En ollut varma tahdoinko nähdä Carl Larssonin näyttelyn, mutta tuntui että kuului tahtoa, tykätäkin.
Ajattelin että kyllä minä nämä tiedän, että olen nähnyt, lukenut, käynyt Larssonien kodissa Taalainmaalla ja vaikka mitä.
Ajattelin myös että vaikka Larssonin työt ovat kauniita ja taitavasti maalattuja, niiden kauneus ei kosketa vaan jää kellumaan pinnalle.
Tänään sitten kuitenkin menin.
Nyt sulattelen.
Huomaan, että päällimmäiseksi jäi Karin, taiteilijan taiteilijavaimo taiteilijan varjossa.
Etsin maalauksista hänen katsettaan mutta näin vain silmät. Jotenkin tyhjät.
Ainoa katse jonka näyttelyssä näin oli akvarellissa, jonka Carl Larsson oli maalannut omasta äidistään.
Juuri kun lähdin näyttelystä luin seinältä tekstin jonka mukaan Carl Larsson, se rontti, sanoo etteivät naiset sovellu taiteilijoiksi yhtä hyvin kuin miehet.
Minä näin Karinin silmät hänen tekemissään käsitöissä ja kodin sisustuksessa. Nainen taiteilijana jäi (ja vieläkin usein jää) pitkään miehen varjoon - ajatellaan nyt vaikka Venny S-B:iä.
VastaaPoistaPäivi
VastaaPoistaMieleen tulee myös Frederica Runeberg.
Karinissa kiinnostaa moni juttu, mm. hänen vaatteensa. Yksinkertaiset, kauniit, hänen itsensä suunnittelemat, ehkä myös ompelemat.
Larssonin näyttely jätti minut kylmäksi. Minusta hänen taiteessaan on ulkokohtaista täydellisen idyllin tavoittelua - ei aitoa tunnetta ja aitoa elämää. Hän itsekin sanoi, että hän haluaa kuvata sitä, mitä hyvän kotielämän tulee olla - ei sitä mitä on. Juuri tämä näkyy hänen taiteessaan.
VastaaPoistaKoko näyttelyssä minua viehätti eniten Karin Larssonin käsityöt, erityisesti yksi seinävaate. Se oli huikean kaunis. (Olisin halunnut valokuvata sen, mutta vahtimestari oli kärppänä niskassani ja delasin kuvan heti pois) Monet naistaiteilijat ovat jääneet miestensä varjoon, aina Camille Claudilesta alkaen.
Ina
VastaaPoistaSamat tunnelmat. Jäin miettimään mitä seinävaatetta tarkoitat, luulen kyllä arvaavani.
Minä tykkäsin näyttelyn Ranskan ajan kuvista kovin.Niin kaunis Karin siinä morsiuspuvussaan ja se kuva jossa yhdessä lukevat kirjojaan lasten mentyä nukkumaan.Luin siellä jostain tekstistä että Karin suunnitteli kaikki vaatteensa itse ja taisi ommelakin ne sekä lasten vaatteet itse.Oli niin usein raskaana tai imetti että sai sillälailla mukavammat.
VastaaPoistaMaria
VastaaPoistaOlen katsellut Karinin vaatteita myös valokuvissa, ja voisin hyvin kuvitella samantyyppisiä itselleni jos vaan osaisin ommella.
Jaan Pirkko sinun ja Inan ajatukset. Menin näyttelyyn, vähän ajatuksella "täytyyhän se nähdä." Hassu asenne. Pidän häntä taitavana akvarellistina, mutta kokonaiskäsitys Larssonista taitelijasta jäi edelleen arvoitukseksi. Miten hän muuttui taitelijana (tekniikka, aiheet)? Ja en varmaan koskaan tartu elämänkertaan, jonka nimi on Minä. - Karinin käsityöt ovat taidokkaita ja jotenkin moderneja (jugendin vaikutus?). -leena
VastaaPoistaLeena
VastaaPoistaOma "täytyyhän se nähdä"-asenteeni askarruttaa vieläkin. Mikä ohjaa niitä valintoja, joita teemme kun tarjontaa on valtavasti enemmän kuin ehdimme nähdä, kuulla ja kokea. Juuri nyt on Gyllenbergillä Helene Schjerfbeckin töitä, ja naapurissa, Didrichsenillä Outi Heiskasen. Kumpaankaan en muka ole vielä ehtinyt vaikka kyseessä todella "tahdon", eikä "täytyy".
