Kymmenen päivää kodissamme tepsutellut koiranpentu lähti omaan kotiinsa.
Pyyhin tassunjäljet lattioilta ja huomaan, että ikävöin. Tarkemmin ajateleen ikävöin pennun katsetta. Se ei huijaa.
Ihmisen katse huijaa usein, ja se on vaarallista, sillä peilaamme itseämme toistemme silmissä, ja kuva, jonka niissä näemme ei läheskään aina ole totta.
Jos katsoo kuvaa, joka ei ole totta, unohtaa helposti kuka ja millainen oikeasti on. Muuttuu. Ryhtyy yhdelle yhdeksi, toiselle toiseksi.
Luulen, että koira näkee tarkasti.
Sen silmissä näin, ainakin hetken, itseni sellaisena kuin olen silloin kun mikään peili ei oleta.
aha, en ole tuollaista nähny....
VastaaPoistaKoiran katseessa on ihmisen taivas.
VastaaPoistaHannele
VastaaPoistaPaljon näkemättä meillä kaikilla.
Ina
Ainakin jotain siitä.
Olen vähän kyyninen koiran katseen vilpittömyyden suhteen, koska kaikella on evoluutioon perustuva tarkoituksensa. Puhuttelevin on mielestäni lehmän katse. En yhtään ihmettele Miina Äkkijyrkän lehmarakkautta jos en kenenkään koirarakkauttakaan.
VastaaPoistaKilpikonnani tulee iltaisin istumaan jalkaterieni päälle (=lämmittelemään) ja katselee minua sivukatseella ylöspäin. Mietin, mitä sen päässä liikkuu?
Minulla on vain vähän kokemusta muista eläimistä kuin koirista ja kissoista, joten olen kaikkea muuta kuin asiantuntija.
VastaaPoistaAjattelen, että ainakin koiralla on terävien aistien lisäksi terävä vaisto, ja että se todella lukee myös ihmisen tunnetiloja. Olen kuullut useampia kertomuksia siitä, miten koira hakeutuu ihmisen viereen lämmittämään täsmälleen sitä paikkaa, jossa tällä on kipua. Silti jää selittämättä se, miksi koiran katse koskettaa ainakin minua niin vahvasti.