Olemme yllätyksiä. Jokainen jossain määrin.
Useimmat kauniimpia kuin ensivilkaisulla luulisi. Useimmat myös haavaisempia.
Toisenlaisia yllätyksiä ovat he, joiden hymyjen takaa paljastuu kyynisyys ja katkeruus. Luulen, että silloin on viisasta ottaa etäisyyttä, kiertää kaukaa.
Silti uskon, että on parempi olla sinisilmäinen kuin suojautua niin, etteivät mitkään piikit tunnu. Ratkaisevinta taitaa olla se, mistä suunnasta katselemme, missä valaistuksessa ja miten etäältä.
Kauniisti kirjoitat!
VastaaPoistaKyynisyys ja katkeruus ovat kauheita. Niitä itsestäänkin aina silloin tällöin tulee kaivelluksi. Itselleenkin sitä välillä onnistuu olemaan melkoinen yllätys ja mysteeri, eikä tiedä mistä narusta vetää. Valaistusta ja suuntaa kannattaa tosiaan silloin hieman säätää.
Sinisilmäisyys on kaunista mutta siinä saa varautua kolhuihin.
VastaaPoistakatkerat ihmiset vievät "hapen" ystävyydestä.Kannattaa kiertää kaukaa..
Minä täällä nyökyttelen, jos vaan näet :) Minä olen kamalan naivi ja sinisilmäinen, uskon aina ihmisistä ensin hyvää. Minusta on parempi niin.
VastaaPoistaNuo kuvat ovat tosi ihmeellisiä, kauniita ja ajatuksille siivet antavia.
Pioni, kiitos! Se, että on mysteeri ja yllätys itselleenkin on paitsi pelottavaa, myös ihanaa, enkä usko, että on aina kovin vaarallista, vaikka nykii väärästäkin narusta.
VastaaPoistaMaria, kirjaimellisesti vievät hapen! Onneksi semmoisia ei osu kohdalle kovinkaan usein. Mutta sitten kun osuu, ei aina heti huomaa että on tekemisissä hapensyöjän kanssa.
Dahlia, toisaalti uskon, että on pahuutta, joka hakeutuu nimenomaan herkän ja suojaamattoman lähelle kuin saalistaen. Ja sitten toisaalta on juuri niin kuin sanot: rohkaisua ja hyvää palautetta osataan ja ymmärretään antaa yhä enemmän.
Kirjailijatar, näen oikein hyvin kun laitan silmät kiinni. Minäkin pitelen kiinni naiviudesta ja sinisilmäisyydestä kuin aarteesta.
Kiitos kuvapalautteesta! Olen ammattivalokuvaajan äitinä vähän arka omien kuvieni kanssa, tekniikkatietämykseni on suunnilleen nolla ja voin (silmät kiinni tässäkin) nähdä, miten kuvaajalapsi vääntelehtii nolona kuvani nähdessään.
hyvä että olemme yllätyksiä
VastaaPoistaHannele, eikös vaan. Menisi muuten liian yksitoikkoiseksi.
VastaaPoistaLapset vääntelehtii nolona joka tapauksessa, se on vähän niiden homma;-)
VastaaPoistaPiilomaja, juu, olen ollut huomaavinani, että näin on.
VastaaPoista"Useimmat kauniimpia kuin ensivilkaisulla luulisi. Useimmat myös haavaisempia."
VastaaPoistaTämä on niin totta.
Minusta ei välttämättä kannata kiertää kaukaa, vaikka katkeruutta tai kyynisyyttä paljastuisikin. Ensin voi yrittää huomata ne haavat, vaikka vähän puhallella niihin. Aina sekään ei tietysti auta, tai ole mahdollista edes.
Lumikko, jäin miettimään tuota mitä kirjoiti ja luulen, että olet oikeassa, heti ei kannata alkaa etsiä pako- tai kiertoteitä. Puhaltelukin voi tepsiä joissain lievissä tapauksissa. Joskus kuitenkin kateus tai katkeruus on suojapanssari, jonka läpi hyvä ei mene, ja jos menee, niin se vääristyy vastakohdakseen, niin, että se hyvä mitä sanoo tai tekee, muuttuu panssarin läpi kuljettuaan vastakohdakseen. Katkera kuulee ja luulee joskus hyvin hämmästyttävällä tavalla.
VastaaPoistaVarmaan tärkeintä on osata pyytää anteeksi jos itse on katkeruuden aiheuttaja, kateuden edessä ei ole edes sitä mahdollisuutta.
Ajattelen, että se, miten kauan jaksaa yrittää hyvällä, riippuu myös siitä, miten läheinen ihminen on kyseessä.
Minullakin on kyllä kokemusta tuosta mitä sanot, etenkin jos toisella osapuolella on esimerkiksi mielenterveysongelma, niin voi olla ihan sama mitä tekee tai yrittää, kaikki kääntyy kuitenkin nurinpäin.
VastaaPoistaLumikko, niin uskon minäkin ja se on surullista.
VastaaPoista