Luin jostain, että ihminen valehtelee keskimäärin kahdeksan kertaa päivässä.
Hetken pörhistelen höyheniäni: Minä en ainakaan!
Luin lisää. Yleisin valhe on kuulemma jotain tyyliin: Oli hauska tavata! Juu kiitos, ihan hyvää kuuluu.
Muutun vähän vähemmän pörheäksi.
Kyllä näitä helposti kahdeksan kertyy, falskeja kohteliaisuusvalheita.
Neljännesvalheita, puolivalheita.
Ihan erikseen ovat he, jotka keksivät huvikseen silkkaa soopaa, ja joille aina sattuu ja tapahtuu mitä kummallisempia asioita.
Missä menee raja kohteliaisuuden ja täyden totuuden välillä?
Umpirehelliset ihmiset ovat toisaalta kamalia, tulevat enemmän tai vähemmän tahallaan suorastaan loukanneeksi varsinkin herkkiä naisia.
VastaaPoista"Ookkonää lihonu" ei ole vanhalta sedältä kiva tervehdys sukulaistytölle, vaikka olisi tottakin. "Sää taas oot yhtä veemäinen ku viimeksiki" ei myöskään sopiva vastaus, eikä olisi tottakaan.
Ihan vähän toivoisin lähipiirini valehtelevan, niin että kaikilla olisi mukavaa;)
Katriina
VastaaPoistaYritän taklata tätä jotenkin siihen suuntaan, että lähimpien, perheen ja ystävien, kanssa täytyy mennä täysrehellisyydellä, tuttujen kanssa voi sitten lipsautella pyöristettyjä kohteliaisuuksia jos on tarve.
Lähipiiriltä luulen voivani kestää täystotuuksia itsestäni, vaikka mistä sen tietää, ehkä en ole koskaan saanut niitä kuullakaan.
Toisaalti: eihän rehellisyys edellytä sitä että sanoo kaiken, ainoastaan että sen mitä sanoo, sanoo todesti.
Umpirehellisten loukkavan tunkeilevat sanat pyörivät mielessä kauan. Rehellisen lähipiirin kuultavatkin ovat toisinaan totuudessaan karmaisevia. Ehkä tuollainen falski, pyöristetty totuus sopii minulle tänään...
VastaaPoistaVierailta avoimilta lapsilta kuulin kyllä tänään monipuoliset kommentit itsestäni. Ne osasin ottaa vastaan loukkaantumatta, olivat niin rehellisen tosia!
Puhutteleva postaus taas sinulta!
Rouva Kameleontti
VastaaPoistaTunkeilevat, lupaa kysymättömät totuudet, ja he, jotka ylpeilevät rehellisyydellään ja teeskentelemättömyydellään, ovat varmasti saaneet aikaiseksi monta haavaa.
Minä olen ihan pelottavan hyvä keksimään näitä valkoisia valheita. Joskus on vaan pakko, työn puolesta tai koska ei halua pahoittaa toisen mieltä...tai sitä mieltä minä olen.
VastaaPoistaKirjailijatar
VastaaPoistaSitten on heitä, jotka ovat pelottavan hyviä juuri toisten mielen pahoittamisessa. Ja heitä, jotka eivät sano niitä hyviä asioita, joita olisi luonnollista sanoa, ja jotka tekisivät toisen iloiseksi.
Tämä on vaikeaa; hiljaa olemallakin voi valehdella.
Myönnetään, että valkoisia valheita tulee välillä suustaan päästäneeksi ja juuri tuollaisissa tilanteissa, kun ei halua toisen mieltä pahoittaa...☺☺
VastaaPoistaIrmastiina
VastaaPoistaNiinpä! Sitä aina toivoo, että olisi vaihtoehtoina vain hyvä tai paha, mutta aika usein joutuu valitsemaan kahden pahan välillä sen pienemmän.
Mitä kuuluu?
VastaaPoista- Ei tässä paskempia.
Eipä tule hirveästi valehdelluksi.
Olen tullut rohkeammaksi noissa pienissä valkeissa, kun ne niin iloitsevat toista niin saan sen moninkerroin takasin, ja kohtelias hymy muuttuu kuin muuttuukin aidoksi! Joten en pidä sitä valehteluna laisinkaan!
VastaaPoistaAlkku
VastaaPoistaJustiinsa! Totuus on välillä vähän rosoinen.
Norrfrids Eija
Totuuden ja valheen välinen raja taitaa todellakin olla aika suhteellinen.