Villiviini pursui yli aidan. Tänään puutarhuri tuli ja leikkasi rönsyt. Tuli toki siistiä mutta kaipaan niitä rönsyjä.
Joitakin asioita saa mielellään olla liikaa. Kirjoja yöpöydällä, tummaa suklaata kaapissa. Tarkemmin ajatellen mitä tahansa hyvää ja kaunista saa olla vähintäänkin vähän liikaa. Myös ihmisissä.
On piristävää kohdata joku, joka pursuaa yli. En tarkoita jyräpersoonia, jotka vyöryvät mielipiteineen yli kaiken ja kaikkien. Tarkoitan ihmisiä, joiden silmissä syttyy ja palaa, heitä, joilla on intohimo johonkin yllättävään ja mielenkiintoiseen. Nautin kun joku hiljaisena ja värittömänäkin pitämäni pursuaa yllättäen puhumaan intohimonsa kohteesta silmät leimuten.
Hillitty, hallittu, aina tasainen herättää epäilykseni. Tekee mieli tarttua hartioista, ravistaa vähän ja kysyä onko kukaan kotona.
Luulen, että ihmisen pitää ajoittain humaltua jostain. Mieluiten ei kuitenkaan kemiallisesti.
Olet oikeassa; liian hallittu on ihan oikeasti vähän epäilyttävää. Paras piirre ihmisissä on usein nimenomaan jostain tietystä asiasta aidosti innostuminen.
VastaaPoistaRönsäily aina paikallaan :)
VastaaPoistaAnna, semmoinen inspiroi vastapuoltakin, vaikka itse asia ei innostaisikaan.
VastaaPoistaHannele, ehkä ei kuitenkaan ihan aina. Välillä se vaatii tilaa tai aikaa, jota juuri silloin ei ole.
Minustakin semmoinen sydämestä ylipursuava palo on ihanaa seurattavaa ja samoin kaikki kaunis. Meillä pursuaa kirjat, täkit, villasukkakorit ja teekaapin valikoima :)
VastaaPoistaItse innostun aina sydämestäni tekemään periaatteella kakki tai ei mitään ja sit seuraa levon aika :)
Kaikki kaunis, kirjapaljous, teevalikoimakin sitten kun olen vihdoin oppinut teenjuojaksi, kaikki hyvä toivottavasti rönsyilee vapaana. Tunnistan itseni samasta: täysillä siihen mikä innostaa ja sitten lepo.
VastaaPoistaSiis Marie Elisabeth, edellinen kommentti oli sinulle.
VastaaPoistaInspiroiva kirjoitus! Minäkin pidän mieluusti siitä, että asiat ja ihmiset pursuavat hyvällä tavalla yli. Ja on aina yhtä kiehtovaa, kun joku ihminen ryhtyy kertomaan omasta intohimon kohteestaan silmät palaen. Vaikka en kuulijana ymmärtäisi, pystyn kuitenkin ymmärtämään palavan ilon. Olen kyllä itsekin helposti innostettavissa uuteen, ilmeisesti tämän uteliaan luonteen syytä tai ansiota. Ihana aita, tosi kaunis :)
VastaaPoistaKirjailijatar, kaunis oli tämmöisenä, ennen leikkaamista, nyt ihan nupo. Muistuttaa minua siitä, etten kovalla kädellä leikkaisi omia enkä omieni rönsyjä.
VastaaPoistaAidosti asiastaan innostunut ihminen on tosiaankin kaunis (no, tosin joku raja kai tässäkin, fanaattisuudeksi yltyvä into on luku sinällään) ja tuo innostus ja hehku tarttuu! Ja ainainen tasaisuus ja harmonisuus taas herättää kysymyksen "mitähän tuo ihminen yrittää peittää".
VastaaPoistaän., täsmälleen!
VastaaPoista