Koska viimeksi saitte vanhanaikaisen, paperille käsinkirjoitetun kirjeen?
Itse en juuri muistaisi, jollei minulla olisi ystävää, joka lähettää niitä.
Vastaanotan ihanuuksia, kauniilla käsialalla kirjoitettuja viisaita sanoja, ja kauneus alkaa jo kirjekuorista, jotka on kuvitettu maalauksin, lehtileikkein tai valokuvin, samoin kuin itse kirjeet.
Kauniita kirjeitä lähettävä ystäväni lähettää toki myös sähköpostia, mutta ei luovu paperisista, koska oppi jo lapsena antamaan niille erityisen arvon.
Hänen äitinsä säästi viikon aikana tulleet kirjeet kaapin päällä näkyvissä, ja avasi ne vasta lauantaisin kun koti oli siivottu ja tuore pulla tuoksui.
Ystäväni itse kertoi, kuinka hän nuorena tyttönä sai hartaasti odottamansa rakkauskirjeen, mutta ei suinkaan avannut sitä heti.
Haki pihalta kukkia, kattoi itselleen kauniin kahvitarjottimen, asetti avaamattoman kirjekuoren nojaamaan kukkamaljakkoon, Sytytti kynttilän, nautti kahvinsa hitaasti.
Sitten avasi kirjeen.
Kirjet on ihanaa slow-elämää, just must.
VastaaPoistaPerinteet kunniaan.
Oi Pirkko, tämä nosti liikutuksen laineita.
VastaaPoistaVoin kuvitella sieluni silmin tuon hetken, kun ystäväsi on vihdoin asettunut lukemaan saamaansa rakkauskirjettä..
Vaalin itsekin kirjekulttuuria, tosin myönnettävä, ettei kirjeitä turhan usein nykymenossa tule rustattua. Nuoruudessa minulla oli kirjekavereita ympäri maailmaa ja lähimpien kanssa kirjoittelimme vuosia. Aikuistumisen myötä nuo yhteydet kuitenkin harmillisesti hiipuivat. Vaan yhä kirjoittelen rakkaimpien ystävieni kanssa. Ja iloitsen, kun olen saanut siirrettyä kirjeperinteen tyttärillekin. Ilo on aina yhtä sykähdyttävä, kun kirjeen löytää postilaatikosta.
Itse sain vastikään tavattoman koskettavan syntymäpäiväkirjeen yli 90-vuotiaalta isotädiltäni. Teksti oli kuin korukirjoitusta, tiedäthän sen vanhanaikaisen koristeellisen tyylin. Ja voi miten minua liikutti sekin, kun hän oli tyylilleen uskollisena rouvitellut minut kuoren osoitetietoihin:)
Ihana kirjetarina. Minä sain viime viikolla perinteisen kirjeen, ystävän kanssa niitä kirjoitellaan silloin tällöin. Aarteita.
VastaaPoistaWihtori
VastaaPoistaJoulukortitkin voivat, ainakin osittain, olla osa tätä perinnettä.
Hannah
Osuus vanhanaikaisten käsialojen kauneuteen saattoi olla myös senaikaisilla kynillä. Itse boikotoin kuulakärkikyniä aina kun mahdollista, täytyy olla tosi taitava, että niillä pystyisi kirjoittamaan kauniisti
Satu
Aarteita ovat. Itse säilytän kauneimmat saamani kirjeet, ne ilahduttavat toisella ja kolmannellakin luku- ja katselukerralla.
Oi, minun itsekurini ei riittäisi tuohon kirjeiden säilömiseen. Ei millään, repisin heti irti, jos joku vaan lähettäisi jotain. Kortteja saan, mutta kirje....olisiko kymmenen vuotta sitten?
VastaaPoistaKirjailijatar
VastaaPoistaPelkään, että kortitkin ovat jäämässä historiaan. Korvaantuvat sähköpostilla, tekstiviestillä, ties millä. Sekin on vähän sääli.