Oman äänen ja omien arvojen kuunteleminen ja kuuleminen ei ole itsestäänselvyys. Vaikka en osaa enkä halua määritellä ystävyyttä, huomaan silti etsiväni jotain määritelmäntapaista.
Tämän löydän yhä uudelleen: Ystävyys on valmiutta kuuntelemiseen. Siihen, että jaksaa ja tahtoo kuunnella toista niin kauan, että tämä alkaa kuulla oman äänensä. Kyse ei kuitenkaan saa olla terapeuttisesta kuuntelemisesta. Terapian ja ystävyyden ratkaiseva ero on siinä, että ystävyydessä kuunteleminen ja avautuminen on vastavuoroista.
Itse kuulen oman ääneni luovissa prosesseissa, kirjoittamisessa ja maalaamisessa.
Värit puhuvat.
Paperi kuuntelee.
VASTAVUOROISUUS on ystävyyden taikinassa se juuri. Kun itse on hauraana, toinen kantaa kuuntelullaan, läsnäolollaan, välittämisellään. Oikeasti kuuntelee ja KUULEE. Havahduttaa, peilaa kuulemaan itsekin. Ja ymmärtämään. On kaikupohjana.
VastaaPoistaKun vielä ( ja näin uskon) suurempi voima ystävyyden yllä huolehtii osaltaan, että toisen ollessa heikko, on toinen vahva, nousee taikina tasapainoisesti ja saadaan lämpimäisiä, joista riittää kummallekin. ( miten ihmeessä juutuin tähän taikinateoriaan?!)
No. Kuitenkin. YStävyydessä voisi olla kyse siitä, että saa vuoroin olla se vehnänen, kun taas toisena hetkenä rukiinen vahvuus kantaa itseä ja toista.
Minulla on monta ystävää, mutta vain yksi Ystävä. JA toisinaan liian monta terapioitavaa "ystävää".
Ystävyyden määritelmäntapaisen löytämiseen oivaltavia hetkiä!
Tuo punapaitainen tyttö miellytti silmääni.
Tällaisin aattein, aivastusten saattelemana ja pää täynnänsä ulosniistettävää. Hmh.
MArrasharmauteen värikkäitä hetkiä toivotellen!
Taikinavertaus toimii! Sekin, että taikinaa ei saa unohtaa yksikseen liian pitkäksi aikaa, eikä jättää vetoiseen paikkaan, mutta ei työntää liian kuumaan uuniinkaan.
VastaaPoistaToivottavasti pää tyhjenee ulosniistettävästä ja täyttyy iloisilla asioilla!
Juuri niin, oman äänensä kuulee sekä ollessaan hyvässä kontaktissa toiseen ihmiseen että puuhatessaan jotakin luovaa, itselle antoisaa.
VastaaPoistaMinäkin komppaan täältä, että vastavuoroisuus taitaa olla se juju. Että kumpikin vuorollaan kuuntelee ja puhuu. Että jakssa, kun toinen ei jaksa. Ja ystävyys vaatii huoltamista ihan kuin mikä tahansa muukin ihmissuhde.
VastaaPoistaKatriina, joskus vaan ei oikein tykkää siitä mitä kuulee.
VastaaPoistaKirjailijatar, huoltaminen taas vaatii aikaa ja aika priorisoimista.
Hienosti sanottu tuo "että jaksaa ja tahtoo kuunnella toista niin kauan, että tämä alkaa kuulla oman äänensä." Mutta ehkä se on myös jonkinlaisen ideaaliystävyyden kuvaus? Ovatko ne aina sellaisia oikeasti?
VastaaPoistaJa "värit puhuvat, paperi kuuntelee". Runo!
Tykkään myös maalauksistasi, niissä on jotain 60-lukulaista, tulee mieleen äitini nuorena tekemät vesivärimaalaukset, joita kinuan itselleni mutta joita hän piilottelee.
Lumikko, kiitos!
VastaaPoistaSitten jäin miettimään tuota mitä sanoit:"Ovatko ne aina sellaisia oikeasti?" Pelkään, että useimmiten eivät. Toivon, että usein olisivat.