Nuori mies ja nainen kadunkulmassa keskellä iltapäivän ruuhkaa.
Mies itkee. Kyyneleet valuvat valtoiminaan ja hartiat tärisevät itkun ravistelemina.
Nainen katsoo. Ilman ilmettä, ilman sanoja.
Ehkä sanoi jo. Kertoi ehkä, ettei halua jatkaa enää, että tästä kadunkulmasta on lähdettävä eri suuntiin.
Toivon, että elämä säästäisi itkevän tyhjällälohduttelijoilta. Lähettäisi lohduttajan, semmoisen, joka sanoisi: Itke itkusi valmiiksi asti, mutta itsesääliä varo.
Valmiiksi itkettyjen itkujen takana odottaa mahdollisuus nähdä uudella tavalla.
Joskus ilo on suruista syntynyt.
VastaaPoistaWihtori
VastaaPoistaKummallista, että niin on aika useinkin.
Elämässä on niin yllättäviä herkkiä hetkiä, silloin kun ei odota, kadunkulmassa, liikenteessä, kesken aamutoimien, silloin kun on onnellisimmillaankin iso muutos.
VastaaPoistaSilti ehkä niistä tuleekin jotain hyvää myöhemmin, mutta ovat kyllä vaikeita.
Kiitos Pirkko, kun kirjoitit tämän. Viimeiset kolme riviä, elämänohjetta. Itsesääliä varo, se on kyllä totta, että aina olisi kuitenkin laaja sydän ja näkisi kauemmaksikin.
Himalainen
VastaaPoistaVoi olla, että yllättäviä hetkiä on enemmän kuin huomaakaan. Sitä kävelee yllätysten ohi varsinkin jos silmät ovat itsesäälin sumentamat. Kunnon kyyneleillä on vastakkainenvaikutus