maanantai 3. tammikuuta 2011

Haaveet ja haaverit



En ole antanut uudenvuodenlupauksia. En kai koskaan.
Toteutumattomia toiveitakin on kovin vähän, mutta on minulla haaveita.
On pää täynnä kuvia ja sanoja, jotka etsivät muotoaan, ja vielä muotoutumattominakin tekevät minut rikkaaksi ja onnelliseksi.

Kun haaveilee, täytyy olla valmis myös haavereihin.
Kaikkien haaveiden ei välttämättä tarvitse edes toteutua. Ei ehkä puoliksikaan.
Sillä mistä sitä muka aina tietää mikä milloinkin on parhaaksi.

10 kommenttia:

  1. Emme me sitä tiedä. Ja hyvä minusta niin. Luulemme kyllä ehkä liiankin helposti ,usein.
    Haaveita on hyvä olla. Muotoutukoon kuvasi juuri oikeanlaisiksi! Hyvyyttä saavat aikaan muotoaan etsiessä, kun antavat onnentunteen koettavaksi.

    Hyviä haaveiluja!

    VastaaPoista
  2. Harvoin onnistun toteuttamaan haaveet täydellisenä. Mutta iloitsen, jos onnistun toteuttamaan.
    Nautin haaveista, ne ovat elämän sokeria. Eikä haittaa vaikka eivät aina toteudukaan.

    VastaaPoista
  3. Muotoutumistahan tämä kaikki on. Onneksi on haaveet, opiksi kai ne haaverit. Tyytyväisyys paistaa tekstistäsi. Tänne on mukava palata.

    VastaaPoista
  4. Haaveet on kuin arjen herkkua.Haaverit taitaa antaa suolan arjelle.
    Oli hieno tuo Tallinnan kirjoituksesi.Jäin vaan sanattomaksi sen äärellä.
    Hyvää tätä vuotta Raitapaidalle ja sinulle Pirkko.

    VastaaPoista
  5. Tinttarus, kiitos! Hyvää haaveilua sinullekin!

    Arleena, Kun katsoo taaksepäin niin huomaa, että todella hyvä kun kaikki haaveet eivät ole toteutuneet.

    Pioni, voi kun kiva jos voisikin levittää tyytyväisyyttä niin, että jotkut aina sillloin tällöin voisivat tankata sitä täälläkin.

    Maria, herkkua ja suolaa! :)
    Hyvää tätä vuotta sinulle ja uunillesi!

    VastaaPoista
  6. Minä olen huono antamaan uudenvuodenlupauksia, kun tiedän, etten kuitenkaan osaa niitä pitää. Mutta haaveilemisessa olen sinun laillasi haka ja kovin ahkera. Ihmisellä pitää olla haaveita, tai minulla ainakin. Muuten tulee kovin surullinen olo. Ja toki niitä pettymyksiäkin tulee, koska eiväthän ne kaikki haaveet millään toteudu, vain jotkut...Toivon siis, että joku sinun suloinen haavesi toteutuu tänä vuonna!

    VastaaPoista
  7. Onhan se niin, että varo mitä toivot. Toiveesi voi toteutua.

    Luulen, että puolet valveilla olostani kuluu haaveillen. Ei mitään ihmeellistä tai suurta; pieniä asioita.

    VastaaPoista
  8. Kirjailijatar, sinulle myös toteutuneitten hyvien haaveiden vuotta!

    Liina, sinullekin fiksujen haaveiden toteutumista ja niiden muiden, varottavien toteutumattomuutta!

    VastaaPoista
  9. Haaveilen ehkä enemmän ja lupailen aina vain vähemmän. Uusi vuosi on vain paperille merkittyä tilastointia. Samaa aikaa meille virtaa jostain koko ajan ainakin vielä kuin aikojen alussakin. Ihmisen jäljet vain näkyvät luonnossa, kaikkialla, huonontavina. Jos kulumisilmiötä ja vanhenemista ei olisi, ei tarvittaisi vuosilukujakaan.

    Toivottavasti tästä tulee meille kaikille hyvä vuosi!

    VastaaPoista
  10. Marja-Leena, niin totta: samaa aikaa virtaa vuodesta vuoteen. Joskus kyllä tuntuu, että päivät tulevat lyhyempinä, nopeammin, samoin viikot, vuodetkin. Toivottavasti todellakin hyvinä!

    VastaaPoista