Luin jutun, jossa ihmisiä haastateltiin siitä, onko epähienoa, jos vieras tutkii isäntäväen kirjahyllyjä.
Minusta se riippuu siitä miten tutkii. Samaa mieltä olivat useimmat haastatelluista.
Raja menee suunnilleen siinä, että lupaa kysymättä ei oikein sovi ottaa kirjoja selailtavaksi.
Omista kirjoistani monet ovat alleviivauksin, reunamerkinnöin, lehtileikkelein ja kirjelappusin varustettuja ystäviä, joita välttämättä en antaisi kenen tahansa käsiin.
Kirjahylly kertoo omistajastaan, vaikka enää ei kertomus ole yhtä selkeä kuin ennen elektronisten kirjojen aikakautta.
Toistaiseksi kuitenkin nautin, kun pääsen käymään kodeissa, joissa on paljon kirjoja.
Raja todella menee siinä, voiko kirjoja alkaa lupaa kysymätttä selailla. Selailemattakin kirjahyllyn sisällöstä voi kyllä tehdä tiettyä hekilöanalyysia... Mulla on kokemuksia, että olen havainnut uuden läheisen tuntuisen henkilön hyllystä paljon samoja kirjoja kuin itsellänikin on. Ilmankos hän on tuntunut läheiseltä.
VastaaPoistaEipä ole tullut asiaa tuolta kannalta ajateltua. Minä olen mielissäni, jos joku osoittaa kiinnostusta kirjojani kohtaan, koska itse pidän niistä niin paljon. Saattaa syntyä hyviä keskusteluja.
VastaaPoistaPäivi
VastaaPoistaMinulla samanlaisia kokemuksia. Toisaalti kokemuksia myös ihan päinvastaisesta.
Katriina
Minustakin on ihanaa, jos joku kiinnostuu jostakin hyllyssäni näkemästään. Kaikkein ihaninta on kun löytää jonkun kanssa yhteisiä kirjakokemuksia, ja kun joku hyllyni nähtyään osaa kertoa kirjoista, joita vielä en ole löytänyt, mutta joista saattaisin olla kiinnostunut, tai kun itse voi arvella, mistä toinen voisi olla kiinnostunut.
Yleensä en tutki kirjojen selkämyksiä kyläreissuilla, mutta iloitsen kuitenkin siitä, että luettuja kirjoja on. Olen usein käynyt kodeissa, joissa on kirjahylly, mutta siinä on kaikkea muuta kuin kirjoja. Muutama kirja on ikäänkuin koristeena.
VastaaPoistaEn paheksu tätäkään, mieluimmin ehdottaisin kirjakyllyn vaihtamista joksikin muuksi kalusteeksi - jos kehtaisin.
Hieno taulu tai maalaus vilahtaa kuvassa
Arleena
VastaaPoistaOikeastaan kummallista, että sisustuksissa usein vieläkin vallitsee standardi: sohva, kaksi nojatuolia, sohvapöytä ja kirjahylly. Toisaalti varsinkin pienet kerrostaloasunnot melkein sanelevat miten on kalustettava, kun tilaa vaihtoehdoille ei ole. Luulen, että surullisinta sittenkin on se, jos on tunne siitä miten asioiden ja mööpeleiden "kuuluu" olla.
Maaretta
VastaaPoistaOlen tullut hiukan varovaiseksi silloin kun joku kirja tuntuu oikein syvästi omalta. En tahdo puhua siitä; ehkä pelkään, että hohto sammuu, jos vastapuoli ei ollenkaan ymmärrä kirjan hienoutta.
Tuttuja mietteitä Pirkon tekstissä ja monessa kommentissa. Minun Johannes Angeloksellani on rankka menneisyys kirjaston kirjana. Juuri siksi rakastan sitä. Se on tehnyt raskaan päivätyön ja viettää nyt eläkepäiviä hyllyssäni.
VastaaPoistaKata
VastaaPoistaMinun rakkaimmat eläkeläiseni ovat saaneet omat hyllynsä mutta eivät kovinkaan rauhallista lepoa siellä. Käväisevät usein yöpöydällä tai muissa ajankohtaisissa kirjakasoissa. Luen sitten uudelleen vähän sieltä ja täältä ennen kuin eläkeläinen taas pääsee huilimaan. Tykkään Owe Wikströmin käsitteestä Kirjallinen kotiapteekki.