Tosi rontti. Koska ilman Karinia hänellä ei olisi noita kuviaan, koska vaimo sisusti kodin ja vaatetti lapset sellaisiksi, että siitä saattoi tehdä idyllisiä akvarelleja. Minulle tuli tuossa näyttelyssä jotenkin mieleen, että nuo kuvat ovat sisustusblogien edeltäjiä. Samalla tavalla Larsson kuvaa silotellen ja esteettisesti kauniita asioita ympärillämme. Minä kyllä nautin näyttelystä juuri tästä näkökulmasta käsin. En odota, että kaikki taide koskettaa syvällisesti vaan joskus haluan vain nauttia kauneudesta.
VastaaPoistaNappiinsa! Onneksi en nähnyt tuota ronttisitaattia. Menin samasta syystä, koska kuuluu. Kaikki oli no, joo -linjalla, paitsi Karinin huonekalut! Olen käynyt Lilla Hyttnäsissä vuosia sitten, silloinkin Karinin kokonaistaideteos - koti - oli se suuri elämys.
PoistaCarl Larssonin työt ovat kuin karkkipussi, ihan kivaa, mutta ei kovin tarpeellisia. Kuulin että Carlilla oli useita masennuskausia, idyllikuvauset nähtynä niiden kontekstissa on jo hieman toinen juttu.
Kirjailijatar
VastaaPoistaVertaus sisustusblogeihin osuu vissisti ainakin vähän nappiin.
Mietin usein taiteen, enkä nyt tarkoita vain kuvataidetta, suhdetta kauneuteen. Pelkkä esteettinen kauneus on toki arvo sekin, mutta toisaalti uskon, että jos kauneus on vierasta totuudelle sen jälkimaku on haalea. Totuus on rosoista, ja jotenkin kai myös todellinen kauneus on rosoista.
Edelleen samaa mieltä. Minussa täydellisyyttä hipovat sisustusblogit herättävat samaa ahdistusta kuin Larssonin työt. Olen liian tottunut epätäydellisyyteen.
VastaaPoistaKeskustelin sattumoisin eilen nykytaiteilijan vaimon kanssa taiteen merkityksistä. Mies myöntää avoimesti ettei hänen töissään mitään merkityksiä ole. Katsoja luo ne itse. Huokaus. Käännän keisarin vaatteille selkäni ja pötkin ikoneineni yhä syvemmälle Bysanttiin.
Nuorena olin ihastunut Larssonin tauluista. Minulla oli kaksi julistetta hänen maalauksista, puutarha-asetelma ja toinen keittiöstä. Kehystin ne oikein punaisiin kehyksiinkin. Olivat sitten kodissamme noin kymmenen vuotta. Sitten alkoivat ärsyttää ja ja siirsin ne johonkin varastoon. Lopulta lahjoitin ne kirpputorille. Ihan viehättäviltä tuntuvat nykyäänkin kuvansa, mutta jääkö pintakosketukseksi, en osaa sanoa. Oliko se Hesarissa tänä keväänä, kun oli koko sivun artikkeli Larssonin taiteesta. Kuinka aina idylliin maalauksissaan pyrki ja pakeniko todellisuutta. Saman jutun yhteydessäan kerrottiin hänen ystävänsä kyynisen Strindbergin, pilkanneen julkisesti tuosta idylliin pyrkimisestä ja syyttäneen Larssonia valheellisuudesta. Larsson suuttui ja uhkasi ampua arvostelijansa/paljastajansa.
VastaaPoistaVertaus täydellisyyttä hipoviin sisustusblogeihin tuntuu sopivalta.
Kata
VastaaPoistaEpätäydelliseen tottuminen on varmaan yksi parhaita juttuja mitä ihmiselle voi tapahtua, Bysanttiin pötkiminen myös. Keisareille taas saattaa olla hyödyksi jos yhä useampi kääntäisi selkänsä.
Rita
Luin saman artikkelin. Olen edelleen hämmentynyt.