Asun hyvin, en halua muuttaa, mutta haaveilen. Minulta se sujuu, olen diploomihaaveilija. Mööpelit senkun kolisevat kun sisustan päänsisäisiä haavekotejani.
Punainen mummonmökki meren rannalla, mustikkametsän reunassa. Pihassa syreeneitä, vadelmapensaita ja keittiöpuutarha. Mökissä räsymatot, keittiön pöydällä punaruutuinen pöytäliina ja eriparisia astioita. Puuhella. Ehdottomasti puuhella! Ehdottomasti myös puiset portaat, joilla voi istua ja juoda kahvia.
Eilen kävin vanhassa kerrostalossa. Jo porraskäytävässä alkoi päänsisäinen sisustusmeteli.
Vanhan talon korkeat huoneet ja syvät ikkunalaudat. Ikkunan takana raitiovaunujen kolina. Kauniisti kulunut parketti, muutama punasävyinen itämainen matto ja syvänvihreä kaakeliuuni. Keittiössä kaakelit sinivalkoiset, vähän jo krakeloituneet, ja pöydällä paksu, luonnonvalkoinen, moneen kertaan pesty pellavaliina.
Todellisuudessa asun uudessa. Minulla ei ole itämaisia mattoja eikä punaruutuista pöytäliinaa. En tarvitse niitä koska voin haaveilla.
Mieskin haaveilee. Vuohista.
Pirkko -haavemajat kulkevat myös minun päässäni .Tämä on upeaa kun löytää toisen samanlaisen:)
VastaaPoistakuljen välillä kaupungilla ja "haistelen"rappuja ,joita pitkin voisi kävellä "kotiovelle".Se pieni todellinen realiteetti-raha-no .Nyt asumme rivarissa,joka 9.kotimme ja rakas-mutta tuskin vieläkään se "lopullinen".haavemajat ovat ihania ja helpot muuttaa!Kuvasi ovat uljaat!
Superhaaveilija olen minäkin, tosin myöskin hyvin käytännön ihminen ja siten joskus arkinen.
VastaaPoistaAsuin joskus vanhassa talossa Töölössä ja muistan sieltä korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Muistan, mutta en haluaisi muuttaa, sillä puutteitakin oli.
Nyt asun uudehkossa kodissa ja pieni piha lisää viihtyisyyttä. Muuttoa ei suunnitella, sillä näin on hyvä.
Meillä on hyvä mökki, jonka ainoa huono puoli on, että se on kaukana Saimaan rannalla. Matka on pitkä ja useamman vuoden olemme suunnitelleet siitä luopumista. Piti panna myyntiin tänäkin kesänä, mutta ei vielä, ehkä ensi kesänä, ehkä ei vielä silloinkaan.
Luopuako vai ei, siinä haaveiden ristiriita. Onneksi päätöksenteolla ei ole mitään kiirettä.
Haaveilee meillä mieskin, sujuvasta espanjan kielen taidosta.
Maria, realiteetit ovat siitä harmittavan hyviä, että ne pitävät jalat maassa kun pää huitelee pilvissä. Paitsi raha, myös perhetilanne on realiteetti. Ensin, kun perhe on vain kaksi ihmistä, riittää pieni koti, sitten vähitellen tilaa tarvitaan aina vain enemmän, kunnes lopulta ollaan taas siinä, että suhteellisen pienikin tila riittää. Itse asumme keskustan kerrostalossa kolmen omakotitalon jälkeen, ja tämä tuntuu nyt siltä oikealta, mutta mitään en suostu sanomaan lopulliseksi.
VastaaPoistaMarjatta, mökin myynti on varmaankin aika iso asia, siinä tulee myyneeksi samalla niin paljon muutakin, muistoja varsinkin. Toisaalti niitä liittyy jokaiseen myytävään kotiin. Kun ajattelen itse entisiä kotejamme ja mökkiä, joka on myyty jo ajat sitten, huomaan, että joihinkin on kiintynyt erityisesti, joihinkin tuskin lainkaan. Onko siis syvimmältään kyse muistoista?
Pidän tästä tunnelmasta ja tästä kaikesta. Ja olen hyvin samaa mieltä sesongeista, joista tuolla aiemmin kirjoitit. Ja sitten nämä haavemajat! Onneksi ei tarvitse rakentaa taloa. Pitäisi valita ne toteuttamiskelpoiset haaveet. :)
VastaaPoistaIlse, ihan totta: pitäisi valita ne toteuttamiskelpoiset! Helposti jäävät valitsematta, kun aina ei niitä tunnista. Pitäisi varmaan haaveilla enemmän, että oppisi haaveilemaan fiksusti.
VastaaPoistakomeeta
VastaaPoistaHannele, niin on, ja kaiken huipuksi joka kerroksen seinään oli maalattu merkintä siitä miten monta metriä merenpinnan yläpuolella ollaan.
VastaaPoista