Äidin mielestä en ollut reipas lapsi.
Äidin mielestä reipas lapsi oli sellainen, joka urheili ulkona.
Minä luin. Sisällä.
"Nyt ulos reippailemaan!" komensi äiti. Olin kovasti tottelevainen lapsi. Lähdin reippaasti.
Kirjastoon. Lukemaan.
Urani reippaana sisälsi kyllä partiota ja suunnistusta, hiihtoa ja jopa uimaopettajana oloa, mutta reippailu säilyi sanana, joka oli mielestäni paitsi hoopo, myös vastenmielinen.
Olen opetellut kuuntelemaan kroppaani. Se on fiksu. Se tietää ja sanoo.
Koko edellisen viikon se sanoi:"Lepää ja nuku!"
Flunssa, joka ei mennyt koska ei oikein kunnolla tullutkaan, meni sitten kuitenkin, ja kroppa alkoi pyytää liikuntaa.
Kävelin pitkät, ihanat kilometrit ja nautin jokaisesta.
Melkein reippailin.
Minulla on vähän samanalaisia muistoja, äiti ei tosin komentanut reippailemaan, kun taisi olla kovin samanalainen kuin minä. Nauratti tuo, että lähdit reippailemaan...kirjastoon. Niin minäkin olisin varmaan tehnyt, meillä vaan kävi kirjastoauto. Ja partiossakin oli...kovin on tuttua :)
VastaaPoistaKirjailijatar, uu jaa, meinasin unohtaa kehua vielä avantouintireippailullani!
VastaaPoistabeautiful! CL
VastaaPoistaCL, thanks!
VastaaPoistaJuuri tuollaiset äidin lempisanonnat ovat jääneet inhokkeina mieleen. Mitähän sitä on mahtanut itse käyttää...
VastaaPoistaOlen kuluneen viikonlopun ollut henkisesti ja hengellisestikin reipas. Tyrkkäisen omaa kroppaani, jotta sekin viisastuisi ja sanoisi jo, että mennään.Reippaasti:) Kävelylle edes. Tämä tukkoinen olo kuin jotakin olisi kaadettu reippaasti pään sisä täyteen, vie voimat.
VastaaPoistaMokoma tuo reipas-sana. Sortuuko siihen itsekin, että "reippaasti nyt". Ei ole edes hyväksi olla liian reipas. Eihän.
Katriina, pitäisi kyllä kysyä lapsilta, mutta en taida uskaltaa.
VastaaPoistaTinttarus, liian paljon mitä tahansa taitaa olla pahaksi, mutta reippaus on varmaan yksi pahimpia. Se kyllä sitten riippuu siitä, mitä itsekukin reippaudella tarkoittaa.