjestas kuinka viisas lapsi. No, lapset kuuntelevat sisäistä ääntään, tietävät miten pelkoa kohti mennään. Me vanhat ollaan jo monesti liian lukossa. Loistavaa, painan tämän mieleeni. Kun seuraavan kerran pelkään jotain, piirrän sen ja sitten suttaan.
VastaaPoistaRita
VastaaPoistaLapsista voisi varmaan ottaa mallia aika monessa muussakin jutussa.
Kirjailijatar
Suttaamismetodi toimii myös kun puhuu tai kirjoittaa.
Imuri aiheutti minunkin esikoisessani valtavaa kauhua aikoinaan. En muista enää miten se lakkasi.
VastaaPoistaViolet
VastaaPoistaEpäilemme, että pelottavinta on imurin ääni. Herkkäkorvainen lapsi ehkä kuulee frekvenssejä, jotka muilta menevät ohi.