maanantai 14. marraskuuta 2011

Kyytiä pöydälle



Meillä on pöytäongelma.
Istumme ahtaasti koska pitkä pöytä ei mahdu sille suunniteltuun tilaan koko pituudessaan. Semmoinen on surullista, koska pöydän ympärille pitää mahtua paljon hyvää tapahtumista. Keskusteluja kolmella kielellä, lehdenlukua, lapsenlapsen vahaliidut ja piirustuspaperit, kukkia, kynttilöitä, kirjoja. Ja ruokaa usein vähintään  kymmenelle syöjälle.

Nyt huushollin järjestys menee uusiksi.
Pöytä saa kyydin olohuoneeseen, jossa sen voi avata koko pituuteensa, ja ympärille mahtuu, voi ihanuutta, 14 tuolia!
Olohuoneen mööpeleistä osa siirtyy ruokapöydän entiselle paikalle.
Hölmöä, ettemme keksineet tätä jo kauan sitten.

7 kommenttia:

  1. Nämä tällaiset "mööpelien siirrot" saavat koko kodin näyttämään uudelta. Harrastan sitä aika ajoin, vaikka ei olisi edes tarvetta. Teidän kotonanne näyttää niin kauniilta.

    VastaaPoista
  2. Silmäni lepää noissa väreissä! Kangas on iki-ihana, samoin kynttilät jalkoineen.

    Minusta olisi kiva, jos keittiössä olisi sohva ja pikkupöytä. Iso ruokapöytä puoltaa kyllä paikkaansa olkkarissa. Siinä voi puuhailla kaikenlaista muutakin kuin syömistä. Sanoo eräs, jonka pöytä pursuaa kokoamisvaiheessa olevaa torkkupeittoa, tietokonetta ja kameraa.

    VastaaPoista
  3. Jaana
    Tästä puuttuu nyt enää apuvoima mööpelinkantoon. Neljäntoistahengen pöytä ei liiku kovin heppoisin voimin.

    Katriina
    Herkuttelen juuri tuolla: suuri pöytä, johon mahtuu vaikka mikä tekeminen, ja josta tarvitsee siivota pois vain se, mikä ei ole kaunista, koska tilaa riittää kaikelle muulle.

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit on minustakin, pöydälläsi...☺

    VastaaPoista
  5. Irmastiina
    Juuri tähän aikaan vuodesta tykkään tuosta pöytäliinasta.

    VastaaPoista
  6. Neljän lapsen äiti
    meillä tuolimatematiikka menee näin: viisi lasta, yksi miniä, yksi lapsenlapsi , me vanhemmat, vaihteleva määrä lasten ihania kumppaneita, joskus joku muu vieras/ vieraita.

    VastaaPoista